Takaisin tapahtumiin

Tapahtuman tiedot

Alajärven kaupunginkirjasto
Kirkkotie 7, Alajärvi

Järjestäjä

Alajärven kaupunki

Alvar Aalto Kirjastomaisemia

Kirjastorakennus nähtynä sisältä auringon valon paistaessa sisään lukusaliin rakennuksen yläikkunoista.

Jari Jetsonen

Alajärven Alvar Aalto-viikolla nähdään Jari Jetsosen valokuvia Aallon suunnittelemista kirjastoista. Näyttelykokonaisuuteen kuuluvat myös Sirkkaliisa Jetsosen kuvauskohteita avaavat tekstit.

Jonkinlaisten fantastisten vuorimaisemien avulla, joiden eri rinteitä valaisivat monet eri asennoissa olevat auringot, syntyi vähitellen kirjastorakennuksen pääidea. Kirjaston arkkitehtonisena runkona on eri tasoille ja moneen portaaseen sijoitetut luku- ja lainauspinta-alat, keskuksen ja valvontapaikan muodostaessa eri tasojen huipun.
– Alvar Aalto 1947

Kuvaus kertoo Viipurin kaupunginkirjastosta, mutta sen kaksi teemaa, tilojen ”maisemallisuus” ja niitä eri tavoin jäsentävä ja korostava valaistus, toistuvat Aalto-kirjastoissa. Kirjaston käyttäjälle vaihtelevat tilat tarjoavat sekä visuaalisia että toiminnallisia kiintopisteitä. Maisemallisuus näyttäytyy sekä kirjaston sisätiloissa että tavassa, jolla rakennukset ovat osa ympäristöään.

Aallon kirjastoista useat ovat osana laajempaa rakennusten ryhmää ja maisemaa. Kulttuurin ja hallinnon rakennukset muodostavat yhteistä julkista tilaa Säynätsalossa, Seinäjoella, Rovaniemellä ja Alajärvellä, Jyväskylän yliopistossa ja Aalto-yliopistossa sekä Mount Angelin luostarissa. Kirjastolla on näissä merkittävä asema maiseman ja näkymien rajaajana sekä mittakaavan luojana. Maisemassaan yksin sijaitsevat Viipurin kirjasto puistossa ja Pohjolan talo alkuperäisessä karussa ympäristössään.

Alvar Aallon arkkitehtitoimiston viimeisessä suunnittelityössä Alajärven kaupunginkirjastossa järjestettävä näyttely sisältää kaksitoista Alvar Aallon ja hänen toimistonsa suunnittelemaa kirjastoa, joista kukin esitellään ulkoisesta ja sisäisestä maisemasta kertovalla kuvaparilla. Näyttely on osa Alajärvellä järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa ja sen ohjelmistoa.

Näyttely koostuu valokuvaaja Jari Jetsosen valokuvista sekä Museoviraston yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsosen näyttelyteksteistä.

Lisätietoa näyttelystä ja Alvar Aalto -viikon tapahtumista löydät täältä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

FIX: Huolla ja korjaa

26.04.2024–31.12.2024

The Pool – pool-skeittauksen lähtökohtia

18.05.2024–05.01.2025

New Standards: Puutalo Oy 1940–1955 Tromssassa

08.06.2024–19.01.2025

Pyhät tilat: Yhteisöllisyys ja jatkuvuus Aaltojen kirkkoarkkitehtuurissa

27.09.2024–05.01.2025