Takaisin artikkeleihin
Rajalta kotiin -arkkitehtuurikilpailun tulokset julkistetaan 11.1.2016
Poikkeuksellisella vauhdilla järjestetty avoin arkkitehtuurikilpailu haastoi arkkitehdit kehittämään uudenlaisia konkreettisia ratkaisuja turvapaikanhakijoiden asumisen järjestämiseksi pohjoismaisessa yhteiskunnassa ja pohjoisessa ilmastossa. Jopa noin 35 000 turvapaikanhakijan odotetaan tulevan Suomeen vuoden 2015 loppuun mennessä. Kysymys asumisjärjestelyistä on erittäin akuutti. Siihen kaivataan nopeasti toteutettavissa olevia uusia ratkaisuja myös Suomessa.Arkkitehtuurimuseon yhdessä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa järjestämä Rajalta kotiin -kilpailu keräsi kahdessa viikossa 90 osallistujaa. Aikaa kilpailuehdotusten tekemiseen oli vain kuusi viikkoa. "On hienoa, että arkkitehdit vastasivat kutsuun nopealla varoitusajalla. Tämä antaa hyvän signaalin siitä, että arkkitehdit voivat olla ratkaisemassa myös nopeaa reagointia vaativia yhteiskunnallisia kysymyksiä", sanoo Arkkitehtuurimuseon johtaja Juulia Kauste. Kilpailun voittaja ja kolme kunniamainintaa julkistetaan 11.1.2016.Kilpailun sadosta kootaan näyttely Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin. Chileläisen arkkitehdin, Alejandro Aravenan kuratoiman vuoden 2016 biennaalin teemana on, Reporting from the Front. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus ja Arkkitehtuurimuseo vastaavat kuraattorin haasteeseen tuottamalla Suomen paviljonkiin näyttelyn, jossa esitellään uudenlaisia ratkaisuja polttavan ajankohtaiseen ilmiöön, Eurooppaan suuntautuvan pakolaisuuden aiheuttamaan asuntotarpeeseen.Lue lisää täältä.