Taika Pirilän palkittu diplomityö tutkii kiertotalouden huomioimista rakennusten suunnittelussa

Käsitteenä sana ”purkaminen” on turhan lavea, sillä purkaa voidaan monin tavoin. Rakennus voidaan hävittää puskutraktorein kasaksi murskaa ja tomua, jolloin kierrättäminen ja uusiokäyttö on hyvin rajoittunutta eikä uudelleenkäytölle ole sijaa. Ehjänä purettaessa puolestaan rakennus puretaan legotalon tavoin osiin ja osat käytetään uusissa käyttötarkoituksissa sellaisenaan – ainakin ideaalitapauksessa.

Englannin kieli tarjoaa aihepiiriin useita termejä, jotka kuvaavat purkamisen luonnetta, esimerkiksi demolition ja deconstruction. Suomen kielessä meitä kuitenkin palvelee vain yksi sana, joka kertoo purkamisen luonteesta yhtä paljon kuin vihreä väri ympäristöystävällisyydestä.

Diplomityössäni ”Suunniteltu purettavaksi – Purettavuus joustavuuden ja uudelleenkäytön mahdollistajana uudisrakentamisessa” perehdyn purettavuuteen liittyviin ilmiöihin ja sitä tukeviin suunnittelukeinoihin. Työ muodostuu kahdesta kokonaisuudesta: teoreettisesta osasta sekä suunnitelmaosuudesta, jossa teoriaa soveltaen suunnittelin ehjänä purettavan hybridikorttelin Turun Linnanniemeen.

Uudelleenkäyttöpotentiaali vaikuttaa rakenneratkaisuihin

Tällä hetkellä rakennukset suunnitellaan rakennettaviksi – ei purettaviksi. Syvemmällä tarkastelulla kuitenkin huomataan, että ehjänä purkamisen hyödyt on jo kyetty tunnistamaan. Näitä ovat esimerkiksi neitseellisten raaka-aineiden ja energian kulutuksen vähentäminen, turvallinen asennus- ja purkuprosessi ja rakennuksiin sekä niiden osiin varastoituneen hiilen säilyminen. Purettavuus ei kuitenkaan ole vakiintunut osaksi rakentamistapojamme, vaikka rakennetun ympäristön kestävyys onkin tapetilla.

Purettavuuden edellä seisovia haasteita ovat esimerkiksi ennakkoluulot ja asenteet käytettyjä rakennusosia ja niiden kuntoa kohtaan. Lisäksi haasteena on taloudellinen kannattavuus, sillä uusia rakennusosia on usein helpommin ja halvemmin saatavilla kuin kierrätettyjä. Purettavuuden lopullisia taloudellisia hyötyjä on vaikea ennustaa resurssien uudelleenkäyttöpotentiaalin epävarmuuden valossa.

Yksi suurimmista suoraa uudelleenkäyttöä vaikeuttavista tekijöistä on kelpoisuuden osoittaminen, sillä uudelleenkäytettävien rakennusosien kohdalla hyödynnetään rakennuspaikkakohtaista todentamista. Epäselvyydet kelpoisuuden osoittamisesta ovat johtaneet jopa sellaisiin tilanteisiin, joissa purkumateriaalien käyttö pilottikohteissa on estynyt.

Jotta purettavuus kannattaa, tulee resurssien soveltua uudelleen- ja uusiokäyttöön. Esimerkiksi runkoratkaisun valintaa voidaan pohtia rakennusosien uudelleenkäyttöpotentiaalin kautta. Palkkien ja pilarien käyttö uusissa kohteissa voi olla helpompaa kuin kantavien seinien, jotka usein räätälöidään tiettyyn kohteeseen. Lisäksi valitut materiaalit eivät saa olla myrkyllisiä tai haitallisia ja niiden tulisi kestää käytössä useita käyttösyklejä. Näin rakennuksen osat ja materiaalit myös säilyttävät arvonsa ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

Yksinkertaiset rakenteet mahdollistavat purettavuuden

Purettavuuden mahdollistamiseen on monia keinoja. Konkreettisina esimerkkeinä mainittakoon ehjänä irrotettavat, mekaaniset liitokset ja sopivan kokoiset rakennusosat, joilla on yksinkertainen geometria. Myös realistiset asennustoleranssit ja ylimääräisten pinnoitteiden välttäminen ovat keskeisiä purettavuuden kannalta.

Purettavuuden tarkastelu menee usein detaljitasolle, kun vaikkapa ikkunan tulisi olla irrotettavissa ulkoverhousta purkamatta. Toisaalta purettavuus kulminoituu yksinkertaisiin periaatteisiin; Avainasemassa ovat helposti ymmärrettävät, yksinkertaiset ratkaisut, joissa kokonaisuudet, joilla on eri elinkaaret ja huoltotarpeet, ovat toisistaan erillisiä ja rakennusosat dokumentoidaan kattavasti.

Keksintönä kiertotalous on ikivanha, ja menneisyydestä voidaan ammentaa oppeja nykyhetkeen ja tulevaan. Voimme tarkastella esimerkiksi alkuperäiskansojen muunneltavia ja siirrettäviä rakennelmia, mutta aivan näin kauas ei ole tarpeen katsoa: Esimerkiksi hirsitalojen purkamisella ja hirsien uudelleenkäytöllä on Suomessa vuosisataiset perinteet ja vanhoissa tiilitaloissa käytetty kalkkilaasti mahdollistaa muurauksen purkamisen tiiliä rikkomatta.

Uusiokäyttö vaatii tottumista uudenlaiseen estetiikkaan

Diplomityöprosessi herätti pohdintoja myös purettavuuteen liittyvästä estetiikasta. Olemme tottuneet sileisiin, valkoisiin pintoihin, joiden taakse piilotetaan niin rakenteet kuin talotekniikkakin. Uusiokäytetyt materiaalit, pinnoitteiden välttäminen, talotekniikan pintavedot, näkyvät liitokset ja muu visuaalinen informaatio rakentamisen tavoista synnyttää totutusta poikkeavaa estetiikkaa, joka varmasti vaatii totuttelua. Muutokset eivät siis ole tarpeen ainoastaan koskien rakennusosien uudelleenkäyttöä vaan myös suhtautumisessa purettavuuden synnyttämään estetiikkaan.

Ilmastokriisin vallitessa ja neitseellisten raaka-aineiden huvetessa viisas resurssien käyttö on välttämätöntä. Olemassa olevien rakennusten käyttö sellaisenaan tai mukailtuna on lähes aina ympäristön näkökulmasta paras vaihtoehto. Seuraavaksi paras on rakennusten hyödyntäminen materiaalipankkeina, ja tämäkin tulee tehdä kulttuurihistorialliset arvot huomioiden. Ja silloin, kun rakennetaan uutta, tulee mahdollistaa tulevien sukupolvien edellytykset toteuttaa kiertotaloutta.

Rakennukset kannattaa siis suunnitella kestämään pitkälle tulevaisuuteen ja sopeutumaan niin muuttuviin tarpeisiin kuin huollettaviksi ja korjattaviksikin. Ja kun näin suunnitellun rakennuksen purkamisen hetki on käsillä, se ei ole koko tarinan loppu vaan uuden luvun alku.

Taika Pirilä valmistui arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta vuonna 2023. Hänen diplomityönsä ”Suunniteltu purettavaksi – Purettavuus joustavuuden ja uudelleenkäytön mahdollistajana uudisrakentamisessa” palkittiin nuoren arkkitehdin Wuorio-palkinnolla keväällä 2024. Työn valvojana ja ohjaajana toimi professori Antti Lehto. Linkki diplomityöhön