Takaisin tapahtumiin

Tapahtuman tiedot

Arkkitehtuurimuseo
Kasarmikatu 24, Helsinki

Järjestäjä

Arkkitehtuurimuseo

Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin

Vanha valokuva, jossa lapsia kerrostaloalueen leikkipaikalla

MFA

Tervetuloa retkelle 1970-luvun Suomeen!

1970-luvulla unelmoitiin talouskasvusta, hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Lähiö oli monen töiden perässä kaupunkiin muuttaneen uusi kotipaikka. Nykyaikaisissa olohuoneissa nautittiin lisääntyvästä vapaa-ajasta televisiota katsellen. Arkkitehtien työhuoneissa yhteiskunnallisille unelmille annettiin konkreettinen muoto – tehokkaammin kuin koskaan aikaisemmin.

Näyttely avaa näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin ja ajan ilmiöihin. Se kertoo aatteista ja yhteiskunnallisista edistysaskelista, jotka ohjasivat arkkitehtien työtä aikana, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin, kaupungit kasvoivat ja asuntorakentaminen oli vilkkaimmillaan. Paljon vanhaa sai väistyä suurempien talojen ja tehokkaampien liikenneväylien tieltä. Teollinen, toistoa ja samankaltaisuutta korostanut järjestelmäarkkitehtuuri ja eri suuntiin laajeneva ruutukaava sopivat aikakauden yleispätevyyden eetokseen.

Betoniunelmia kutsuu aistimaan 1970-luvun henkeä. Se houkuttelee kuvittelemaan, miltä hyvin varusteltu, betonielementeistä rakennettu lähiökoti leikkipihoineen tuntui ensimmäisistä asukkaistaan. Esille nousevat 1970-luvun helmet eri rakennustyypeistä – teatterit, kaupungintalot, yliopistorakennukset, kirkot, tehtaat ja vesitornit. Näyttely haastaa pohtimaan, mikä on tämän peruskorjausikään ehtineen rakennuskannan arvo ympäristössämme nyt. Sen kautta avautuvat ajan arkkitehtuurin moninaisuus ja moniarvoisuus.

Betoniunelmia jatkaa Arkkitehtuurimuseossa menneiden vuosikymmenien arkkitehtuuria käsittelevien näyttelyjen sarjaa, jossa on nyt saavuttu 1970-luvulle asti. Sen ovat kuratoineet Arkkitehtuurimuseon tutkimuspäällikkö Petteri Kummala, näyttelyamanuenssi Jutta Tynkkynen ja tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston arkkitehtuurin vanhempi lehtori Anni Vartola.

Lue lisää näyttelystä tästä linkistä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

FIX: Huolla ja korjaa

26.04.2024–31.12.2024

The Pool – pool-skeittauksen lähtökohtia

18.05.2024–05.01.2025

New Standards: Puutalo Oy 1940–1955 Tromssassa

08.06.2024–19.01.2025

Pyhät tilat: Yhteisöllisyys ja jatkuvuus Aaltojen kirkkoarkkitehtuurissa

27.09.2024–05.01.2025