Puutalo-tyyppikouluja vietiin satamäärin ympäri Eurooppaa – helsinkiläinen puukoulu odottaa purkamista

Puoli miljoonaa peruskoululaista on taas palannut kesälomilta koulutyön pariin. Lapset viettävät päivänsä hyvin erilaisissa oppimisympäristöissä, juhlallisista uusrenessanssiluokista monitila-ajattelua edustaviin upouusiin kouluihin. Useimmat suomalaislapset kuitenkin käyvät koulua 1950–1970-luvuilla valmistuneissa rakennuksissa, joille on ominaista pelkistetyt julkisivut, tehokas tilankäyttö ja arkinen materiaalipaletti.

Pohjois-Helsingissä sijaitsevan Maununnevan alueen lapset ovat vuosikymmenten ajan aloittaneet koulutiensä yhdessä tällaisessa rakennuksessa, vuonna 1955 valmistuneessa kodikkaassa puukoulussa. Nyt käynnistyneen lukuvuoden alkaessa koulu seisoo kuitenkin tyhjillään: rakennus aiotaan purkaa ja lapset opiskelevat naapuritontille pystytetyssä väliaikaisessa parakkikoulussa siihen saakka, että vanha koulu on korvattu suuremmalla ja ajanmukaisemmalla.

Monilla paikallisilla on lämpimiä muistoja puukoulusta, mutta harva on tietoinen sen poikkeuksellisesta arkkitehtonisesta arvosta. Rakennus on harvinainen esimerkki esivalmistetuista kouluista, jollaisia vietiin 1940- ja 1950-luvuilla sadoittain eri puolille Eurooppaa.

Suomessa koululaisten lukumäärä oli suurimmillaan 1950-luvulla, joten koulujakin rakennettiin enemmän kuin millään muulla vuosikymmenellä. Vaikka uusille koulurakennuksille oli kiistaton tarve, herättivät korkeat rakennuskustannukset jatkuvaa keskustelua lehdistössä. Tämän seurauksena Helsingin kaupunki tilasi Maununnevan koulun, silloisen Etelä-Kaarelan kansakoulun, Puutalo Oy:ltä, 30 metsäteollisuusyrityksen omistamalta yhteenliittymältä, joka oli tuottanut tehdasvalmisteisia puutaloja vuodesta 1940 lähtien.

Puutalo Oy markkinoi esivalmistettuja puukouluja edullisena vaihtoehtona tavanomaisille kivirakennuksille. Kevyistä puuelementeistä koostuvat rakennukset voitiin tehdä suurelta osin valmiiksi tehtaissa ja koota nopeasti rakennuspaikalla. Myöhemmin ne oli mahdollista purkaa ja pystyttää uudelleen toiseen paikkaan.

Maununnevan koulun valmistuessa tehdasvalmisteinen koulurakennus oli vielä uusi ajatus Suomessa, mutta Puutalo Oy:llä oli kuitenkin runsaasti kokemusta niiden valmistamisesta, sillä yritys oli toimittanut 1940-luvun lopulta lähtien satoja koulurakennuksia eri puolille Eurooppaa. Yrityksen ulkomailla hankkima tietotaito ja kokemus on yhä nähtävissä Maununnevan koulussa.

Suuret määrät puuelementtikouluja Hollantiin ja Englantiin

Toisen maailmansodan jälkeen koulurakennuksista oli kaikissa Euroopan maissa huutava pula. Sodassa oli tuhoutunut suuri määrä rakennuksia, ja sen jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tarvitsivat varttuessaan yhä enemmän koulutiloja. Esivalmistettuja kouluja varten kehiteltiin monenlaisia konsepteja, joista tunnetumpia oli Etelä-Englannin Hertfordshiren piirikunnassa käytetty teräsrakenteinen järjestelmä. Puutalo Oy kilpaili eri maissa kehitettyjen konseptien kanssa omilla puuelementeistä koottavilla rakennuksillaan.

Ensimmäisen suuremman koulutilauksen Puutalo Oy sai vuonna 1948 Alankomaista. Yhteistyössä toisen kotimaisen myyntiorganisaation, Myyntiyhdistys Puurakenteen, kanssa se toimitti seuraavien kolmen vuoden aikana 114 koulurakennusta eri puolille maata. Hollantilaisten arkkitehtiveljesten Maarten ja Dirk Laurentiuksen suunnitelmien pohjalta valmistetut koulut olivat ulkonäöltään ja rakenneratkaisultaan lähes identtisiä: matalia harjakattoisia rakennuksia, joiden toisessa päädyssä oli sisäänkäyntikatos. Ainoastaan rakennusten pituus vaihteli jonkin verran luokkahuoneiden lukumäärän mukaan. Pitkien sivujen suurten ruudukkoikkunoiden ansiosta sisätilat kylpivät luonnonvalossa.

Helposti tunnistettava ulkonäkö synnytti käsitteen finse school (suomalainen koulu), joka on käytössä edelleen. Eri puolilla maata on säilynyt ainakin viitisentoista näistä rakennuksista, mutta useimmat on muutettu toiseen käyttötarkoitukseen, kuten kulttuurikeskukseksi, kirkoksi tai kahvilaksi. ”Suomalaiset koulut” on myös tunnustettu osaksi Hollannin jälleenrakentamisen tarinaa, ja esimerkiksi Groningenissa parhaiten säilyneitä rakennuksia on suojeltu.

Eniten kysyntää Suomessa valmistetuille koulurakennuksille oli Isossa-Britanniassa, jonne Puutalo Oy aloitti toimitukset vuonna 1950. Kolmen vuoden aikana yhtiö vei Englantiin, Skotlantiin ja Pohjois-Irlantiin yli 100 000 neliömetrin edestä koulurakennuksia. Toimitukset jatkuivat pienemmässä mittakaavassa vuosikymmenen loppuun saakka.

Vaikka Isoon-Britanniaan viedyt koulut muistuttivat monessa suhteessa Alankomaihin toimitettuja, oli näiden välillä kaksi merkittävää eroa. Ensinnäkin, brittimallien suunnittelusta vastasivat Puutalo Oy:n omat arkkitehdit ja insinöörit arkkitehti Vilho Miettisen johdolla. Toiseksi, toimituksiin sisältyi hyvin erikokoisia rakennuksia pienistä kyläkouluista suurkaupunkien laajoihin koulukomplekseihin. Näiden lisäksi Isoon-Britanniaan vietiin suuri määrä väliaikaisia parakkikouluja.

Suuremmat Isoon-Britanniaan viedyt koulut koostuivat useasta yhdensuuntaisesta luokkahuonesiivestä, joita lasiseinäiset käytävät yhdistivät. Paloturvallisuuden parantamiseksi siivet jaettiin erillisiin osastoihin tiilisillä palomuureilla, jotka kohosivat toisinaan vesikaton yläpuolelle – tämä piirre on tunnistettavissa myös Maununnevan koulussa.

Suuresta lukumäärästään huolimatta Puutalo Oy:n toimittamia kouluja ei ole Isossa-Britanniassa tunnistettu erilliseksi rakennustyypiksi eikä niitä tiettävästi ole tutkittu. Muutamia rakennuksia on kuitenkin säilynyt käytössä esimerkiksi Edinburghissa ja Glasgow’ssa.

Maailmalta Maununnevalle

Ulkomaanviennin muuttuessa epävarmemmiksi Puutalo Oy alkoi etsiä uusia tapoja hyödyntää Alankomaissa ja Isossa-Britanniassa hankkimiaan kokemuksia. Tärkeimmän ostajan eli Neuvostoliiton lopetettua tilaukset 1950-luvun puolivälissä yhtiö keskittyi yhä enemmän kotimaan markkinoille. Samanaikaisesti koululaisten määrä asutuskeskuksissa jatkoi kasvuaan, ja esivalmistetut koulurakennukset tarjosivat mahdollisuuden pelastaa yhtiö konkurssilta.

Maununnevan pientaloalue oli rakennettu vauhdikkaasti 1950-luvun alussa, kun metsäinen maasto oli palstoitettu rintamamiestonteiksi. Vuosikymmenen puolivälissä se oli jo täynnä 1,5-kerroksisia pientaloja, joissa asuvat lapset tarvitsivat kiireellisesti oman koulurakennuksen. Luultavasti osa koululaisista asui Puutalo Oy:n valmistamissa taloissa, sillä yhtiö oli juuri saanut valmiiksi 16 pientalon kokonaisuuden läheisen Tanotorventien varrelle.

Maununnevan koulun suunnitteli arkkitehti Jaakko Laaksovirta, joka oli siirtynyt Puutalo Oy:n palvelukseen vuonna 1950 toimittuaan pitkään Porin kaupunginarkkitehtina. Ulkoiselta ilmeeltään koulu muistuttaa Isoon-Britanniaan vietyjä koulurakennuksia. Tummaksi käsiteltyjen seinäpintojen ja valkoisten ikkunanpuitteiden välinen kontrasti korostaa elementtirakenteen säännöllisyyttä, mutta rakennussiipien vaihtelevat korkeudet, sisäänkäyntikatokset ja tiilikatto pehmentävät vaikutelmaa.

Pitkän rakennuksen keskelle sijoitetusta aulasta päästään sekä luokkahuonesiipiin että erilliseen poikkisiipeen, joka sisältää yhdistetyn voimistelu- ja juhlasalin. Viisi luokkahuonetta saavat runsaasti luonnonvaloa suurten ikkunoiden kautta, kuten myös käytävät pitkien nauhaikkunoiden ansiosta. Eteläpäädyssä on hieman matalampi neuvolasiipi, joka muutettiin pian valmistumisen jälkeen päiväkodiksi.

Maununnevan koulu erosi Alankomaihin ja Isoon-Britanniaan toimitetuista kouluista eniten rakennejärjestelmänsä osalta. Kuljetuskustannusten pienentämiseksi meriteitse kuljetetut koulurakennukset koottiin määrämittaiseksi sahatusta puutavarasta, mutta Maununnevan koulun ulkoseinät pystytettiin metrin levyisistä puuelementeistä, joihin oli tehtaalla asennettu valmiiksi ikkunat ja ulkoverhouslaudat. Vaikka Puutalo Oy oli käyttänyt samankaltaista tekniikkaa jo 15 vuoden ajan asuintaloissa, tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun sitä sovellettiin koulurakennuksiin.

Esivalmistettujen koulujen uusi tuleminen

Vaikka Maununnevan koulu täytti hyvin tehtävänsä, eivät esivalmistetut koulut saavuttaneet 1950-luvulla kovin suurta suosiota Suomessa, tosin vuonna 1955 Puutalo Oy toimitti rakennuksen myös Leppävaaran yhteiskoululle Espooseen. Ajatus otti enemmän tuulta vasta 1960-luvun puolivälissä, jolloin muuttoliike maalta kaupunkeihin on kiivaimmillaan. Kunnilla ei useinkaan ollut resursseja rakentaa uusille asuntoalueille pysyviä koulurakennuksia heti, joten erilaisille tilapäisratkaisuille oli kysyntää.

Puutalo Oy:n seuraaja Myyntiyhdistys Puutalo toi markkinoille osakasyrityksensä Rauma-Repolan valmistamat viipalekoulut, jotka koottiin luokkahuoneen kokoisista tilaelementeistä – työmäärää siirrettiin näin entistä enemmän rakennustyömailta tehtaille. 1970-luvulle tultaessa Rauma-Repola valmisti viipaletekniikalla vuosittain kymmeniä kouluja, päiväkoteja ja muita rakennuksia.

Viime vuosina väliaikaiset koulurakennukset ovat ilmestyneet jälleen suomalaisiin kaupunkeihin. Muuttoliikkeen ohella niiden rakentamisen taustalla ovat koulurakennusten vaikeat kosteus- ja sisäilmaongelmat sekä niiden edellyttämät pitkälliset korjaustyöt. Tästä syystä parakkikouluja on kohonnut aiempaa keskeisemmille paikoille, jopa Helsingin keskustaan.

Monet nykyisistä parakkikouluista tuovat esiin konseptin puutteet ja sen, kuinka vaikeaa on istuttaa tehdasvalmisteisista moduuleista koostuva rakennus olemassa olevaan kaupunkiympäristöön. Rakennuksia tarkastellessa tulee helposti mieleen, että voisi olla hyödyllistä kääntää katse esivalmistettujen koulujen aiempiin sukupolviin, kuten Maununnevan kouluun. Tämä 65 vuotta vanha rakennus on edelleen vakuuttava esimerkki siitä, että vaatimattomista lähtökohdista voi syntyä tyylikästä, viihtyisää ja kestävää arkkitehtuuria.

Lisätietoja Venetsian arkkitehtuuribiennaalista ja Suomen paviljongin New Standards -näyttelystä tästä linkistä.
#NewStandards