Videotaiteilija ja äänisuunnittelija haastavat arkkitehtuurin esittämisen tapoja Suomen paviljongin näyttelyssä

Suomen paviljongin näyttely vuoden 2025 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa käsittelee rakennusten ylläpitoa ja arkkitehtuurin yhteistyöllistä luonnetta. Näyttelyn keskiössä on itse näyttelytila, Alvar Aallon toimiston suunnittelema paviljonkirakennus Venetsian Giardinissa. Paviljongin tarinan kertova näyttely nostaa esiin ihmiset, joiden työn ansiosta alun perin väliaikaiseksi suunniteltu puurakennus on säilynyt Venetsian haastavassa ilmastossa.

Jo hakiessamme näyttelyn kuraattoreiksi tiesimme, että haluamme käyttää videotaidetta välineenämme. Koemme, että videot – erityisesti paikkasidonnaiset installaatiot – pystyvät tekemään näkyväksi arkkitehtuurin vaatiman ylläpitotyön. Perinteiset arkkitehtuurin esitystavat, kuten piirrokset, valokuvat ja pienoismallit, pysäyttävät arkkitehtuurin staattiseksi, uutuuttaan kiiltäväksi kuvaksi. Videotaide sen sijaan pystyy esittämään rakennuksissa tapahtuvaa toimintaa, muutosta ja elämää.

Valitsimme vuoropuhelussa Archinfon kanssa videoteoksen toteuttajaksi Merle Karpin, joka on helsinkiläinen visuaalinen suunnittelija, videotaiteilija ja VJ, eli hän luo, miksaa ja esittää liikkuvaa kuvaa reaaliajassa. Merle on perustanut audiovisuaalisen taiteen ja VJ-kulttuurin biennaalin, Aavistus Festivalin, ja toimii sen johtajana.

Tunsimme Merlen töitä jo ennestään, ja hän ymmärsi, ettei kyse ei ole perinteisestä dokumenttielokuvasta vaan tilallisesta teoksesta. Videotaiteen asiantuntijana hän esitti ideoita ja näkökulmia, joita emme olisi osanneet edes toivoa.

Merle, kertoisitko työstäsi videotaiteilijana?

Merle Karp: Praktiikkani eli taiteellinen prosessini juontuu vahvasti VJ-ilmaisusta. Minulle on ominaista työskennellä liikkuvan kuvan kanssa improvisoiden, vuoropuhelussa musiikin ja erilaisten tilojen ja projisointipintojen kanssa. Kerään jatkuvasti materiaalia klippikirjastooni, pääosin puhelimella kuvaten, mutta tuotan myös liike-, 3D- ja generatiivista grafiikkaa ja animaatioita ja kahlaan arkistomateriaaleja.

Käsittelen töissäni usein luonto- ja ympäristöteemoja, sekä kestävyyden ja ilmastoahdistuksen että mytologian ja mielikuvituksen kautta. Minua kiinnostavat myös scifi, teknologian ilmiöt ja digitaalinen kulttuuri. Ilahduttavien, lohdullisten ja haastavien tunteiden ristiriidat ovat kiehtovia.

MJ&EK: Sinut tunnetaan Helsingin musiikki- ja VJ-piireissä, mutta olet tehnyt myös kansainvälisiä projekteja. Millaisia?

MK: Olen esiintynyt yli kahdessasadassa tapahtumassa, festivaaleilla ja taiteellisessa tuotannossa Suomesta Grönlantiin ja Kazakstaniin, esimerkkeinä Drifts Festival, Flow Festival, Zodiak ja Tanssiteatteri Minimi Suomessa, Grelle Forelle Itävallassa sekä Nonagon Festival ja Norbergfestival Ruotsissa. Tänä keväänä julkaisemme yhdessä Heikki Lindgrenin kanssa Flaming Pines -levy-yhtiöllä audiovisuaalisen albumin Untouched Realms.

MJ&EK: Videon äänimaailma on keskeinen osa näyttelyämme. Olimme innoissamme, kun saimme äänisuunnittelija Jussi Hertzin osaksi tiimiä. Jussi on Helsingissä asuva äänityöläinen, kuraattori, säveltäjä ja esiintyvä elektronisen musiikin säveltäjä ja tuottaja.

Jussi, kertoisitko omasta praktiikastasi ja siitä, mitkä aiheet inspiroivat sinua?

Jussi Hertz: Praktiikkani keskiössä ovat paikkalähtökohtaisuus, kerrostumat harmonioissa sekä luonnollisten ja elektronisten instrumenttien välinen vuorovaikutus. Pyrin luomaan yhtenäisiä ja immersiivisiä teoksia, joiden kautta kuulija voi uppoutua tunnetiloihin – sävellykseni rakentavat maailmoja, joiden kautta peilaan omia tunteitani ja kokemuksiani.

MJ&EK: Olet myös julkaissut musiikkia.

JH: Olen julkaissut kaksi albumipituista teosta tanskalaisen Janushoved-levy-yhtiön kautta ja pitkäkestoisen ääniteoksen yhdysvaltalaisen DISPLAY-julkaisusarjan kautta. Lisäksi olen tehnyt äänitaiteilija Henia Nikkilän kanssa pianomusiikista inspiroituneen levyn, joka ilmestyi vuonna 2024 kuratoimani taidealusta World Canvasin kautta. Seuraava albumini ilmestyy portugalilaisen Eastern Nurseries -levy-yhtiön kautta keväällä 2025.

MJ&EK: Kun olimme teihin yhteydessä, mitä ajattelitte osallistumisesta Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin ja minkälaisia ajatuksia näyttelyideamme herätti?

MK: Olin hyvin innostunut! Arkkitehtuurin maailma ei ole itselleni entuudestaan kovin tuttu, mutta rakennuksen elinkaarta pidentävää ylläpito-, huolto- ja restaurointityötä korostava näyttely tuntuu hyvin ajankohtaiselta ja tärkeältä monellakin eri tasolla. On ollut kiehtovaa tutustua paviljonkirakennukseen pintaa syvemmältä – myös kirjaimellisesti. Tarina, jota videoteoksessa käsittelemme, kertoo paitsi paviljongista itsestään myös biennaalista instituutiona ja ilmiönä – sekä erityisesti kaikista niistä ihmisistä, muista elollisista olennoista sekä luonnonvoimista, jotka käyvät jatkuvaa köydenvetoa paviljongin ylläpidosta ja rapistumisesta pian jo kahdeksatta vuosikymmentä.

JH: Myös minä olin ilahtunut ja inspiroitunut kuullessani arkkitehtuuribiennaaliprojektista. Liikkuvan kuvan ja videoinstallaation rajaamassa ympäristössä äänen kanssa työskentely on jo lähtökohtaisesti lähellä omia mielenkiinnon kohteitani, koska koen äänen hyvin visuaalisesti ja kehollisesti. Lisäksi arkkitehtuuri aihepiirinä kytkeytyy kiinteästi äänen kehollisuuteen, mitä toivon pystyväni tuomaan esiin omalla osa-alueellani videon äänisuunnittelijana.

MJ&EK: Millainen suhde teillä on tilallisuuteen ja paikkasidonnaisuuteen? Miten lähestytte arkkitehtuuria omassa työssänne?

MK: Videoprojisointien kanssa työskennellessäni pyrin välttämään erillisiä valkokankaita ja heijastan mieluummin suoraan tilan omille pinnoille. Projisointi tuntuu silloin kuuluvan tilaan, ja heijastettu valo on kuin lisättyä todellisuutta, joka täydentää olemassa olevaa pintaa. Tämä tuo esille uusia piirteitä niin tilasta kuin projisoitavasta videosisällöstäkin. Varsinkin VJ-ilmaisussa myös hetkellisyys on hyvin tärkeä elementti. Esitys syntyy tilan, musiikin, improvisoinnin, yleisön ja vallitsevan tunnelman vuorovaikutuksessa.

Arkkitehtoninen pinta mahdollistaa myös projektiomappaustekniikan, jossa videosisältö kohdennetaan kolmiulotteiseen pintaan, esimerkiksi rakennuksen julkisivuun. Yksi Aavistus-festivaalinkin kohokohtia on Helsingin kaupunginmuseon julkisivuun valittavat projektiomappausteokset.

JH: Teosteni lähtökohdat syntyvät usein paikkasidonnaisten emotionaalisten vaikutelmien inspiroimana ja informoimana. Hyödynnän työssäni runsaasti kenttä-äänityksiä, jotka usein syntyvät hetkellisten vaikutelmien kautta.

Paikkasidonnaisen äänen vaikutelman välittäminen on hienovarainen prosessi, joka vaatii sekä ympäristön että sen tuottaman äänimaailman ymmärtämistä ja kunnioittamista. Koen, että pelkän äänen käyttäminen materiaalina olisi ympäristöä hyväksikäyttävä toimenpide; on ymmärrettävä niitä piirteitä ja toimintoja, jotka vaikuttavat ympäristöihin ja niitä asuttaviin kehoihin, jotta niitä voisi käyttää osana taiteellista tekoprosessia. Myös arkkitehtuuri on toimintaa ja ympäristön kanssa vuoropuhelua, sillä erilaiset materiaalit ja rakennusratkaisut vaikuttavat siihen, miten erilaiset kehot kokevat elinympäristönsä ja sitä täyttävät äänet. Tässä mielessä ääni on aina sitä ympäröivän tilan, toiminnan, arkkitehtuurin ja erilaisten historiallisen ja sosiopoliittisten risteämien määrittämää ja määräämää.

MJ&EK: Odotamme innolla, että me ja yleisö pääsemme kokemaan teoksen paviljongissa. Kuten Merle sanoi, todellisuus paljastuu vasta, kun teos siirretään tietokoneen näytöiltä tilaan. Jää nähtäväksi, mitä kerroksia Venetsian ympäristö lisää teokseen.

Venetsian arkkitehtuuribiennaali avautuu yleisölle 10. toukokuuta 2025 ja on avoinna 23. marraskuuta asti. Suomen paviljongin avajaiset järjestetään torstaina 8. toukokuuta. 

Lue lisää Suomen paviljongin näyttelystä The Pavilion – Architecture of Stewardship täältä. 

Lue lisää muusta suomalaisosallistumisesta Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin täältä.