Havainnekuva Espoon sairaalasta. Arkkitehtuurimuseon ja Suomen arkkitehtiliiton tuottamassa näyttelyssä Arkkitehtuurimuseossa esillä terveydenhuollon ja hyvinvoinnin arkkitehtuuria 1800-luvun lopulta nykypäivään.
Kuva: K2S Architects.
Suomalaisen hoito- ja hoivarakentamisen historiaa esitellään suunnittelukilpailujen kautta Arkkitehtuurimuseon kahdessa salissa 5.6.2016 asti. Aineisto koostuu paitsi tekstistä, piirustuksista ja valokuvista, myös pienoismalleista ja liikkuvasta kuvasta. Lisäksi kattaukseen kuuluu esitelmiä ja keskusteluja.Sairaalat ovat mutkikkaita suunnitella. Ratkaisuissa on otettava huomioon sekä hoidon tehokkuus että potilaan tarpeet ihmisenä. Aikain saatossa suunitteluihanteiden painotus on vaihdellut tehdasmaisen olemuksen, yhteiskunnallisen merkittävyyden ja yksilön arvostamisen välillä. Viime aikoina on kuitenkin uudelleen ymmärretty potilaan henkisen tuen asema suunnittelun keskiössä. Osassa uusia hoito- ja hoivarakennuksia on rohkaisevaa arkkitehtuuria. Parantamisen tehokkuus on ensisijaista, mutta mikäli paranemisprosessia nopeutetaan arkkitehtuurin avulla, jää lisähinta suhteessa kokonaiskustannuksiin häviävän pieneksi. Kaiken päälle saadaan ihmisille hyvä mieli.Suunnittelukilpailuilla on ratkottu sairaalarakennusten pulmia vuodesta 1877, jolloin järjestettiin Senaatin julistama avoin kansainvälinen kilpailu Helsingin kirurgisesta sairaalasta. Arvioitavaksi saatiin kaksikymmentäseitsemän ehdotusta. Voittajaksi valittiin Sigismund Ringierin ja Ludvig Bohnstedtin laatima suunnitelma. Toteutuksen arkkitehdiksi valikoitui kuitenkin Frans Anatolius Sjöström. Toteutunut suunnitelma perustuu paviljonkisommitelmaan, jossa talojen väliin jäävät istutetut pihat toimivat mielen virkistäjinä ja ilman puhdistajina. Suuri-ikkunaiset salit tarjoavat päivänvaloa ja puurakenteiset terassit ulkoilman raikkautta. Ulkonaisesti arkkitehtuuri on, suhteessa aikakautensa koristeellisuuteen, pelkistettyä mutta ylvästä, yhteiskunnan ylpeyttä kuvastavaa.[caption id="attachment_5898" align="alignnone" width="618"] Helsingin kirurginen sairaala. Kuva: MFA.[/caption]1900-luvulle tultaessa, funkiksen, hissien ja tuberkuloosiongelman myötä, terveyttä edistävät ajatukset vaihtuivat. Sairaalahankkeissa ryhdyttiin kasvattamaan rakennuskorkeutta ja viljelemään pirteitä värejä sekä ulkona että sisällä. Sairaanhoitoon mielikuvana liittyvä valkoisuus esiintyy puhtauden vertauskuvana funkisarkkitehtuurin seinissä. Tuberkuloosia hoidettiin maaseudulla, raitisilmaisissa männiköissä. Paimion 1932 valmistuneeseen parantolaan kuuluu korkea avoin parvekesiipi, johon sairaat siirtyivät päivisin makoilemaan. Rakennus on suuri, vapaasti maalaismaisemaan sommiteltu kokonaisuus. Alvar Aallon piirtämä ratkaisu on yhä uljas, tosin sille ei enää vuosiin ole riittänyt täysipainoista käyttöä.[caption id="attachment_5899" align="alignnone" width="618"] Paimion parantola. Kuva: Jussi Tiainen.[/caption]Sodan jälkeen sairaaloiden suunnittelussa noudatetut periaatteet muuttuivat. Suuri koko, itsenäinen sijainti erillään kaupunkirakenteesta ja potilashuoneiden kasaaminen torneiksi tekniikkaa pursuavien operatiivisten tilojen keskelle olivat tunnusomaisia sairaaloille vuosikymmenien ajan. Tämä teollinen ilme tuotti yleensä sekä yhtenäistä että vaikuttavaa arkkitehtuuria. Kielteisenä puolena oli yksilön koosta vahvasti poikennut suuri mittakaava.Tekniikan ja menetelmien kehittymisen myötä osa tuoreistakin sairaalarakennuksista on muuttunut ongelmaksi. Valtava Turun yliopistollinen keskussairaala tyhjenee vuoteen 2018 mennessä ja todennäköisesti joutuu purettavaksi. Komea rakennus on vuonna 1955 järjestetyn kilpailun voittaja. Vuonna 1965 suunniteltu, vaihtelevan mattomainen Oulun yliopistollinen keskussairaala runnellaan päivittämällä. Lahden keskussairaalakilpailussa 1964 ensimmäiseksi tullutta hienoa ehdotusta ei koskaan rakennettu. Mataliin siipiin perustuva herkkä ja ajatuksella työstetty ratkaisu jäi suunnitelmaksi. Toteutus on muiden käsialaa.[caption id="attachment_5890" align="alignnone" width="618"] Turun yliopistollinen sairaala. Kuva: HedeFoto[/caption][caption id="attachment_5891" align="alignnone" width="618"] Oulun yliopistollinen keskussairaala. Kuva: Laukan kuvaamo.[/caption][caption id="attachment_5892" align="alignnone" width="618"] Lahden sairaalan ehdotus. Kuva: Kuvakiila.[/caption]Sairaalakompleksien luontoon kurottuvat, isoikkunaiset siivet sallivat kasvien ja taivaan lohduttavan läsnäolon vuoteilla varustetuissa potilashuoneissa. Tämä on todettavissa uusimmissa suunnitelmissa, joissa on palattu matalaan rakentamiseen. Arkkitehtuurimuseon näyttelyssä saleista pienempi on annettu rakentamatta jääneelle Espoon sairaalalle, jolle kaareilevat muodot antavat pehmeän ja myötäelävän leiman. Samanlainen tunnelma on tuoreessa Lapin sairaalan suunnitelmassa, joka ympäröi nykyistä, 1980-luvulla pystytettyä rakennusrykelmää.[caption id="attachment_5900" align="alignnone" width="863"] Rakentamatta jäänyt Espoon sairaala.[/caption]Hoidon ohella hoivaaminen on yhteiskunnan vastuulla olevaa toimintaa. Hoivarakennukset ovat myös koteja, joten pienimittakaavaisuus ja viihtyisyys ovat keskeisiä. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on enimmäkseen onnistuttu, koska niissä hoitotekniset tekijät ovat taka-alalla. Silti, osin aatteiden muuntumisen vuoksi, kohennettavaa yhä riittää. Tylyä laitosmaisuutta on vältettävä, pienimittaisuutta ei koskaan ole liiaksi. Tässä piilee myös ristiriita: tehokkuus korostuu suurissa yksiköissä kun taas kodinomaisuus edellyttää pienuutta. Palvelutaloissakin vaaditaan vauhdikasta ja osaavaa toimintaa äkillisten sairastapausten sattuessa. Toisaalta terveyttä on myös jatkuvasti ja hitaasti vaalittava.Näyttelyssä painottuvat seuraavat kohteet, joista Lahden ja Espoon sairaalat ovat jääneet toteuttamatta sekä Laakso-Aurora ja Lapin sairaala ovat vielä paperilla:
Sigismund Ringier ja F.A. Sjöström: Kirurginen sairaala, Helsinki, 1877
Alvar Aalto: Paimion parantola, 1929
Jussi ja Veli Paatela: Töölön sairaalan lisärakennus, Helsinki, 1945
Erkki Helamaa ja Veijo Martikainen: Tampereen keskussairaala, 1955
Ragnar ja Martta Ypyä: Turun yliopistollinen keskussairaala, 1955
Antero Pernaja ja Nils-Henrik Sandell: Lahden keskussairaala, 1964
Reino Koivula: Oulun yliopistollinen keskussairaala, 1965
Reino Koivula: Jorvin sairaala, Espoo, 1965
Mikko Kaira, Pentti Kareoja, Ilmari Lahdelma, Juha Luoma, Rainer Mahlamäki ja Markus Seppänen: Hausjärven terveysasema ja vanhainkoti, 1986
Liisa ja Markku Sievänen: Ulrikakodin palveluasunnot, Loviisa, 1999
Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen: Espoon sairaala, 2008
Antti Karsikas, Ville-Pekka Ikola ja Kalle Vahtera: Tuiran palvelutalo, Oulu, 2008
Jonna Taegen: Laakson ja Auroran sairaala-alue, Helsinki, 2013
Väinö Nikkilä, Jussi Palva, Riina Palva ja Ilkka Salminen: Lapin keskussairaalan laajennus, Rovaniemi, 2015
Vuosiluvut viittaavat kilpailuaikaan. Näyttelyn kohteet on määritellyt Hennu Kjisik Roy Mänttäri
Arkkitehti
Helsingin kirurginen sairaala. Kuva: MFA.[/caption]1900-luvulle tultaessa, funkiksen, hissien ja tuberkuloosiongelman myötä, terveyttä edistävät ajatukset vaihtuivat. Sairaalahankkeissa ryhdyttiin kasvattamaan rakennuskorkeutta ja viljelemään pirteitä värejä sekä ulkona että sisällä. Sairaanhoitoon mielikuvana liittyvä valkoisuus esiintyy puhtauden vertauskuvana funkisarkkitehtuurin seinissä. Tuberkuloosia hoidettiin maaseudulla, raitisilmaisissa männiköissä. Paimion 1932 valmistuneeseen parantolaan kuuluu korkea avoin parvekesiipi, johon sairaat siirtyivät päivisin makoilemaan. Rakennus on suuri, vapaasti maalaismaisemaan sommiteltu kokonaisuus. Alvar Aallon piirtämä ratkaisu on yhä uljas, tosin sille ei enää vuosiin ole riittänyt täysipainoista käyttöä.[caption id="attachment_5899" align="alignnone" width="618"]
Paimion parantola. Kuva: Jussi Tiainen.[/caption]Sodan jälkeen sairaaloiden suunnittelussa noudatetut periaatteet muuttuivat. Suuri koko, itsenäinen sijainti erillään kaupunkirakenteesta ja potilashuoneiden kasaaminen torneiksi tekniikkaa pursuavien operatiivisten tilojen keskelle olivat tunnusomaisia sairaaloille vuosikymmenien ajan. Tämä teollinen ilme tuotti yleensä sekä yhtenäistä että vaikuttavaa arkkitehtuuria. Kielteisenä puolena oli yksilön koosta vahvasti poikennut suuri mittakaava.Tekniikan ja menetelmien kehittymisen myötä osa tuoreistakin sairaalarakennuksista on muuttunut ongelmaksi. Valtava Turun yliopistollinen keskussairaala tyhjenee vuoteen 2018 mennessä ja todennäköisesti joutuu purettavaksi. Komea rakennus on vuonna 1955 järjestetyn kilpailun voittaja. Vuonna 1965 suunniteltu, vaihtelevan mattomainen Oulun yliopistollinen keskussairaala runnellaan päivittämällä. Lahden keskussairaalakilpailussa 1964 ensimmäiseksi tullutta hienoa ehdotusta ei koskaan rakennettu. Mataliin siipiin perustuva herkkä ja ajatuksella työstetty ratkaisu jäi suunnitelmaksi. Toteutus on muiden käsialaa.[caption id="attachment_5890" align="alignnone" width="618"]
Turun yliopistollinen sairaala. Kuva: HedeFoto[/caption][caption id="attachment_5891" align="alignnone" width="618"]
Oulun yliopistollinen keskussairaala. Kuva: Laukan kuvaamo.[/caption][caption id="attachment_5892" align="alignnone" width="618"]
Lahden sairaalan ehdotus. Kuva: Kuvakiila.[/caption]Sairaalakompleksien luontoon kurottuvat, isoikkunaiset siivet sallivat kasvien ja taivaan lohduttavan läsnäolon vuoteilla varustetuissa potilashuoneissa. Tämä on todettavissa uusimmissa suunnitelmissa, joissa on palattu matalaan rakentamiseen. Arkkitehtuurimuseon näyttelyssä saleista pienempi on annettu rakentamatta jääneelle Espoon sairaalalle, jolle kaareilevat muodot antavat pehmeän ja myötäelävän leiman. Samanlainen tunnelma on tuoreessa Lapin sairaalan suunnitelmassa, joka ympäröi nykyistä, 1980-luvulla pystytettyä rakennusrykelmää.[caption id="attachment_5900" align="alignnone" width="863"]
Rakentamatta jäänyt Espoon sairaala.[/caption]Hoidon ohella hoivaaminen on yhteiskunnan vastuulla olevaa toimintaa. Hoivarakennukset ovat myös koteja, joten pienimittakaavaisuus ja viihtyisyys ovat keskeisiä. Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on enimmäkseen onnistuttu, koska niissä hoitotekniset tekijät ovat taka-alalla. Silti, osin aatteiden muuntumisen vuoksi, kohennettavaa yhä riittää. Tylyä laitosmaisuutta on vältettävä, pienimittaisuutta ei koskaan ole liiaksi. Tässä piilee myös ristiriita: tehokkuus korostuu suurissa yksiköissä kun taas kodinomaisuus edellyttää pienuutta. Palvelutaloissakin vaaditaan vauhdikasta ja osaavaa toimintaa äkillisten sairastapausten sattuessa. Toisaalta terveyttä on myös jatkuvasti ja hitaasti vaalittava.Näyttelyssä painottuvat seuraavat kohteet, joista Lahden ja Espoon sairaalat ovat jääneet toteuttamatta sekä Laakso-Aurora ja Lapin sairaala ovat vielä paperilla:
Helsingin kirurginen sairaala. Kuva: MFA.[/caption]1900-luvulle tultaessa, funkiksen, hissien ja tuberkuloosiongelman myötä, terveyttä edistävät ajatukset vaihtuivat. Sairaalahankkeissa ryhdyttiin kasvattamaan rakennuskorkeutta ja viljelemään pirteitä värejä sekä ulkona että sisällä. Sairaanhoitoon mielikuvana liittyvä valkoisuus esiintyy puhtauden vertauskuvana funkisarkkitehtuurin seinissä. Tuberkuloosia hoidettiin maaseudulla, raitisilmaisissa männiköissä. Paimion 1932 valmistuneeseen parantolaan kuuluu korkea avoin parvekesiipi, johon sairaat siirtyivät päivisin makoilemaan. Rakennus on suuri, vapaasti maalaismaisemaan sommiteltu kokonaisuus. Alvar Aallon piirtämä ratkaisu on yhä uljas, tosin sille ei enää vuosiin ole riittänyt täysipainoista käyttöä.[caption id="attachment_5899" align="alignnone" width="618"]
Paimion parantola. Kuva: Jussi Tiainen.[/caption]Sodan jälkeen sairaaloiden suunnittelussa noudatetut periaatteet muuttuivat. Suuri koko, itsenäinen sijainti erillään kaupunkirakenteesta ja potilashuoneiden kasaaminen torneiksi tekniikkaa pursuavien operatiivisten tilojen keskelle olivat tunnusomaisia sairaaloille vuosikymmenien ajan. Tämä teollinen ilme tuotti yleensä sekä yhtenäistä että vaikuttavaa arkkitehtuuria. Kielteisenä puolena oli yksilön koosta vahvasti poikennut suuri mittakaava.Tekniikan ja menetelmien kehittymisen myötä osa tuoreistakin sairaalarakennuksista on muuttunut ongelmaksi. Valtava Turun yliopistollinen keskussairaala tyhjenee vuoteen 2018 mennessä ja todennäköisesti joutuu purettavaksi. Komea rakennus on vuonna 1955 järjestetyn kilpailun voittaja. Vuonna 1965 suunniteltu, vaihtelevan mattomainen Oulun yliopistollinen keskussairaala runnellaan päivittämällä. Lahden keskussairaalakilpailussa 1964 ensimmäiseksi tullutta hienoa ehdotusta ei koskaan rakennettu. Mataliin siipiin perustuva herkkä ja ajatuksella työstetty ratkaisu jäi suunnitelmaksi. Toteutus on muiden käsialaa.[caption id="attachment_5890" align="alignnone" width="618"]
Turun yliopistollinen sairaala. Kuva: HedeFoto[/caption][caption id="attachment_5891" align="alignnone" width="618"]
Oulun yliopistollinen keskussairaala. Kuva: Laukan kuvaamo.[/caption][caption id="attachment_5892" align="alignnone" width="618"]
Lahden sairaalan ehdotus. Kuva: Kuvakiila.[/caption]Sairaalakompleksien luontoon kurottuvat, isoikkunaiset siivet sallivat kasvien ja taivaan lohduttavan läsnäolon vuoteilla varustetuissa potilashuoneissa. Tämä on todettavissa uusimmissa suunnitelmissa, joissa on palattu matalaan rakentamiseen. Arkkitehtuurimuseon näyttelyssä saleista pienempi on annettu rakentamatta jääneelle Espoon sairaalalle, jolle kaareilevat muodot antavat pehmeän ja myötäelävän leiman. Samanlainen tunnelma on tuoreessa Lapin sairaalan suunnitelmassa, joka ympäröi nykyistä, 1980-luvulla pystytettyä rakennusrykelmää.[caption id="attachment_5900" align="alignnone" width="863"]
