Valokeilassa: Avarrus Arkkitehdit
Nick Tulinen
Vuoden viimeisessä Valokeilassa tutustutaan helsinkiläistoimistoon, joka vastasi muun muassa Punavuoressa sijaitsevan vanhan hevostallin muodonmuutoksesta asuinrakennukseksi.
Kestävyys, muuntojoustavuus ja yhteistyö ohjaavat Avarruksen projekteja aina sisustuksista kaupunkisuunnitteluun, kerrotaan korjausrakentamiseen ja kestävään uudisrakentamiseen keskittyvältä toimistolta. Avarrus syntyi vuonna 2008 kilpailutyöryhmän pohjalta osakkaiden Pauli Siposen ja Niilo Ikosen vielä opiskellessa, ja kymmenen vuotta myöhemmin toimisto sai kolmannen osakkaan sisustusarkkitehti Laura Karhusesta.
Helsingin Punavuoressa toimistoaan pitävän Avarruksen portfolioon lukeutuu projekteja aina asuinkerrostaloista hotelleihin ja yksityiskodeista toimistorakennuksiin. Avarrus sekä suunnittelee uutta että korjaa olemassa olevaa, ja toimisto näkeekin uudis- ja korjausrakentamisen tarpeet rinnakkain.
“Siellä missä rakennuksia on jo olemassa, niitä pitäisi huoltaa ja tarvittaessa muokata käyttötarkoitukseen sopiviksi”, Avarrukselta muistutetaan. Toimisto kuitenkin uskoo, että myös uudisrakentamiselle on paikkansa – mutta se pitäisi tehdä vain kestävällä tavalla, luoden vähähiilisiä, pitkäikäisiä ja muunneltavia rakennuksia.
Uudishankkeiden suunnittelussa ytimessä on ajatus rakennusten jatkuvuudesta: "Arkkitehtuurilla on valtava vaikutus ympäristöömme sekä ekologisesti että esteettisesti. Meille on tärkeää luoda rakennuksia, jotka ovat aikaa kestäviä ja muunneltavissa erilaisiin käyttötarkoituksiin. Onnistunut uudisrakennus on sellainen, joka vastaa ja mukautuu käyttäjien tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa, koska kertakäyttökulttuuriin meillä ei enää ole varaa.”
Avarruksen korjaushankkeista yksi tunnetuimmista lienee vuoden 2023 Arkkitehtuurin Finlandia -ehdokkaanakin ollut Ajurien talli. Erityisesti rakennusten käyttötarkoitusta muuttavissa projekteissa, kuten tämän vuonna 1906 rakennettuun hevostallin tapauksessa, Avarrus kertoo painottavansa talon hengen ymmärtämistä. Punavuorelaiskorttelin keskellä sijainneeseen tallirakennukseen toteutettiin 18 asuntoa, ja mittavien entisöinti- ja selvitystöiden myötä toteutus sai erityistä kiitosta juurikin sen historiallisista kerrostumista ja vanhan tallin tunnelman säilyttämisestä.
“Olemme saaneet suunnitella monenlaisten rakennusten peruskorjauksia ja muutoksia aina 1700-luvun lopun hirsitalosta 1970-luvun toimistorakennuksiin ja 1990-luvun leirikeskukseen”, toimistolta kerrotaan. Keskeisintä Avarrukselle on kohteen iästä ja luonteesta riippumatta välittää sen kertomaa tarinaa, johon kuuluu pintojen patina ja käytön jäljet.
“Korjausrakentamiseen syventyminen on vaikuttanut paljon siihen, että olemme halunneet kokeilla myös vanhojen rakennustekniikoiden soveltamista nykyajan rakentamisessa”, Avarrukselta kerrotaan. Toimisto on suunnitellut esimerkiksi painovoimaista ilmanvaihtoa käyttävän lamellihirsirakenteisen rivitalon sekä massiivitiilirunkoisen kerrostalon, joka samoin hyödyntää painovoimaista ilmanvaihtoa. Helsingin Muurarimestarin nimeä kantava kerrostalo on alusta alkaen suunniteltu perinteisten rakennustekniikoiden ehdoilla: esimerkiksi asuntojen pohjaratkaisut rakentuvat painovoimaisen ilmanvaihdon toiminnan ympärille.
Myös menneisyydestä ammentavissa hankkeissa tulevaisuus on läsnä Avarruksen ajatuksissa. “Rakennuksesta kestävää ei tee pelkästään sen runko, vaan myös se miten kohde muuntautuu tulevaisuuden tarpeisiin”, toimisto huomauttaa, “Suunnittelijan roolissa täytyy osata tämän päivän haasteiden ratkomisen lisäksi ennakoida ja visioida myös tulevaa, yhteisiä resurssejamme ja elämäntavan muutosideoita.” Toimisto toivoo, että arkkitehdit ottaisivat entistä laajemmin vastuuta hankkeiden kehittämisessä kohti kestävämpää rakentamista.
Arkkitehtuurin tulevaisuudelta Avarrus odottaa rohkeampaa olemassa olevien rakennusten korjaamista, täydentämistä ja uusiokäyttöä. “Unelmaprojektimme sisältää perinteisiä ekologisia rakentamisen tapoja, uutta ja vanhaa sekä inhimillistä mittakaavaa, mutta myös tekniikoita, jotka voivat uudistaa rakennusalaa suuressa mittakaavassa”, toimisto summaa. Avarrukselle laadukkaan suunnittelun potentiaali piilee tavoissa ymmärtää, jäsentää tai tasapainottaa näitä elementtejä – innovoimalla rakennusperinnön ehdoilla.
Lue lisää Avarruksesta toimiston omilla verkkosivuilla tästä linkistä.
Valokeilassa-sarjassa arkkitehteja tai arkkitehtitoimistoja pyydetään kertomaan kuvilla ja lyhyillä teksteillä toimintaansa ohjaavista arvoista ja suunnitteluperiaatteistaan. Avarruksen Valokeilassa-kuvasarjat julkaistaan Archinfon Instagram-tilillä.
Kaikki tähän asti julkaistut Valokeilat löydät Instagramista tunnisteella #FinArchSpotlight ja artikkelit tästä linkistä.