Takaisin artikkeleihin

Viisi ehdotusta on valittu uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun toiseen vaiheeseen

Kuvakollaasi viidestä rakennuksesta.

Helsingin Eteläsatamaan suunnitellun uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu keräsi yli kuusisataa ehdotusta. Nyt viisi näistä on valittu jatkoon kilpailun toiseen vaiheeseen, jonka tulokset julkistetaan syyskuussa 2025.

Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö sekä Kiinteistö Oy ADM ovat julkistaneet viisi ehdotusta, jotka jatkavat toiseen vaiheeseen Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvan uuden museorakennuksen kansainvälisessä suunnittelukilpailussa. Yleisessä, kansainvälisessä ja kaksivaiheisessa kilpailussa haetaan toteuttamiskelpoista suunnitteluratkaisua Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvalle museorakennukselle.

Ehdotukset valittiin uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailuun palautetuista 624 kilpailuehdotuksesta. Ehdotukset on jätetty kilpailuun anonyymeina, ja ne olivat yleisön nähtävillä verkkogalleriassa syys–marraskuussa 2024.

Jatkoon valitut ehdotukset ovat 96 Tyrsky, 351 Kumma, 486 Moby, 545 Tau ja 616 City, Sky and Sea.

“Olemme vaikuttuneita kansainvälisen suunnittelukilpailun saamasta laajasta huomiosta ja haluamme kiittää kaikkia 624 työryhmää, jotka osallistuivat kilpailuun näkemyksellään uudesta museorakennuksesta Helsingin Eteläsataman arvokkaalle alueelle. Viiden lupaavimman ehdotuksen valitseminen satojen kiinnostavien töiden joukosta oli sekä inspiroiva että haastava tehtävä. Lämmin kiitos myös tuomariston jäsenille heidän sitoutumisestaan – työ jatkuu”, toteaa Kaarina Gould, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja tuomariston jäsen.

"Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustaminen on ainutlaatuinen mahdollisuus Suomen arkkitehtuuri- ja muotoilualalle. Museo syntyy aikana, joka heijastaa laajempaa kulttuurista murrosta. Vaatimukset, tarpeet ja mahdollisuudet uudelle instituutiolle ovat juuri nyt valtavia ja äärimmäisen innostavia. Jatkoon valitut ehdotukset ovat kiehtovia – ne ovat yhtä aikaa ajankohtaisia ja ajattomia", kuvailee Gus Casely-Hayford, Lontoossa keväällä 2025 avattavan uuden V&A East -museon johtaja.

"Kaikki viisi finalistia edustavat erilaisia näkemyksiä kutsuvasta ja inspiroivasta museosta, joka sijoittuu yhdelle Helsingin merkittävimmistä alueista. Tuomariston mielestä kaikilla ehdotuksilla on vahva ja omaleimainen kaupunkitilallinen läsnäolo, ja niiden erinomaiset tilalliset ominaisuudet tarjoavat erinomaiset edellytykset uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon monipuolisille näyttelyille ja tapahtumille. Seuraavassa vaiheessa ehdotuksia kehitetään edelleen vastaamaan kestävän tulevaisuuden vaatimuksiin", kommentoi Beate Hølmebakk, arkkitehti, professori ja Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas Oslosta.

Myös yleisö pääsee kertomaan kantansa

Kilpailun toisessa vaiheessa jatkoon valittuja ehdotuksia kehitetään tuomariston ja asiantuntijoiden antaman palautteen pohjalta. Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään rakennusten vähähiilisyyteen ja kiertotalouteen esimerkiksi hiilijalanjälkilaskureiden avulla.

Rakennusten käytettävyyden kehittämiseksi järjestetään työpajasarja, jossa suunnittelutiimit ja eri käyttäjäryhmien edustajat pääsevät työskentelemään yhdessä. Työpajojen fasilitaattorina toimii julkisen innovaation asiantuntija Tommi Laitio, joka työskentelee Los Angelesissa.

Myös yleisöllä on mahdollisuus kommentoida ehdotuksia 31. tammikuuta 2025 asti Helsingin kaupungin Kerro kantasi -palvelussa. Kooste keskustelusta lähetetään tiedoksi kilpailutiimeille, jotka voivat hyödyntää kommentteja ehdotuksen kehittämisessä.

Suunnittelukilpailun toinen vaihe alkaa helmikuussa 2025, ja se jatkuu toukokuun loppuun asti, jolloin kilpailijat palauttavat kehittämänsä ehdotukset. Kilpailun tulokset julkaistaan syyskuussa 2025.

Ehdotuksia yhdistää omaleimaisuus ja yhteys rantamaisemaan

96 Tyrsky

“Kaarevakattoinen, kauttaaltaan vihreällä kuparilla verhoiltu rakennus sopii rantamaisemaan, ja se kunnioittaa maltillisella korkeudellaan olemassa olevaa ympäristöä. Rakennus koostuu useasta suorakulmaisesta kappaleesta, jotka lomittuvat toisiinsa siten, että keskelle syntyy pieni sisäpiha, jonka kautta saadaan päivänvaloa myös rakennuksen keskelle. Kaarevana poimuileva katto kertoo, että kyseessä on viereisistä kortteleista poikkeava julkinen rakennus. Ehdotus on hyvä esimerkki massiivipuun käytöstä kantavissa rakenteissa ja sisäpuolisissa pinnoissa”, tuomariston perusteluissa todetaan. 

351 Kumma

“Uudesta museorakennuksesta on muodostettu hyvin tiivis ja matala, jolloin tärkeitä näkymiä Tähtitornin puistosta kohti Kauppatoria ja Katajanokkaa säilyy. Rakennuksella on mataluudestaan huolimatta voimakas karaktääri. Se on mittasuhteiltaan kaunis, ja viistot porrastetut seinät kolmiomaisine aukkoineen viittaavat ikiaikaisiin historiallisiin aiheisiin. Muista ehdotuksista poiketen rakennukseen päästään sekä Kauppatorin että Laivasillankadun puolelta siten, että pohjakerroksen näyttelytila avautuu kävijöille heti sisälle tultaessa”, tuomaristo kommentoi.

486 Moby

“Ehdotus ottaa poikkeuksellisella tavalla kantaa rakennuspaikan näkymiin ja museon asemaan julkisena rakennuksena Makasiinirantaan suunniteltujen kortteleiden kyljessä. Uudisrakennukselle on suunniteltu kiilamainen kapeneva pohjamuoto, jolloin sen vierelle jää tilaa näkymille rannasta kohti Tähtitorninvuorta. Museovieraiden liikkuminen rakennuksen tiloista toisiin on suunniteltu huolellisesti, ja rakennuksesta eri suuntiin avautuvat näkymät on huomioitu ansiokkaasti. Kompaktin muodon, loogisen rakennejärjestelmän ja kierrätysmateriaalien käytön ansiosta rakennus on resurssitehokas”, valintaperusteissa kuvaillaan.

545 Tau

“Rakennus on äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan veistoksellinen. Se todistaa, että maamerkin aseman voi saavuttaa myös muuten kuin erottumalla ympäröivästä kaupunkirakenteesta poikkeavilla muodoilla tai materiaaleilla. Suunnitelmassa korostuu uuden museorakennuksen asema Kauppatorin jatkeena siten, että se ottaa vastaan kävijävirrat koko pohjoisjulkisivullaan, joka yhdistyy Vironaltaan vesipeiliin”, toteaa tuomaristo.

616 City, Sky and Sea

“Kaarevien seinä- ja kattopintojensa ansiosta uusi rakennus näyttää telttamaisen kevyeltä rantamaisemassa, johon se asettuu luontevasti olemassa olevan korttelirintaman edustalle. Museolle on suunniteltu persoonallinen ja vahva tilarakenne: keskushallia kiertävistä näyttelytiloista avautuu tarkoin valittuja näkymiä merelle ja ympäröivään kaupunkiin”, perusteluissa sanotaan.

Ehdotuksiin pääset tutustumaan tarkemmin Helsingin kaupungin Kerro kantasi -palvelussa. Tuomaristolla on ollut käytössään laajempi aineisto, joka sisältää pohjapiirustuksia, asemapiirustuksia ja muita kilpailuohjelmassa edellytettyjä materiaaleja.


AD-museokilpailun tuomaristo

Mikko Aho, tuomariston puheenjohtaja, arkkitehti, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen varapuheenjohtaja
Juha Lemström
, tuomariston varapuheenjohtaja, arkkitehti, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen puheenjohtaja
Gus Casely-Hayford
, Lontoossa 2025 avautuvan uuden V&A East -museon johtaja
Beatrice Galilee
, arkkitehti, kansainvälisen The World Around -arkkitehtuuritapahtuman perustaja ja johtaja
Kaarina Gould
, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja
Salla Hoppu
, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan johtava arkkitehti
Beate Hølmebakk
, oslolaisen Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas, arkkitehti ja professori
Riitta Kaivosoja
, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepoliittisen osaston ylijohtaja
Matti Kuittinen
, arkkitehti, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän rakentamisen professori
Sari Nieminen
, arkkitehti, yrittäjä
Miklu Silvanto,
muotoilija, yrittäjä, AD-museo Oy:n hallituksen jäsen
Anni Sinnemäki
, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari
Hannu Tikka
, arkkitehti, Arkkitehtityöhuone APRT:n osakas