"Welcome to a Finnish library"

“Se oli absurdi tunne, kun astuttiin ensi kertaa vaporettoon – kapunki lipui ohitsemme, ja me ei meinattu uskoa, että tullaan tosiaan asumaan täällä seuraavat kaksi kuukautta”, kuvaa Anniina Taivainen, arkkitehtuurin opiskelija Aalto-yliopistosta.

Hän ja viisi muuta opiskelijaa Aalto-yliopistosta, Tampereen teknillisestä yliopistosta ja Oulun yliopistosta työskentelivät kukin yhdeksän viikkoa Venetsian arkkitehtuuribiennaalin Suomen paviljongin valvojina. Kerrallaan heitä oli Italiassa kaksi. Archinfon käynnistämä harjoitteluohjelma toteutettiin yhteistyössä yliopistojen kanssa.

Alvar Aallon suunnittelema sinivalkea paviljonki kohoaa keskellä puistomaista viheraluetta. Paviljongin edustalla kasvaa – mikäs muukaan kuin koivu. Kesällä parin päivän ajan rakennuksen Finlandia-kylttiä kehystävät viiniköynnökset olivat villiintyneet niin, ettei tekstiä nähnyt lukea lehvästön takaa. Ennen kuin tilanne ehdittiin korjata, biennaalikävijät astuivat sisään paviljonkiin ensin epätietoisina siitä, mihin ovat saapuneet.

“Kun heille sitten kertoi, että kyseessä on Suomen paviljonki, moni kertoi oivaltaneensa heti, miksi juuri tämä teema oli täällä”, Taivainen kertoo.

Kysymyksiä herätti erityisesti suomalainen erikoisuus: näyttelyarkkitehtuurissa hyödynnetty, turpeesta valmistettu Konto-akustiikkalevy. “Se oli hauskaa, kuinka joka kerta oli pakko kysyä, että tiedätkö, mitä suo ja turve ovat. Siellä oli myös yksi skottipariskunta, joilta tottumuksesta kysyin tämän saman. He nauroivat, että tottakai tietävät – Skotlantihan on täynnä suota", Taivainen muistelee.

Biennaalin kattoteema ‘freespace’ eli 'vapaatila' ja Suomen paviljongin kirjastoaiheinen näyttely herättivät biennaalikävijöitä pohtimaan kirjaston merkitystä kansallisena instituutiona ja epäkaupallisena tilana. “Vierailijat halusivat puhua laajoista teemoista – suomalaisesta yhteiskunnasta, demokratiasta ja sananvapaudesta”, kertoo Irina Garnets, arkkitehtuurin opiskelija Oulun yliopistosta. Hän työskenteli Venetsiassa näyttelyn viimeiset viikot.

“Muistan erään intialaisarkkitehdin, joka vieraili paviljongilla ja kuvaili sitä, miten erilainen kirjastokäsitys hänen kotimaassaan elää. New Delhissä on suuri arkisto, jonka ovet aukeavat vain, jos satut tuntemaan jonkun suuren poliitikon tai teet korkealuokkaista työtä. Vaikka laitoksen nimi on kansankirjasto, se ei todellakaan ole kansalaisia varten”, kertoo Garnets.

“Mieleeni jäi erityisen hyvin yksi brittinainen, joka saapui paikalle arkkitehtuuria opiskelevan poikansa kanssa”, kertoo Laura Kömi Tampereen yliopistosta. “Nainen liikkui pyörätuolissa, ja näyttelyssä hän oli haltioissaan siitä, miten Suomessa huomioidaan esteelliset ihmiset, jos verrataan heidän kotikaupunkiinsa Lontooseen.”

Venetsiassa työskennelleet Laura Kömi, Mimma Tuomisalo, Anniina Taivainen, Krista Vänni, Ella Müller sekä Irina Garnets ikuistivat Archinfon Instagram-tilille kuvasarjan #detailoftheday. Neliskulmaisissa ruuduissa vilahtelee Aallon kuparinen kaksoiskahva, acqua alta Venetsian kaduilla, kaulakoru, joka on kuin Raili ja Reima Pietilän Metso-kirjasto… Hetkien ja yksityiskohtien tallentaminen sai tarkastelemaan työympäristöä jatkuvasti eri näkökulmista.

Kuvissa toistuu myös Pohjoismainen paviljonki ja sen oranssina hehkuvat kuplat, jotka haastoivat pohtimaan luonnon ja rakennetun ympäristön suhdetta. Osa biennaalinäyttelyistä on itsessään kuin teoksia, joihin voi astua sisään.

“Yllättävät jutut tekivät vaikutuksen”, sanoo Garnets. “Esimerkiksi brittipaviljongin tyhjä tila jakoi paljon mielipiteitä. Osa mietti, oliko se ylimielinen tai laiska, mutta kun siellä vieraili, tajusi että ainakin se todellakin jää mieleen. Kaikki muistavat sen.”

“Myös Israelin paviljonki oli vaikuttava”, Garnets jatkaa. “Sen näyttely käsitteli uskonnollisten paikkojen ongelmallisia rajajakoja. Esimerkiksi sitä, miten Jerusalmeissa on pyhiä paikkoja usemmalle eri uskonnolle ja miten eri uskonnot jakavat näitä tiloja keskenään käyttövuoroihin ja niin edespäin. Se olisi voinut olla näyttelynä todella asenteellinen, mutta toteutus oli hyvin varovainen ja diplomaattinen."

Venetsian arkkitehtuuribiennaali on sarjassaan maailman suurin: Giardinin puistossa kansallispavilijonkeja on 29, koko biennaalissa yhteensä 63. Lisäksi on tietysti Arsenalen ja Giardinin päänäyttely. Silti valtaosa vierailijoista viettää biennaalissa vain yhden tai kaksi päivää.

Entä kun aikaa on yhdeksän viikkoa?

“Oli avartavaa nähdä ja paneutua siihen, miten abstrakteista esillepanoista voidaan liikkua kohti konkreettisempaa arkkitehtuurin esittämistä", Taivainen sanoo. "Heti kun palasin Suomeen ja kouluun, minulla oli edessä näyttelyarkkitehtuurin studiokurssi. Tuntuu, että siellä on nyt päässyt suoraan hyödyntämään sitä repertuaaria, mikä päässä kesän jäljiltä on."

“Paviljongilla oli aikaa pohtia syvällä tasolla sitä, millaiset asiat tekevät arkkitehtuurista hyvää ja toisaalta sitä, miten vaikeaa näyttelyissä on esittää asiat tiiviisti ja mieleenpainuvasti”, sanoo pulestaan Kömi. “Kaikkea opittua on vielä vaikea edes sanallistaa."

“Yksi parhaista jutuista oli päästä tutustumaan kaikkiin uusiin ihmisiin, kuten muihin biennaalityöntekijöihin”, Garnets kertoo. ”Aika paviljongilla oli myös kuin suomalaisen arkkitehtuurihistorian kertauskurssi: koska näyttelytila oli kuin kirjasto, se oli täynnä arkkitehtuurikirjojen klassikoita.”

Seuraa Archinfoa Instagramissa tunnuksella @archinfo_finland