Yhteisin sävelin kohti laadukasta elinympäristöä

Arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin sekä maisema-arkkitehtuurin edustajat näkevät ennen kaikkea yhteiset toimintatavat ja monialaiset lähtökohdat suunnittelualojen kestävyyden ja toimivuuden perustana. ArkMuodon Elämisen laatu -pääkeskustelu heitti alojen edustajille haasteita niin sosiaalisesti kuin ekologisesti kestävän sekä esteettömän ympäristön luomisesta. Miten ympäristöjen, kotien tai rakennusten suunnittelijat voivat luoda elämisen laatua?

Monialaista laatua luomassa

Keskustelun ensimmäinen haaste tuli Aalto-yliopiston PehmoGIS-tutkimusryhmältä. Panelistit saivat tehtäväkseen pohtia, voiko suunnittelulla kohentaa sekä planeetan että ihmisten hyvinvointia sulkematta toista ulos. “Ei vaan voi, vaan on pakko”, sisustusarkkitehtuurin alaa edustanut arkkitehti Aleksi Niemeläinen kommentoi. Myös arkkitehti Selina Anttinen uskoo alojen mahdollisuuksiin suunnannäyttäjänä: “Suunnittelijoina meillä on velvollisuus näyttää, miten oikeita valintoja tehdään.”

Anttinen puhuu myös poikkialaisen, luontoa ja kaupunkiympäristöä yhdistelevän suunnittelun puolesta. Vehreä, hyvinvoiva ympäristö heijastuu väistämättä myös ihmisten laadukkaaseen elämään: “Planeetan ja ihmisen hyvinvoinnin välillä ei ole ristiriitaa: jos planeetta voi hyvin, myös ihmiset voivat hyvin”, huomauttaa maisema-arkkitehti Varpu Mikola.

Jokainen suunnitteluprosessi vaatii tarkkaa priorisointia, huomauttaa Niemeläinen: “Hyvä suunnittelu on jatkuvaa arviointia.” Haastavinta on kuitenkin löytää suunnittelijoiden välinen yhteinen kieli ja mittakaava työn tueksi. Tarve selkeille ja konkreettisille tilastointi- ja mittaustavoille on akuutti. Yhteiset ja käyttäjäystävälliset tilastointityökalut helpottavat kommunikointia sekä suunnittelijoiden välillä että tilaajan kanssa.

“Planeetan ja ihmisen hyvinvoinnin välillä ei ole ristiriitaa: jos planeetta voi hyvin, myös ihmiset voivat hyvin.”

Konkreettisesti mitattavien tilastojen määrä on rajallinen: ulkopuolelle jää monia vaikeammin havainnoitavia seikkoja, kuten ilo, laatu ja monimuotoisuus, Mikola muistuttaa. Kolmikko kuitenkin uskoo, että myös sosiaaliseen hyvinvointiin voidaan vaikuttaa suunnittelun keinoin, esimerkiksi suosimalla mukautuvia pohjaratkaisuja asuntorakentamisessa tai luomalla kohtaamisia mahdollistavia ulkotiloja.

Laatua on vaadittava kuitenkin molemmin puolin, toteaa Anttinen viitaten tilaajan suureen merkitykseen ja vastuunkantoon. “Rakennushankkeet mitataan lopulta euroissa, joten ratkaisut on mietittävä niin, että tilaajan on helppo hyväksyä ne”, jatkaa Niemeläinen. Suunnittelijoiden on pyrittävä toimillaan vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, jotta tavoitteet heijastuvat molempiin suuntiin. Tietoa on jaettava entistä systemaattisemmin puolin ja toisin.

Empaattinen työote

Panelistit saivat haasteen myös vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:ltä – mitä suunnittelijat voivat tehdä paremmin, jotta oikeus laadukkaaseen ympäristöön toteutuisi kaikille? Olemassa oleva lainsäädäntö velvoittaa suunnittelijoita ottamaan huomioon esteettömyyden, mutta etenkin jo olemassa olevien ympäristöjen esteet ovat suunnittelun näkökulmastakin vaikeasti selätettäviä.

Anttinen, Niemeläinen ja Mikola toteavat, että ohjeistukset esteettömyyden toteuttamiselle ovat kattavat, mutta projektissa esteettömyys on otettava yhdeksi suunnittelun lähtökohdaksi. Näin kyseessä ei ole päälle liimattu ominaisuus, vaan projektin luonteenomainen piirre. Julkisessa keskustelussa on toisinaan puitu, onko vaatimuksia peräti liikaa, mutta kuten Niemeläinen toteaa, säädösten määrä tuntuu liialliselta juuri siihen asti, kunnes ne koskevat omaa elämää ja liikkumista.

“Hyvä suunnittelu on jatkuvaa arviointia.”

Suunnittelutyössä ajateltavien ryhmien kirjo on valtava, eikä kaikkia ryhmiä osata vielä huomioida automaattisesti. Mikola toteaa, että kaikille yhtä miellyttävää ympäristöä ei pystytä luomaan: “On vain oltava erilaisia vaihtoehtoja.” Julkisten ympäristöjen on sovittava mahdollisimman monelle, kun taas asuntotasolla on annettava mahdollisuus muokata koti itselleen sopivaksi, Anttinen sanoo.

Avain mahdollisimman monia palveleviin ratkaisuihin voisi yhä laajemmasta tulevien käyttäjien osallistamisesta, jolle kuitenkaan ei joka projektissa ole ollut aikaa tai resursseja. Projektit eivät saisi olla niin kiireisiä, ettei käyttäjiä ehditä kuunnella, kommentoi Niemeläinen. Anttinen toivoo myös enemmän keskustelua asianomaisten kanssa, pelkkien esteettömyysasiantuntijoiden konsultoinnin lisäksi. Tekemistä riittää vielä ja kansalaisten tulisi Anttisen mukaan muistaa pitää yllä dialogia.

Luontoa lähelle

Tulevaisuustalo Sitran heittämä haaste käänsi suunnittelijoiden keskustelun kohti luonnon kantokykyä ja kaupunkilaisten mahdollisuuksia nauttia luonnosta. Mikola huomauttaa, että lainsäädäntö kaipaa entistä velvoittavampia säädöksiä entistä korkeammalla tasolla, jotta rakentamisen luontovaikutukset, luonnon kantokyky ja kiertotalous voidaan sisällyttää pieteetillä jokaiseen projektiin.

Kaupungistuminen koetaan perinteisesti vastakohtana luonnolle, Niemeläinen sanoo. “Tämä on huono suunnittelun lähtökohta. Tarvitaan yhteinen tahtotila löytää uusia ratkaisuja luonnosta nauttimiseen.” Luonnon tulisi olla saavutettavissa ja läsnä myös kaupunkilaisille, mikä lisää myös monimuotoisuutta. Keskenään ristiriitaiset tavoitteet tulisi asettaa oikeanlaiseen hierarkiaan, mikä taas edellyttää seurantaa ja tiedon jakamista kaikilta aloilta, kertoo Anttinen.

“Osaamisen ja tiedon kaarta on voitava hyödyntää kollektiivisesti.”

Tärkeiden ja vaikeiden tavoitteiden edessä herää kysymys: saako suunnittelija epäonnistua? Toimimattomia ratkaisuja voi syntyä myös hyvin tarkoitusperin. “Rakennetun ympäristön elinkaari on pitkä, joten epäonnistumisen riskien on oltava matalat”, Anttinen sanoo ja pohtii, mikä toisaalta on epäonnistumisen mittari. “Sisustusarkkitehtuurin puoli pääsee tässä helpommalla projektien ymmärrettävästi lyhyemmän elinkaaren vuoksi”, Niemeläinen huomauttaa. ”Mutta sisustusarkkitehtuurissakin tarpeettoman lyhyiden syklien uudistaminen tulisi lopettaa ja tavoitella mahdollisimman pitkää elinkaarta.”

Merkittävässä roolissa on suunnittelijan itsereflektio: mentaalisesti on oltava mahdollisuus myös epäonnistua, mutta omaa työtään pitää pystyä arvioimaan ja oppimaan niin onnistumisista kuin virheistäkin. “Osaamisen ja tiedon kaarta on voitava hyödyntää kollektiivisesti”, kiteyttää Anttinen.

Suunnittelijat kaipaavat lyhykäisyydessään yhteistä kieltä: mittareita, monialaisuutta ja tiedonvaihtoa. Kestävä, erilaiset tarpeet ja toiveet huomioiva suunnittelu vaatii tuekseen myös kantaaottavaa kansalaiskeskustelua. Laadukas elinympäristö syntyy yhteistoimin.

Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä juhlittiin ympäri Suomea helmikuun ensimmäisellä viikolla. Juhlaviikko kulminoitui sisäministeriön suosittamaan liputuspäivään 3. helmikuuta, jolloin myös Helsingin kaupungintalolla kuultiin tapahtumafestivaalin pääkeskustelu elämisen laadusta.

ArkMuoto kutsui yhteen kolmen suunnittelualan edustajat: arkkitehtuurin edustajana kuultiin Selina Anttista (Anttinen Oiva arkkitehdit), sisustusarkkitehtuurin osalta Aleksi Niemeläistä (Futudesign) ja maisema-arkkitehtuurin puolelta Varpu Mikolaa (Nomaji maisema-arkkitehdit). Keskustelua ohjasi moderaattori Aino-Mari Tuuri.

Lue artikkeli innokkaasti vastaanotetuista Arkkitehtuurin ja muotoilun päivistä tästä linkistä.