Takaisin tapahtumiin

Tapahtuman tiedot

Merkki-museo
Ludviginkatu 2–4, Helsinki

Järjestäjä

Merkki-museo

Henrik Tikkasen Helsinki

Ilustraatio Helsingin kaupunkimaisemasta

Henrik Tikkanen

Henrik Tikkasen (1924–84) ura oli merkittävä niin kirjailijana, toimittajana kuin kuvittajanakin. Näyttely esittelee Tikkasen kuvituksia Helsingistä ja samalla kaupungin 50 vuodessa tapahtuneita muutoksia. Mikä on kadonnut, entä mikä säilynyt?

Henrik Tikkanen teki ensin Hufvudstadsbladetiin ja myöhemmin Helsingin Sanomiin valtavan määrän kuvittamiaan kaupunki- ja matkareportaaseja, pakinoita ja aforismeja. Vaikka Tikkanen kirjoitti intohimoisesti niin ulkomaan matkoistaan kuin saaristostakin, hän oli leimallisesti helsinkiläinen. Hän piirsi tuhatmäärin pääkaupunkia lehtiin ja kirjoihin.

Erityisen paljon Tikkanen kuvasi kantakaupunkia koristeellisine taloineen. Vaikka paljon säilyi, Helsinki eli 1960–70-luvuilla jatkuvan muutoksen aikaa. Tikkasen taltioinnit korostivat ajallista perspektiiviä. Hänen viivansa oli sekä tarkka että herkkä. Luonnosmainen tyyli tuntui usein vangitsevan talon sielun, kuin se olisi inhimillinen olio.

Toimittaja-kirjailija Ville Hännisen ja graafikko Ville Tietäväisen kuratoima näyttely palauttaa Henrik Tikkasen kuville ajallisen perspektiivin. Viidenkymmenen vuoden takaisten piirrosten herkkyys rinnastuu ajan ankaraan rientoon Vesa Lehtimäen täsmälleen samoista paikoista ottamista valokuvista. Mikä kuvitusten kohdalla on muuttunut, mikä on täysin samaa – tai näyttää siltä? Millaista valokuvallinen esittäminen on, entä piirroksin kuvaaminen? Miten kaupunkisuunnittelu on viidessäkymmenessä vuodessa kehittynyt?

Lue lisää näyttelystä tästä linkistä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

FIX: Huolla ja korjaa

26.04.2024–31.12.2024

The Pool – pool-skeittauksen lähtökohtia

18.05.2024–05.01.2025

New Standards: Puutalo Oy 1940–1955 Tromssassa

08.06.2024–19.01.2025

Pyhät tilat: Yhteisöllisyys ja jatkuvuus Aaltojen kirkkoarkkitehtuurissa

27.09.2024–05.01.2025