Virossa palkittu Eliel Saarisen kirkon restaurointi jatkaa sisaruskansojen arkkitehtuuriyhteistyön perinnettä

Tarton Paavalinkirkko on satavuotisen historiansa aikana kokenut monenlaisia vaiheita pommituksista alennustilaan. Nyt kirkko on korjattu alkuperäiseen loistoonsa ja saanut lisäksi uusia käyttömuotoja. Kirkon rakennusaikana 1900-luvun alussa suomalaisarkkitehdit toimivat ahkerasti myös Suomenlahden eteläpuolella, ja nyt kirkon mittava korjaushanke on elvyttänyt tätä perinnettä.

Joulukuussa 2016 Viron vuotuisessa arkkitehtuuripalkintojuhlassa koettiin yllätys, kun yksi maan merkittävimmistä kulttuuripalkinnoista, Eesti Kultuurkapital, myönnettiin suomalaissuunnittelijoille. Arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen sekä sisustusarkkitehti Markku Nors palkittiin Eliel Saarisen suunnitteleman, vuonna 1917 käyttöön vihityn Tarton Paavalinkirkon restauroinnista ja laajennuksesta.Tänä vuonna kirkko oli yksi neljästä Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaasta.Monia vaiheita nähneen kirkon korjauksen suunnittelu ja toteutus kestivät yhteensä kymmenisen vuotta. Tehtävä edellytti sekä sitkeyttä että kykyä ratkaista monenlaisia käytännön pulmia. Suomalaisarkkitehdit kertovat käyneensä Tartossa ainakin 150 kertaa ja ajelleensa etsimässä sopivia materiaaleja ja tekijöitä. Lopputulos on yhdistelmä perinteistä, monialaista entisöintiosaamista ja nykyaikaista rakennustekniikkaa.[caption id="attachment_12389" align="alignnone" width="1215"] Saarisen piirustus vuodelta 1911 ja kirkko vuonna 2015. kuvat: MFA ja Jari Jetsonen[/caption]

Paavalinkirkon arkkitehtuuri ennakoi tulevaa

Paavalinkirkko on Eliel Saarisen merkittävimpiä töitä. Sen suunnittelu (1911–13) ajoittui samoihin aikoihin Helsingin rautatieaseman kanssa, mutta kirkon arkkitehtuuri antaa jo hienovaraisesti osviittaa tulevasta, Cranbrookista. Vuonna 1923 Saarinen kutsuttiin Michiganiin suunnittelemaan Cranbrookin taideakatemian kampusta, jonne hän rakensi myös kotinsa. Toisin kuin Helsingin graniittinen rautatieasema, Paavalinkirkko on komeasti punatiilinen – tiili tuli olemaan hallitseva materiaali myös Cranbrookissa, ja kirkon ikkuna-aiheetkin toistuvat taideakatemiassa. Tornin kuparinen, erikoisen muotoinen huippu antaa kirkolle luonnetta.Saarinen suunnitteli Viroon muutakin. Tallinnassa sijaitsee komea liike- ja asuinrakennus osoitteessa Pärnun maantie 10 sekä Luther-tehtaan työväen klubirakennus. Lisäksi Saarinen laati vuonna 1913 Tallinnaan kokonaisvaltaisen kaupunkisuunnitelman, mutta se ei edennyt ehdotusta pidemmälle.

Saarisen merkkityö kärsi sodassa ja rapistui neuvostoaikana

Ennen korjausta Paavalinkirkko oli päässyt surkeaan kuntoon. Toisen maailmansodan pommituksissa ja niiden aiheuttamissa tulipaloissa pahasti kärsinyt kirkko toimi neuvostoaikana muun muassa urheilumuseona ja kirpputorina.2000-luvun alussa Museoviraston asiantuntijat vierailivat kirkossa, joka oli tuolloin varastokäytössä. Kirkkosalista puuttuivat lehterit eikä arkkitehdin alkuperäisistä ajatuksista ollut enää paljonkaan aistittavissa. Myös julkisivut olivat pahasti rapautuneet – kerrottiin, että seinistä oli jopa kasvanut pensaita ja puiden taimia.[caption id="attachment_12390" align="alignnone" width="1500"] Paavalinkirkko valmistumisensa jälkeen (vas. ylh.), puuholvit vuonna 1917 ja kirkkosali vuonna 1924. Pommitusten tuhoja vuonna 1944 (kesk.). Ulkokuva vuodelta 2001, sisäkuva ennen korjausta vuodelta 2005 ja korjausten alettua. kuvat: Eesti Arhitektuurimuuseum, Paavalinkirkon arkisto ja Merja Nieminen[/caption]Museoviraston Tarton-retken tuloksena syntyi rohkea ajatus siitä, että surkeasta tilastaan huolimatta kirkko pitäisi korjata mahdollisimman alkuperäiseen asuun ja samalla saada se palvelemaan tarttolaisia aiempaa monipuolisemmin. Sama ajatus oli kummunnut myös Tartossa, ja vuonna 2005 Viron evankelis-luterilaisen kirkon Tarton Paavalin seurakunta ja Tarton kaupunki perustivat säätiön, mikä mahdollisti restaurointihankkeen aloittamisen.Seuraavana vuonna kirkon korjaus- ja restaurointitöiden suunnittelusta käytiin kutsukilpailu, jonka seurauksena arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen valittiin vastaamaan työstä.

Valtava korjaushanke mahdollisti myös uutta

Suunnittelijoille oli selvää, ettei työ tulisi olemaan taloudellisesti kovinkaan palkitseva – olivathan Suomen ja Viron palkkiotasot tuolloin melko kaukana toisistaan. Toisaalta seurakunnalla oli Viron suhteellisen sekularisoituneisiin oloihin nähden poikkeuksellista tarmoa ja innostusta, ja lisäksi seudulta löytyi hämmästyttävän paljon korjaus- ja restaurointiosaamista.Suomalaisarkkitehdit suhtautuivat tehtävään suurella antaumuksella ja lämmöllä, mikä näkyy lopputuloksessa: se ei jätä ketään kylmäksi. Suuri kulttuuripalkinto tuli ansaitusti.Paavalinkirkko ei ole pelkästään restauroinnin taidonnäyte. Kirkon pääsalin alle kellaritiloihin on toteutettu kokonaan uusi, nykyaikaista betoniarkkitehtuuria edustava krypta ja kolumbaario. Myös kirkon takana oleva puutarha on uusittu.Kellarin uudet sakraalitilat vaativat paljon teknistä osaamista, koska ne kaivettiin entisen hiilikellarin paikalle. Kolumbaario toteutettiin rakennuksen ulkopuolelle pihakannen alle. Uurnatila saa luonnonvaloa pihalle nousevista kattolyhdyistä, ja sen toteutuksessa oli konstruktöörin lisäksi yhtenä avaintekijänä taiteilija Pertti Kukkonen. Myös pääsalissa on Kukkosen taidetta, hienostuneita valokuituristejä alttariteoksen betonijalustassa.Kirkon takana puutarhassa on erillinen, rauhallinen muistolehto, mikä onkin hauska yllätys, sillä kadulta sitä ei lainkaan näe. Kolumbaarion ryhdikkäät kattolyhdyt sekä betonimuuri antavat muistolehdolle ilmettä. Kattolyhdyt ovat virolaista kalkkikiveä ja muuri sekä mustat penkit väribetonia.[caption id="attachment_12399" align="alignnone" width="1500"] Kirkkosali ja kolumbaario (ylärivi) sekä krypta, kuvat: Jari Jetsonen. Muistolehto, kuva: Merja Nieminen.[/caption]

Arkkitehdit salapoliiseina

Restauroinnin suunnittelijoilla oli työn joka vaiheessa apuna valtava määrä valokuva- ja piirustusaineistoa, myös Saarisen alkuperäispiirustukset sekä lukuisia hahmotelmia sisätilojen yksityiskohdista. Aineistoa ei kuitenkaan oltu koottu yhteen paikkaan, vaan arkkitehtien piti metsästää piirustuksia eri arkistoista.Alkuperäisen arkkitehtuurin ymmärtäminen oli erityisen monimutkainen palapeli, ja punnittavana oli kymmenittäin erilaisia sekä ulkoarkkitehtuuriin että sisätilaan liittyviä ratkaisuja.Suunnittelutyö ja lopullisen kokonaisuuden hahmottaminen olivat kuin salapoliisityötä. Arkkitehdit ottivat mallia oviin ja muihin yksityiskohtiin Saarisen muista rakennuksista, muun muassa Joensuun kaupungintalosta. Kaikkea kirkossa ei tietenkään voitu restauroida, joten lopputulos on vähemmän koristeellinen kuin alkuperäinen.Matkan varrella projektin vaiheista karttui valtava määrä valokuvadokumentaatiota – kirkon korjaus- ja uudistustöiden moninaisista kiemuroista voisi koota kokonaisen kirjan.Yksi kiperä ongelma liittyi Saarisen suunnitelmista poikkeavaan, virolaisen kuvanveistäjä Amandus Adamssonin alttariveistokseen, joka oli pahasti vaurioitunut sodassa. Arkkitehdit joutuivat päättelemään, mitä Saarinen oli ajatellut, ja kehittelivät ratkaisun, jossa nykytaiteen keinoin tuotiin takaisin Saarisen alkuperäinen idea kirkon päätilan valosta. Alttariteoksen toteutukseen saatiin mukaan arvostettu suomalainen kuvataiteilija Kuutti Lavonen.Saarisen alkuperäisen suunnitelman mukaan kirkkosalin lehterit olisivat olleet betonirakenteiset, mutta kustannussyistä ne, kuten lattiakin, oli toteutettu puusta, ja sodan pommituksissa ne olivat kokonaan palaneet. Järvinen ja Nieminen ratkaisivat uudet lehterit Saarisen hengessä, betonisina.Koska kirkko haluttiin myös konserttikäyttöön, tehtiin parvet paremman näkyvyyden vuoksi alkuperäisiä jyrkemmiksi. Arkkitehtien hieno oivallus oli, että lehterit eivät ulotu seinään saakka vaan niiden ja ulkoseinän väliin on jätetty aukko. Mahtavan pääsalin lattia tehtiin betonilaatoista, joiden väleissä on koristeellisia luonnonkivinauhoja. Kokonaisvaikutelma on jyhkeä ja avara, ja luonnonvalo pääsee kauniisti saliin eri vuorokaudenaikoina.[caption id="attachment_12395" align="alignnone" width="1500"] Uudet lehterit rakennettiin irti ulkoseinistä. kuvat: Merja Nieminen[/caption]

Lopputulos on enemmän kuin kirkko

Korjaustyön budjetti oli 13 miljoonaa euroa, josta osa tuli Tarton kaupungilta, osa EU:lta ja osa Viron tasavallalta. Aktiivinen seurakunta sai kerättyä varoja runsaasti myös yksityisinä lahjoituksina, mikä oli poikkeuksellista.Kirkko vihittiin uudelleen käyttöönsä vuoden 2015 syksyllä, ja nyt se palvelee yliopistokaupunki Tarttoa myös yli 1100-paikkaisena konserttisalina. Seurakunta ylläpitää pohjakerroksessa soppakeittiötä vähäosaisille, eli upea rakennus on myös ahkerassa päivittäisessä käytössä. Kun itse vierailin jyhkeässä kirkkosalissa erään viikonlopun aamuna syksyllä 2016, oli parvella nukkumassa työpajatapahtumaan osallistuneita teinejä.Kari Järvisen ja Merja Niemisen paneutuminen valtavaan ja vaativaan työhön on ollut rohkeaa ja periksi antamatonta. Arkkitehdit antavat valtavan tunnustuksen myös kaikille niille lukuisille osapuolille, joita työn loppuun saattamiseen tarvittiin. Paavalinkirkon restaurointihanke on onnellinen esimerkki Suomen ja Viron pitkän arkkitehtuuriyhteistyön jatkumisesta ja elpymisestä.

teksti: Tarja Nurmi

 Paavalinkirkko suomalaisen arkkitehtuurin karttapalvelussa Lisätietoja Paavalinkirkon seurakunnasta