Rikotaan arkkitehtuurin kupla
Miina Jutila
Arkkitehtuuri on aina ilmentänyt kunkin aikakauden vallitsevia tyylitrendejä. Siitä, millaista yhteistä tulevaisuutta arkkitehtuurilla luodaan, on tärkeää keskustella moniäänisesti, kirjoittaa Aalto-yliopistossa arkkitehtuuria opiskeleva Bertta Jouhki blogitekstissään.
Neljännen vuoden arkkitehtiopiskelijana, ammattilaisen ja maallikon välitilassa, olen huomannut, miten vaikeasti lähestyttävää arkkitehtuurikeskustelu voi olla. Kaikki kuluttavat arkkitehtuuria, mutta keskustelu siitä tuntuu jäävän ainoastaan marginaaliselle ryhmälle. Pidän tätä ongelmallisena, sillä ammattialan sisällä toimivilla on usein liian yhtenäinen vastaus kysymyksiin, jotka vaatisivat moniulotteisia ratkaisuja. Riskinä on, että arkkitehtuuria tarkastellaan ja toteutetaan läpi sellaisten linssien, joista näkee vain yhdellä tavalla.
Kuten monissa asiantuntija-aloissa, myös arkkitehtuurissa vallitsevat kehää kiertävät ihanteet, työskentelytavat sekä sanasto. Työelämässä toisteisuus on luonnollista, kun ympärillä olevilla ihmisillä on samankaltainen koulutus, he käyvät yhteisissä alan tapahtumissa ja mahdollisesti lukevat samoja ammattiin liittyviä julkaisuja. Arkkitehtuurin alalla tämä kuplautuminen näkyy ehkä parhaiten arkkitehtuurikilpailujen ehdotuksissa.
Elokuussa päättyi Helsingin uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe. Jätetyissä 623:ssa ehdotuksessa on paljon vaihtelua, mutta myös muodissa olevia ideoita esiintyy. Yksi esimerkki tästä on viherkatolla katettu ovaalimuoto. En väitä, etteikö samankaltaisissa ehdotuksissa ehdotettu arkkitehtuuri olisi hyvää, mutta vaarana on, että toisteisuus vahvistaa kuplaa. Ratkaisevaa onkin, ovatko kilpailun toiseen vaiheeseen jatkavat kolmesta viiteen ehdotusta keskenään erilaisia.
Kun tietyt trendit luovat ammattikunnan sisällä uskottavuutta ja turvaa, on helpompi tunnistaa toisin tekevät ja myös arvostella heitä vähäpätöisempinä. Tämä luo illuusion, että arkkitehtuuria on oikea ja väärä tapa ymmärtää, mikä toisaalta lannistaa osallistumaan keskusteluun siitä. Jos ala viestittää, etteivät ulkopuoliset kykene ymmärtämään arkkitehtonisten ratkaisujen neroutta, viedään samalla mahdollisuudet kyseenalaistaa tehtyjä suunnitteluratkaisuja.
Vaikka arkkitehdilla on rakennusalan asiantuntijan pätevyys, kaikilla muillakin on vapaus lausua mielipiteensä suunnitelmista, ja heidät tulisi ottaa tosissaan. Parhaassa tapauksessa kommentit ja näkemykset ammattikunnan ulkopuolelta johtavat oivalluksiin paremmasta elinympäristöstä. Voisi ajatella, että ennen asiantuntijuus merkitsi tietyn aihealueen hallitsemista, minkä takia muut kuuntelivat, kun asiantuntija kertoi miten asiat ovat. Muuttuvassa maailmassa asiantuntijan roolin täytyy kuitenkin olla laaja-alaisempi: auktoriteettiasemassa oleva voi löytää ja yhdistää uusia näkökulmia käymällä keskustelua kaikkien kanssa.
Tiedostan, että itsekin kirjoitan tietynlaisen ammatti-identiteetin suojaamana, mutta toivoisin, että puheenvuoroni opiskelijana herättäisi matalammalla kynnyksellä keskustelua arkkitehtuurista. Arkkitehtuurissa luodaan yhteistä tulevaa, joten on olennaista myös sanallistaa moniäänisesti, millaista todellisuutta tahdomme rakentaa, ja miten. Voidaan aloittaa vaikka kommentoimalla uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kilpailuehdotuksia.
Bertta Jouhki opiskelee neljättä vuotta arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa. Suunnittelutyön ohella kirjoittaminen on hänelle tärkeä tapa jäsentää ymmärrystään arkkitehtuurista ja sen ilmiöistä.
