Reetta Nousiainen: Olemassa olevan rakennuskannan arvot puntariin

Purku-uhan alle joutuu jatkuvasti monenlaisia ja yhä nuorempia rakennuksia, kun niiden käyttötarve lakkaa tai korjausvelka kasvaa. Kun tavoitellaan siirtymää kulutuskulttuurista kiertotalouteen, nykyinen rakennuskanta on kuitenkin nähtävä uusin silmin: monin tavoin arvokkaana ja käyttökelpoisena resurssina.

Hämeen ELY-keskuksessa on toteutettu ympäristöministeriön rahoituksella hanke, jossa tarkasteltiin kiertotalouden edistämiskeinoja kuntien kaavoituksessa ja rakentamisessa. Case-kohteina oli tyypillisiä purku-uhan tai käyttötarkoituksen lakkaamisen alla olevia rakennuksia, pääosin 1950–1970-luvuilta: kouluja, kerrostaloja, toimistotalo ja seurakuntakeskus.

Kiertotalous tähtää materiaalien ja resurssien käytössä pitämiseen niiden arvo säilyttäen. Ensisijaista on siten ylläpitää, korjata tai muunnella olemassa olevaa rakennuskantaa.

Monet kunnat ovat asettaneet toiminnalleen kunnianhimoisiakin ilmasto- ja kestävyystavoitteita. Tapaukset osoittivat, että purkamisen ja rakentamisen ekologiset vaikutukset jäävät kestävyystoimissa vielä sokeaksi pisteeksi. Materiaalien kulutusta ei tyypillisesti mitata ja seurata – toisin kuin esimerkiksi energiankulutusta.

Kaavoitusvaiheen on tunnistettu vaikuttavan keskeisesti kiertotalouden edellytyksiin rakennetussa ympäristössä, mutta käytännössä vaihtoehtoja purkamiselle ei tulla tutkineeksi. Monesti päätös purkamisesta on lukittu jo ennen kaavoituksen alkamista esimerkiksi palveluverkko- tai hankesuunnittelun yhteydessä.

Katse olemassa olevan rakennuskannan erilaisiin arvoihin

Rakennuksia koskevassa päätöksenteossa on tarve selvittää riittävän aikaisessa vaiheessa purkamisen vaihtoehdot ja tehdä rakennuskannan erilaiset arvot näkyviksi. Rakennuksissa on kiinni taloudellista pääomaa ja kalliita luonnonvaroista jalostettuja materiaaleja. Ne muodostavat arkiympäristömme, johon liittyy monia arvoja ja merkityksiä. Paikallisten elämää kehystävät kohteet ja korttelit, tuttu kaupunki- tai kyläkuva ovat osa viihtyvyyttä ja ihmisten hyvinvointia.

Suomen arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa on esitetty tavoite luoda arvottamiskehikko, jossa kulttuuriset ja sosiaaliset arvot huomioidaan teknisten ja taloudellisten arvojen kanssa tasavertaisesti olemassa olevia rakennuksia ja rakennuskantaa koskevassa päätöksenteossa.

Case-kohteissa testattiin tällaista kokonaisvaltaista, kestävyysajatteluun pohjautuvaa arvottamista, jolle on hahmoteltu suuntaviivoja arkkitehti Maire Mattisen vuonna 2022 ympäristöministeriölle tekemässä selvityksessä. Tapauksissa havaittiin, että monet muutkin kuin ekologiset näkökulmat jäävät usein vielä selvittämättä. 

Suunnittelukysymyksiä, ei purkuperusteita

Erilaisten arvojen rinnalla hankkeessa tarkasteltiin olemassa olevan rakennuskannan korjattavuutta ja muutospotentiaalia. Tähän työhön saatiin mukaan Tampereen yliopiston arkkitehtiopiskelijat ja LAB-ammattikorkeakoulun kestävän kaupunkisuunnittelun insinööri YAMK -opiskelijat.

Vaikka moni kohteista oli etukäteen päätetty purkaa, opiskelijatyöt osoittivat monien muidenkin vaihtoehtojen olemassaolon – kunhan ne selvitettäisiin. Arkkitehtiopiskelijat näkevät esteiden sijaan mahdollisuuksia ja monia vaihtoehtoja uudelleenkäytölle tai muokkaamiselle. Ei tarvitse juuttua nykytilaan, vaan vaihtoehtoisia kehityssuuntia on monia.

Monesti kohteiden kuntoa esitellään riskiarvioiden ja teknisen käyttöiän kautta, joista kuin varkain voi muodostua purkuperusteita riippumatta siitä, ovatko riskit todellisia. Usein kyse on kuitenkin suunnittelusta ja tosiasiallisesta selvittämisestä. Resurssiviisas suunnittelija ei näe vain riskejä vaan lähestyy kohdetta sen erilaisten arvojen kautta, tarkastellen mikä on kelpoista, mitä ei tarvitse muuttaa tai purkaa. Tulevilla ammattilaisilla tällainen katse on sisäänrakennettuna. Hyvänä ohjenuorana toimii Apolissa esitetty resurssitehokkaan rakentamisen hierarkia, joka on kiertotalouden mukainen toimintamalli.

Kunnilla on kiertotaloussiirtymässä keskeinen rooli, mutta keinoja tarvitaan

Suomi tavoittelee kiertotaloussiirtymää vuoteen 2035 mennessä. Tiedeyhteisö pitää siirtymää välttämättömänä, sillä luonnonvarojen kulutukseen puuttuminen on keskeistä ilmastopäästöjen, jätteen ja luontokadon välttämiseksi. Rakentamisala on yksi suurimmista luonnonvarojen kuluttajista sekä jätteen ja ilmastopäästöjen aiheuttajista.

Kunnalla on kaavoittajana, lupapäätösten tekijänä ja kiinteistöjen omistajana keskeinen rooli kiertotaloussiirtymässä, mutta samalla resurssit, osaaminen ja keinovalikoima voivat olla vähäisiä sekä taloudelliset paineet kovia.

Rakennetun ympäristön ratkaisut eivät ole vain teknistaloudellinen yhtälö, mutta monissa kunnissa suunnittelu on siiloutunut teknisen toimen asiaksi. Osaamisalan rinnalle tarvitaan muitakin osaamisia ja näkökulmia. Kaavoitus ja tekninen toimi on myös yksi niistä aloista, joissa koetaan lähes yhtä vakavaa henkilöstöpulaa kuin paljon otsikoissa olleilla sote- ja kasvatusaloilla.

Ollakseen kestävää suunnittelussa on otettava huomioon ympäristö-, talous-, kulttuuriset ja sosiaaliset näkökulmat. Kunnissa myös tarvitaan konkreettisia keinoja, miten eri arvotekijät voidaan tehdä näkyviksi. Vaihtoehtoja purkamiselle -julkaisussa esitetään keinoja, joiden avulla arvoja voidaan tehdä näkyväksi ja puntaroida kaavoitusprosesseissa. Kehitystyötä jatketaan mallin käytäntöön saattamiseksi suunnittelu- ja kaavoitusprosesseissa, ensisijaisesti osaksi jo käytössä olevaa työkalua ilmastokestävän kaavoituksen tarkistuslistaa (Kilva).

Reetta Nousiainen työskentelee erityisasiantuntijana Hämeen ELY-keskuksessa Kestävä rakennettu ympäristö – kokonaisvaltaisen arvottamisen menetelmän kehittäminen -hankkeessa ja sitä edeltäneessä Rakennettu ympäristö kiertotalouden edistämisessä -hankkeessa. Hän on rakennettuun kulttuuriympäristöön ja kestävään rakentamiskulttuuriin erikoistunut FM ja väitöskirjatutkija.