Takaisin artikkeleihin
Vahvat juuret, vankka runko ja vehreä latvus: puuarkkitehtuurin vuosirenkaita Arkkitehtuurimuseossa
Aalto-yliopiston Puustudio on jo 20 vuotta opettanut suomalaisia ja ulkomaisia arkkitehtuurin opiskelijoita ymmärtämään, käsittelemään ja hyödyntämään puuta arkkitehtuurin rakennusmateriaalina. Arkkitehtuurimuseon näyttely antaa vahvan todistuksen siitä, mitä usko, into ja taito merkitsevät arkkitehtien koulutuksessa. Puuosaamisemme näyttää vihdoin olevan päivittymässä kansainvälisesti vertailukelpoiselle tasolle, joka kykenee yhtä aikaa sekä teknisesti edistykselliseen että taiteellisesti luovaan arkkitehtuuri-ilmaisuun.
Monipuolinen kokonaisuus on jaettu kolmeen osaan: juuret, runko ja oksat. Sopivan pelkistettyyn ja ketteränoloiseen esittelyasuun puettu, ajatuksella koottu näyttely kertoo uusia ajatuksia tarjoavan tarinan, jonka ajallinen jänne ulottuu viime vuosisadan vaihteen huvila-arkkitehtuurista juuri nyt rakenteilla oleviin puukerrostaloihin. Juuret todistavat kunniakkaan arkkitehtuurihistoriamme tarjoamasta ravinnosta. Näyttelyvierasta valistetaan niin Hvitträskin, Puu-Käpylän kuin Metsämuseo Lustonkin asemasta puuarkkitehtuurimme merkkipaaluina.Näyttelyn runko muodostuu Aalto-yliopiston Puustudion opiskelijaprojekteista. Lukuisat pienoismallit ja etenkin pienen salin kokeelliset puututkielmat ja jakkarat tekevät vaikutuksen. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla puuopetusta kehittäneet professorit Juhani Pallasmaa, Jan Söderlund, Georg Grotenfelt ja Eero Paloheimo loivat realistisen, mutta arkkitehtuurilähtöisen yhteistyömallin insinööriopetuksen, puuteollisuuden ja rakennuttajatahojen kanssa, mikä on kantanut hedelmää. Design&build-opetusta voidaan kritisoida opiskelijoille sekä henkisesti että fyysisesti rankkana urakkana, joka lietsoo turhaa kilpailuasetelmaa. Tässä näyttelyssä nähtävä lopputulosten kavalkadi osoittaa kuitenkin opetusmuodon voiman. Monet näistä rakennelmista ovat olleet nuorten suunnittelijoidensa ponnahduslauta taiteelliselle ammattiuralle. Kansainvälisesti tunnetuimpia lienevät Korkeasaaren Kupla, Kahvila Hiili ja Tilapäissuoja Liina – viimeisimpänä täysosumana Helsinki WDC 2012 -hankkeena toteutettu Puupaviljonki.
Nykyisessä Aalto-yliopistossa Wood Program on puurakentamisen professorin Pekka Heikkisen osaavissa käsissä. Hänen kaudellaan muotoilun ja sisustusarkkitehtuurin opiskelijat ovat tulleet mukaan, ja myös alan tutkimus on aktiivista. Puuta ei opetuksessa eikä tässä näyttelyssä muotoleikata metsämytologiaksi. Opiskelijat tutkivat, suunnittelevat ja tekevät; he saavat tutustua puuhun monipuolisesti, ennakkoluulottomasti ja kadehdittavan käytännönläheisesti.Näyttelyn ′oksat′ kurottavat kohti tulevaisuutta. Uusinta puuarkkitehtuuriamme esitellään fiksusti tekniikka edellä, mikä tuo aitoa uutta sisältöä Arkkitehtuurimuseossa tavanomaiseen, ulkomuotoa korostavaan kuvakerrontaan. Latvuskruunun oksat ovat komeita: Hiljaisuuden kappeli (Arkkitehtitoimisto K2S, Helsinki 2012), Saamelaiskulttuurikeskus Sajos (HALO Arkkitehdit, Inari 2012), Kyly-sauna (Avanto Arkkitehdit, Billnäs, Raasepori 2009) muutamia mainitakseni. Upouusinta arkkitehtuuria edustaa tällä hetkellä jo kenties vähän vaarallisen kirkkaissa huomiovaloissa työskentelevän Anssi Lassilan suunnittelema Puukuokka-kerrostalokortteli Jyväskylään. Teollisesti esivalmistetuista, puulevyrakenteisista moduuleista koostuvan asuinkompleksin ensimmäinen talo valmistuu marraskuussa 2014.
Näyttelyn ovat koonneet Aalto-yliopiston puurakentamisen professori Pekka Heikkinen ja arkkitehti Philip Tidwell yhdessä Arkkitehtuurimuseon johtajan Juulia Kausteen kanssa. Näyttelyarkkitehtuuri on Philip Tidwellin ja Pekka Heikkisen käsialaa.Vuosirenkaita 1994–2014. Puuarkkitehtuurin uusi sukupolvi -näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseon isossa ja pienessä näyttelysalissa 8.10.2014–25.1.2015.
Arkkitehtuurimuseo, Kasarmikatu 24, 00130 Helsinki.[caption id="attachment_2448" align="aligncenter" width="618"]
Puukuokka, Jyväskylä 2015. Anssi Lassila, OOPEAA Office for Peripheral Architecture © OOPEAA Office for Peripheral Architecture.[/caption]Teksti: Anni Vartola.
Monipuolinen kokonaisuus on jaettu kolmeen osaan: juuret, runko ja oksat. Sopivan pelkistettyyn ja ketteränoloiseen esittelyasuun puettu, ajatuksella koottu näyttely kertoo uusia ajatuksia tarjoavan tarinan, jonka ajallinen jänne ulottuu viime vuosisadan vaihteen huvila-arkkitehtuurista juuri nyt rakenteilla oleviin puukerrostaloihin. Juuret todistavat kunniakkaan arkkitehtuurihistoriamme tarjoamasta ravinnosta. Näyttelyvierasta valistetaan niin Hvitträskin, Puu-Käpylän kuin Metsämuseo Lustonkin asemasta puuarkkitehtuurimme merkkipaaluina.Näyttelyn runko muodostuu Aalto-yliopiston Puustudion opiskelijaprojekteista. Lukuisat pienoismallit ja etenkin pienen salin kokeelliset puututkielmat ja jakkarat tekevät vaikutuksen. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla puuopetusta kehittäneet professorit Juhani Pallasmaa, Jan Söderlund, Georg Grotenfelt ja Eero Paloheimo loivat realistisen, mutta arkkitehtuurilähtöisen yhteistyömallin insinööriopetuksen, puuteollisuuden ja rakennuttajatahojen kanssa, mikä on kantanut hedelmää. Design&build-opetusta voidaan kritisoida opiskelijoille sekä henkisesti että fyysisesti rankkana urakkana, joka lietsoo turhaa kilpailuasetelmaa. Tässä näyttelyssä nähtävä lopputulosten kavalkadi osoittaa kuitenkin opetusmuodon voiman. Monet näistä rakennelmista ovat olleet nuorten suunnittelijoidensa ponnahduslauta taiteelliselle ammattiuralle. Kansainvälisesti tunnetuimpia lienevät Korkeasaaren Kupla, Kahvila Hiili ja Tilapäissuoja Liina – viimeisimpänä täysosumana Helsinki WDC 2012 -hankkeena toteutettu Puupaviljonki.
Nykyisessä Aalto-yliopistossa Wood Program on puurakentamisen professorin Pekka Heikkisen osaavissa käsissä. Hänen kaudellaan muotoilun ja sisustusarkkitehtuurin opiskelijat ovat tulleet mukaan, ja myös alan tutkimus on aktiivista. Puuta ei opetuksessa eikä tässä näyttelyssä muotoleikata metsämytologiaksi. Opiskelijat tutkivat, suunnittelevat ja tekevät; he saavat tutustua puuhun monipuolisesti, ennakkoluulottomasti ja kadehdittavan käytännönläheisesti.Näyttelyn ′oksat′ kurottavat kohti tulevaisuutta. Uusinta puuarkkitehtuuriamme esitellään fiksusti tekniikka edellä, mikä tuo aitoa uutta sisältöä Arkkitehtuurimuseossa tavanomaiseen, ulkomuotoa korostavaan kuvakerrontaan. Latvuskruunun oksat ovat komeita: Hiljaisuuden kappeli (Arkkitehtitoimisto K2S, Helsinki 2012), Saamelaiskulttuurikeskus Sajos (HALO Arkkitehdit, Inari 2012), Kyly-sauna (Avanto Arkkitehdit, Billnäs, Raasepori 2009) muutamia mainitakseni. Upouusinta arkkitehtuuria edustaa tällä hetkellä jo kenties vähän vaarallisen kirkkaissa huomiovaloissa työskentelevän Anssi Lassilan suunnittelema Puukuokka-kerrostalokortteli Jyväskylään. Teollisesti esivalmistetuista, puulevyrakenteisista moduuleista koostuvan asuinkompleksin ensimmäinen talo valmistuu marraskuussa 2014.
Näyttelyn ovat koonneet Aalto-yliopiston puurakentamisen professori Pekka Heikkinen ja arkkitehti Philip Tidwell yhdessä Arkkitehtuurimuseon johtajan Juulia Kausteen kanssa. Näyttelyarkkitehtuuri on Philip Tidwellin ja Pekka Heikkisen käsialaa.Vuosirenkaita 1994–2014. Puuarkkitehtuurin uusi sukupolvi -näyttely on esillä Arkkitehtuurimuseon isossa ja pienessä näyttelysalissa 8.10.2014–25.1.2015.
Arkkitehtuurimuseo, Kasarmikatu 24, 00130 Helsinki.[caption id="attachment_2448" align="aligncenter" width="618"]
Puukuokka, Jyväskylä 2015. Anssi Lassila, OOPEAA Office for Peripheral Architecture © OOPEAA Office for Peripheral Architecture.[/caption]Teksti: Anni Vartola.
