Takaisin artikkeleihin
SAFAn TunnustusPAANU 2013 arkkitehti Pekka Lahdelle
Arkkitehti, TkL Pekka Lahti, Eko-SAFAn puheenjohtaja, arkkitehti SAFA Emma Johansson sekä SAFAn hallituksen puheenjohtaja Esko Rautiola TunnustusPAANUn jakotilaisuudessa 12.2.2014.
Arkkitehti, tekniikan lisensiaatti Pekka Lahti on saanut vuoden 2013 TunnustusPAANUn ansioistaan ympäristöystävällisen suunnittelun edistäjänä sekä kestävän kehityksen mukaisen yhdyskuntasuunnittelun tutkijana ja tiedonvälittäjänä. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA haluaa palkinnollaan osoittaa arvostustaan Pekka Lahden elämäntyötä kohtaan ja lisätä keskustelua ekologisesta suunnittelusta ja yhdyskuntasuunnittelun merkityksestä kestävän kehityksen toteuttamisessa.Lahti valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1974 ja tekniikan lisensiaatiksi 1988. Hän on työskennellyt Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa vuodesta 1971. Pekka Lahti on ensimmäisiä maankäytön ja rakentamisen ekotehokkuuteen laajamittaisesti perehtyneitä tutkijoita ja alansa kiistattomia edelläkävijöitä Suomessa. Tutkimusraporteista ja selvityksistä mainittakoon mm. Ekotehokkuuden arviointi ja lisääminen Helsingissä (VTT / Helsingin kaupunki, 2009), Ekologisen ja ekotehokkaan kaupungin kehitysnäkymät (VTT 2012) ja Ilmastotavoitteita toteuttava asemakaavoitus (Sitra 2013).TunnustusPAANU on Suomen Arkkitehtiliiton kestävän kehityksen alaosaston EKO-SAFAn ideoima palkinto, jota on jaettu vuodesta 2003 lähtien. Aikaisemmin sen ovat saaneet arkkitehti Bruno Erat (2003), Kangasalan Yhteiskylä (2004), Bilnesin Rakennusapteekki (2005), Bromarvin Marttayhdistys (2006), DI Veijo Matilainen (2007), asuntoministeri Jan Vapaavuori (2008), Dodo ry. (2009), toimittaja, arkkitehti Pasi Toiviainen (2010), Oulun rakennusvalvonta (2011) ja Paviljonki (2012).