Tapahtuman tiedot
Järjestäjä
Archinfo yhdessä You Tell Me -kollektiivin kanssa
Morbus Aboensis – kaupunkimaiseman muutos 1960-luvulta nykypäivään
Museovirasto
Tervetuloa keskustelemaan Turun rakennusperinnöstä, rakennetun ympäristön historiasta sekä Turun keskusta-alueen tulevaisuudesta.
Turun keskustan rakennettu ympäristö on kokenut monia muodonmuutoksia vuosikymmenten aikana. Suomalaisen yhteiskunnan nopea kaupungistuminen 1960-luvulta lähtien merkitsi myös Turussa monen historiallisesti merkittävän rakennuksen purkamista uusien kerrostalojen tieltä. Jälkikäteen tätä rakennusten purkuaaltoa on kutsuttu Turun taudiksi.
Vanhojen rakennusten purkutrendi jatkuu yhä 2020-luvulla. Muun muassa ydinkeskustassa sijaitseva kansallisesti ja paikallisesti merkittävä rakennusperintökohde, Österbladin tontti, on tällä hetkellä purku-uhan alla. Rakennusten purkaminen edustaa usein ajattelua, jossa luonnonvaroihin ja rakennusperintöön mutta myös laajemmin aikaan ja tilaan suhtaudutaan kertakäyttökulttuurina.
Österbladin tonttiin kiteytyy paljon niitä jännitteitä, joita arkkitehtuuriin tuntuu monessa suomalaisessa kaupungissa tällä hetkellä liittyvän myös laajemmin. Näitä ovat purkamisen ekologisten seurausten ohella myös laajemmat kysymykset rakennusperinnöstä, korjaamisesta, nuhjuisuuden sietämisestä ja siitä, minkälainen toiminta rakennuksissa on toivottavaa.
Kesäkuun 12. päivä klo 17–19 Bar Ö:ssä järjestettävä Österbladin tontin kohtaloa käsittelevä keskustelu pohtii, voisiko rakennuksen säilyttäminen toimia alustana pikemminkin täysin uusille avauksille ilmastokatastrofin, luontokadon ja jätekriisin aikakautena tulevaisuuden kaupunkiympäristöjen suunnittelussa.
Keskustelutilaisuuden ohjelma:
- Alkusanat: Aleksi Lohtaja, Archinfo & Mika Savela, Taike
- You Tell Me -kollektiivi: Emel Tuupainen, Ella Prokkola, Siiri Hänninen: Kasvun jälkeinen kaupunkisuunnittelu ja kansalaisvaikuttaminen
- Panu Savolainen
- Timo Hintsanen: Muuttuvat rakennusperinnön lopulliset totuudet
- Paneelikeskustelu: Emel Tuupainen, Ella Prokkola, Panu Savolainen, Siiri Hänninen. Paneelin moderoi Aleksi Lohtaja.
Ennen tilaisuutta järjestetään kävelykierros Turun arkkitehtuurikohteisiin arkkitehti, apulaisprofessori Panu Savolaisen johdolla. Kierrokselle mahtuu 25 henkilöä. Ilmoittaudu mukaan täällä.
Keskustelutilaisuuden jälkeen iltaa voi jatkaa Österbladin tontin ravintoloissa.