Venetsian biennaalin Kultainen leijona Suomeen – tasan 20 vuotta sitten

Suomi on saanut Venetsian arkkitehtuuribiennaalin pääpalkinnon – Kultaisen leijonan – vain kerran. Tämä tapahtui 20 vuotta sitten syksyllä 1996. Leone d'oro myönnettiin täysin yllättäen nuorten suomalaisten arkkitehtien ryhmälle, joka oli suunnitellut ja rakentanut erikoisen läpikuultavan metsäateljeen Espooseen. "The Group" eli Juha Kaakko, Ilkka Laine, Kimmo Liimatainen ja Jari Tirkkonen oli useiden kiinnostavien mutkien jälkeen ja tuohon aikaan hyvin poikkeuksellisesti valittu arkkitehtuuribiennaalin päänäyttelyyn. Arkkitehti SAFA, arkkitehtuurikriitikko Tarja Nurmi tapasi Kimmo Liimataisen ja Juha Kaakon ja kirjoittaa ainutkertaisen saavutuksen taustoista ja merkityksestä.[caption id="attachment_8765" align="aligncenter" width="618"] Venetsian biennaalin Kultainen leijona, Leone d'oro. Kuva Juha Kaakon arkistosta.[/caption]

Kertomus "The Groupista" ja Kultaisesta leijonasta

Kertomus Kultaisesta leijonasta, sen päätymisestä nuorten suomalaisarkkitehtien ryhmälle sekä heidän tunnelmansa sittemmin on uskomaton ja toisaalta sydäntä raastava. Matkassa oli paljon ponnisteluja, onnea, julkisuutta mutta myös pettymyksiä ja epäonnea. Tapahtumaketjussa olisi aineksia vaikka fiktiiviseen kaunokirjalliseen kertomukseen. Tarina alkaa lahjakkaasta ja inspiroivasta vuosikurssista Otaniemen Teknillisessä korkeakoulussa ja neljän opiskelijan yhteisestä projektista.

Pieni ja keveä

Juha Kaakko, Ilkka Laine, Kimmo Liimatainen ja Jari Tirkkonen osallistuivat Espoon Puolarmaariin perustettavan siirtolapuutarhan mökkityypeistä järjestettyyn opiskelijakilpailuun. Pieni ja tavanomaisesta poikkeavaa vapaa-ajan asumista tavoitteleva koerakennusprojekti sai toteutuksensa Espoon Puolarmaarissa vuonna 1992.Miehet saivat koerakentamishankkeeseensa ja työpajaansa apurahoja heti vuonna 1991. Rakennusmateriaaleista neuvoteltiin eri yritysten kanssa, suurimmaksi osaksi asiassa onnistuen. Projektin luonteesta johtuen rakennuksesta oli tehty pienoismalli, ja materiaaliavustuksia kierrettiin joukolla hakemassa malli mukana.Liimatainen ja Kaakko kertovat, kuinka kaikki mahdollinen rakennettiin yhdessä. Rakennesuunnittelijana apuna oli Jouni Järvenpää ja sähkötyöt teki valtuutettu ulkopuolinen urakoitsija. Ennen lopullista rakennusluvan hakemista kuvia viilattiin ja viimeisteltiin pieteetillä useaan otteeseen.Taiteellinen ja kokeellinen rakennus oli valmistuessaan ehdottoman fotogeeninen. Siitä otettiinkin runsaasti valokuvia sekä päivä- että iltavalaistuksessa. Päätoimittaja Pentti Kareoja julkaisi sen Arkkitehti-lehden numerossa 4/5 vuonna 1992, vuonna 1994 se julkaistiin myös kansainvälisesti tunnetussa a+u:ssa. Ilmeisesti julkaisun japanilainen edustaja oli jonkun vihjeen perusteella käynyt katsomassa rakennusta.[gallery columns="2" link="none" size="large" ids="eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL0dyb3VwLWRpYXQtcG9ydHJhaXQuZ2lmIiwidGl0bGUiOiJHcm91cC1kaWF0LXBvcnRyYWl0IiwiY2FwdGlvbiI6IlRoZSBHcm91cC4gVmFzZW1tYWx0YSBMaWltYXRhaW5lbiwgS2Fha2tvLCBMYWluZSBqYSBUaXJra29uZW4uIiwiYWx0IjoiIiwiZGVzY3JpcHRpb24iOiIifQ==,eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL0dyb3VwLWRpYXQtcHV1bmthYXRvLmdpZiIsInRpdGxlIjoiR3JvdXAtZGlhdC1wdXVua2FhdG8iLCJjYXB0aW9uIjoiS2Fha2tvIGphIExpaW1hdGFpbmVuIHB1dW5rYWFkb3NzYSByYWtlbm51c3RhIHZhcnRlbi4iLCJhbHQiOiIiLCJkZXNjcmlwdGlvbiI6IiJ9,eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL0dyb3VwLWRpYXQtcGVydXN0dXN0YS5naWYiLCJ0aXRsZSI6Ikdyb3VwLWRpYXQtcGVydXN0dXN0YSIsImNhcHRpb24iOiJQZXJ1c3R1c3RlbiB2YWxhbWlzdGEuIiwiYWx0IjoiIiwiZGVzY3JpcHRpb24iOiIifQ==,eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL0dyb3VwLWRpYXQtdHlvbWFhLmdpZiIsInRpdGxlIjoiR3JvdXAtZGlhdC10eW9tYWEiLCJjYXB0aW9uIjoiTGF0dGlhbnRla29hLiIsImFsdCI6IiIsImRlc2NyaXB0aW9uIjoiIn0="]

New Yorkin kautta Venetsiaan

Varsinainen paukku oli kuitenkin se, kun Liimatainen sai toimistoon telefaksin: heidät oli kutsuttu Terence Rileyn kuratoimaan New Yorkin modernin taiteen museon näyttelyyn "Light Construction". Taas oli hankittava rahaa.Lentokoneessa New Yorkiin miehille tuotiin tuore Helsingin Sanomat, Pääkirjoitusaukeamalla keskellä kolmatta sivua oli komea uutinen, kuva talosta ja kertomus sen pääsystä näyttelyyn. Sanomien silloinen arkkitehtuuritoimittaja Leena Maunula oli ollut valppaana.Miehillä oli sillä hetkellä voimakas ja sanoinkuvaamaton tunne: ”Nyt todella lähtee!” New Yorkin matkasta innostuneina he olivat jopa teettäneet erikoiset, arkkitehti Philip Johnsonia kunnioittavat T-paidat. Avajaiskiireiden lomassa he matkustivat jopa tätä tapaamaan ja lahjoittivat Johnsonillekin ihan oman paidan. "Light Construction" -näyttely vieraili vuonna 1996 myös Barcelonassa ja muutakin menestystä oli.Tieto valinnasta Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin tuli yllättäen ja tyylikkäästi kirjeitse. Projektin piti oleman osa "Emerging Voices" -päänäyttelyä. Taas jouduttiin sähäkkään hankkimaan rahoitusta. Jari Jetsonen kunnosti muutaman vuoden aikana matkan varrella kärsineen työmallin MoMA:n näyttelyn jälkeen keväällä 1996. Projektista teetettiin Venetsiaa varten myös 1:20 mittakaavassa leikkausmalli, jonka valmisti Olli-Pekka Keramaa. Suureksi onneksi tallessa oli myös arkkitehtuurivalokuvaaja Jussi Tiaisen ottamia kuvia, jotka sopivat erinomaisesti näyttely- ja julkaisutarkoituksiin.Rahoituksen hankinta onnistui, samoin vaatimattoman hotellin varaaminen Venetsian uumenista. Yksi "The Group" -työryhmäläisistä ei edes lähtenyt koko matkalle, sillä kenenkään mieleen ei edes juolahtanut, että upea pääpalkinto voisi osua kohdalle.

Palkintotilaisuus ja uusi yllätys

Vuonna 1996 Venetsian arkkitehtuuribiennalissa esiteltiin kansainvälisesti jo mahdollisimman hyvin tunnettujen arkkitehtien töitä. Giardini -alueen Suomen paviljongissa oli esillä Suomen rakennustaiteen museon (nykyisin Arkkitehtuurimuseo) valitsemia töitä. Niiden joukkoon nuoret miehet eivät vapaa-ajan ateljeellaan päässeet.Biennaalin avajaispäivän iltana he kuitenkin istuivat iltaa ja söivät illallista yhdessä muiden suomalaisten kuten esimerkiksi arkkitehti Juha Leiviskän kanssa. Tieto seuraavana päivänä jaettavasta pääpalkinnosta tultiin hienovaraisesti kuiskaamaan illallisen aikana. Hämmästyksestään huolimatta arkkitehdit osasivat pitää salaisuuden palkinnonjakotilaisuuteen saakka.Palkinnonjakotilaisuudesta on kuva, jossa Liimatainen pitää Kultaista leijonaa komeasti päänsä päällä, sen kauniissa ruhtinaallisen punaisessa säilytyslaatikossa. Sen suurenmoisempaan juhlintaan ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, sillä kesken seremonioiden ilmoitettiin, että näyttelyalue suljetaan. Venetsiassa kuohui poliitikko Umberto Bossin ja hänen perustamansa Pohjoinen liiga -puoleen ympärillä ja paikalla oli runsaasti mellakkapoliiseja.[caption id="attachment_9051" align="alignnone" width="793"] Aslak Liimatainen, Juha Kaakko, Jari Tirkkonen. Ilkka Laine puuttuu kuvasta.[/caption]"The Group" vaelsi Venetsian kujia pitkin baarin kautta hotelliin, hieman hölmistyneinä Kultainen leijona kainalossaan. Matkalla he tapasivat Coop Himmelb(l)aun Wolf D. Prix′n ja muita ihailemiensa maailmankuuluja arkkitehteja kuten Zaha Hadidin, Jean Nouvelin, Jacques Herzogin ja Peter Zumthorin. Tuntui siltä, että pian oltaisiin samassa joukossa.

Suomessa vähän huomiota

Kultainen leijona jäi Suomessa todella vähälle huomiolle. Siihen aikaan ei Suomessa erityisesti hehkutettu nuoria arkkitehteja. Helsingin Sanomissa oli Leena Maunulan artikkeli, Iltasanomien Matti Rinne kirjoitti palkinnosta kauniisti omalla vakiosivullaan ja Suomen Kuvalehdessä sen noteerasi toimittaja Hannele Jäämeri. Arkkitehtiliitto oli asiassa aika lailla vaiti, mutta Timo Keinänen järjesti Suomen rakennustaiteen museolla pienen tilaisuuden ja näyttelyn.Elettiin laman jälkeisiä aikoja. Ryhmän lupaavasti alkanut yhteistyö oli vaikeuksien keskellä alkanut kompuroida, ja muutenkin oli hankalaa tehdä todellista läpimurtoa. Liimataisella ja Kaakolla oli jonkin aikaa myös oma toimisto, mutta isompien töiden saanti oli kiven takana. Hienoja pieniä töitä riitti, mutta ne eivät tyydyttäneet leijonamiesten nälkää. Kumpikin toimi myöhemmin Teknillisen Korkeakoulun arkkitehtiosaston professori Simo Paavilaisen assistentteina.

Voiman tunnetta, nostetta ja pettymystä – mutta mitä ohjeeksi nuorille?

Polveileva ja yllätyksiä täynnä ollut keskustelumme Kultaisen leijonan seurassa kesti lähes kaksi tuntia. Lopuksi pohdimme sitä, mitä nuorten tekijäryhmien tulisi aina ymmärtää, kun menestys koskettaa läheltä. Liimatainen sanoo näin: "Tärkeintä on edetä joukkueena, pienenäkin, ja tukeutua ennen kaikkea yhteiseen päämäärään. Pelisäännöistä tulee selkeästi sopia. Ennen kaikkea tulee osata tunnistaa kunkin työryhmän jäsenen vahvuudet ja luontevimmat tehtävät. Jo arkkitehtuurikouluissa tulisi opettaa, kuinka toimia ryhmässä."Vuoden 1996 Leone d'oron tapauksessa oli mukana sekä hämmästyttävää onnea että käsittämätöntä epäonnea, jopa palkintotilaisuuden yhteydessä. Myös ajankohta, 1990-luvun puoliväli, oli Suomessa arkkitehdeille vaikeaa, syvästä lamasta toipumisen aikaa. Mikään ei varmaan tunnu niin oudolta kuin jäädä hienon palkinnon jälkeen vaille uusia toimeksiantoja omassa kotimaassa.Kirjoissa ja kansissa sekä suomalaisten arkkitehtien menestyksen historiassa joka tapauksessa ollaan ja pysytään. Haastattelua varten näytteille tuotu Kultainen leijona ruhtinaallisen punaisessa kantolaatikossaan on edelleen erinomaisen vaikuttava kapistus.Teksti: Tarja Nurmi. Kuvat Aslak Liimataisen ja Juha Kaakon arkistosta.[gallery columns="2" size="large" link="none" ids="eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL1RoZUdyb3VwLWFzZW1hcGlpcnJvcy1UaWFpbmVuLmdpZiIsInRpdGxlIjoiVGhlR3JvdXAtYXNlbWFwaWlycm9zLVRpYWluZW4iLCJjYXB0aW9uIjoiQXNlbWFwaWlydXN0dXMuIiwiYWx0IjoiIiwiZGVzY3JpcHRpb24iOiIifQ==,eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL1RoZUdyb3VwLXBsYWFuaS1UaWFpbmVuLmdpZiIsInRpdGxlIjoiVGhlR3JvdXAtcGxhYW5pLVRpYWluZW4iLCJjYXB0aW9uIjoiUG9oamFwaWlydXN0dXMuIiwiYWx0IjoiIiwiZGVzY3JpcHRpb24iOiIifQ==,eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL1RoZUdyb3VwLXByb2pla3Rpby1UaWFpbmVuLmdpZiIsInRpdGxlIjoiVGhlR3JvdXAtcHJvamVrdGlvLVRpYWluZW4iLCJjYXB0aW9uIjoiUHJvamVrdGlvLiIsImFsdCI6IiIsImRlc2NyaXB0aW9uIjoiIn0=,eyJ1cmwiOiJodHRwOlwvXC9hcmNoaW5mb19vbGQudGVzdFwvd3AtY29udGVudFwvdXBsb2Fkc1wvMjAxNlwvMDhcL1RoZUdyb3VwLWxlaWtrYXVzLVRpYWluZW4uZ2lmIiwidGl0bGUiOiJUaGVHcm91cC1sZWlra2F1cy1UaWFpbmVuIiwiY2FwdGlvbiI6IkxlaWtrYXVzLiIsImFsdCI6IiIsImRlc2NyaXB0aW9uIjoiIn0="][caption id="attachment_8768" align="aligncenter" width="618"] Pieni rakennus on olomuodoltaan keveä ja sen ulkovaippa on läpikuultava. Sisätila käsittää keittokomeron, kylpyhuoneen ja saunan sekä oleskelutilan ja pienen työtilan. Ajatus oli, että se voi toimia ateljeena luonnonympäristössä. Valokuva: Jussi Tiainen, 1992.[/caption]