Tapahtuman tiedot
Järjestäjä
Arkkitehtuurimuseo, Aalto-yliopisto
Architecture Speaks: Andrew Waugh – Waugh Thistleton Architects
Arkkitehtuurimuseon ja Aalto-yliopiston yhteinen Architecture Speaks -luentosarja nykyarkkitehtuurista jatkuu marraskuussa 2022. Kuusi kansainvälistä kutsuvierasluennoitsijaa avaa ajankohtaisia näkökulmia arkkitehtuuriin oman työnsä pohjalta.
Andrew Waugh on Lontoossa vaikuttavan Waugh Thistleton Architects -toimiston perustaja ja johtaja. Toimiston tavoitteena on suunnitella kauniita rakennuksia ja paikkoja ympäristövaikutukset huomioiden. Waugh itse on kansainvälisesti tunnettu matalan vaikutuksen arkkitehtuurin ja innovatiivisen rakentamisen puolestapuhuja, joka luennoi kiireellisestä muutoksen tarpeesta ilmastokriisin lieventämiseksi. Matkalla kohti biopohjaisia materiaaleja Waugh on palkittu vaikuttavasta työstään muun muassa RIBA President's Award for Research -palkinnolla ja Stirling Prize -ehdokkuudella 2018. Tällä hetkellä hänen toimistonsa on mukana suunnittelu- ja tutkimushankkeissa ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.
”Waugh Thistleton Architects on käyttänyt massiivipuuta isossa mittakaavassa. Toimiston työt antavat esimerkin siitä, miten rakennukset voi purkaa, koota uudestaan ja kierrättää”, kuvailee luentosarjan kuraattori Jenni Reuter.
Tapahtuma vaatii ennakkoilmoittautumisen. Lisätietoa ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Studia Generalia -luentosarja: Viipuri – kohtaamisia solmukohdassa
16.01.2025–20.03.2025
Espoo
16.01.2025–20.03.2025
Architecture Speaks: Siv Helene Stangeland
29.01.2025 13:15–14:30
Käytön jälkiä – Käyttötarkoituksen muutoksella turvattu tulevaisuus rakennukselle ja esineille
01.02.2025 14:00–15:30
Noormarkku
01.02.2025 14:00–15:30
Käytön jälkiä – varjele, patinaa!
02.02.2025 13:00–14:30