Puurakentamisen aika – ennen, nyt ja tulevaisuudessa
Miina Jutila
Suomen Metsämuseo Lusto järjesti yhdessä Arkkitehtuurimuseon ja Archinfon kanssa seminaarin, jossa puurakentamista ja metsien käyttöä pohdittiin eri näkökulmista. Aiheet herättivät kysymyksiä ja keskustelua, jota jatkettiin Puutalo Oy:n tarinan kertovan New Standards -näyttelyn avajaisissa.
Vuoden 2021 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa ensiesityksensä saanut New Standards on esillä nyt kolmatta kertaa, tällä kertaa Suomen Metsämuseo Lustossa. Savonlinnan lähellä Punkaharjulla sijaitsevassa museossa näyttelyn voi nähdä 3. syyskuuta saakka. Näyttelyn on tuottanut Archinfo ja kuratoinut Laura Berger, Philip Tidwell ja Kristo Vesikansa.
Luston näyttelyssä Puutalo Oy:n menestysvuosien tarinaa täydennettiin museon kokoelmista löytyvillä Kaarelan koulun puuelementeillä. Helsingin Maununnevalla sijaitseva Puutalo Oy:n elementeistä rakennettu koulu purettiin syksyllä 2020. Lue Kristo Vesikansan artikkeli Puutalo-kouluista.
Avajaisten yhteydessä Lusto järjesti yhdessä Arkkitehtuurimuseon ja Archinfon kanssa Puurakentamisen aika -seminaarin, joka kokosi paikan päälle viitisenkymmentä kuulijaa. Verkossa tapahtumaa seurasi lähes 130 katsojaa. Linkki tallenteeseen Luston Youtube-kanavalla.
Seminaarissa puurakentamista käsiteltiin kolmesta näkökulmasta. Arkkitehti Rainer Mahlamäki kertoi Luston suunnittelusta ja toteutuksesta 30 vuotta sitten. Rakennuksen suunnittelusta käytiin vuonna 1991 arkkitehtuurikilpailu, johon Mahlamäen ja kumppaneiden toimisto, 8 Studio, osallistui usealla ehdotuksella. Mahlamäki kertoi, että kilpailun umpeutumista edeltävänä päivänä hän oli katsonut ehdotuksia ja todennut, ettei niistä mistään taida olla voittajaksi. Niinpä he tekivät vielä yhden ehdotuksen, jonka nimimerkiksi tuli Lusto.
Lusto avasi Mahlamäelle – jonka 38-vuotissyntymäpäivä oli Luston avajaispäivänä 12.6.1994 – ja toimistolle tien suuriin toimeksiantoihin ja kansainvälisille areenoille. Tuohon aikaan suuren julkisen rakennuksen toteuttaminen puurunkoisena ei ollut mahdollista, ja rakennuksen päämateriaali on betoni. Puu on kuitenkin Lustossa vahvasti läsnä, ja kansainvälinen media noteerasikin esimerkiksi ympäröivien männyn runkojen värisen julkisivurimoituksen ja rakennuksen vahvan yhteyden luontoon.
Mahlamäen mukaan Luston myötä päättyi postmodernismin kausi ja materiaalit palautettiin niille ominaiseen käyttöön. Professori esitteli häntä innoittaneita arkkitehtuurikohteita, joissa puuta ja muita materiaaleja on käytetty tarkoituksenmukaisesti – nykyään tällaisia rakennuksia kutsuttaisiin hybrideiksi –, kuten Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelemat Otaniemen kappeli (1956) ja Kontiotien rivitalot Tapiolassa (1954).
Luston kanssa samaan hybridien jatkumoon kuuluu Mahlamäen mukaan myös Helsingin keskustakirjasto Oodi (Arkkitehtitoimisto ALA 2018). Yhtenä merkittävimpänä meidän aikamme rakennuksena hän pitää vuoden 1992 Sevillan maailmannäyttelyn Helvetinkolu-paviljonkia (Juha Jääskeläinen, Juha Kaakko, Petri Rouhiainen, Matti Sanaksenaho ja Jari Tirkkonen), jossa puurakenteinen “köli” ja teräsrakenteinen “kone” muodostavat jännitteisen kokonaisuuden.
Suomen Metsämuseo Lusto on menossa syyskuussa kiinni, kun rakennuksessa alkaa peruskorjaus. Korjattavuudesta ja rakennuksen huoltamisesta puhui myös arkkitehti Saara Kantele, joka tutkii, mitä rakentamisessa pitää huomioida, jotta rakennuskantamme olisi mahdollisimman pitkäikäistä ja sopeutuvaa. Kantelen mukaan rakennus on systeemi, ja pitkäikäinen ja sietokykyinen rakentaminen on laajempi systeemi, joka pitää sisällään useita alasysteemejä. Puurakentaminen lähtee liikkeelle metsästä ja päättyy useiden vaiheiden jälkeen uudelleen kiertoon.
Kantele painotti, että vaikka puun käyttö rakentamiseen on järkevää – paljon järkevämpää kuin sellupohjaisiin kertakäyttötuotteisiin – pääpainon pitää olla olemassa olevan rakennuskannan käyttöiän kasvattamisessa. Uudet rakennukset pitää suunnitella pysyviksi ja korjattaviksi, ja tässä lainsäädännöllä ja poliittisella ohjauksella on merkittävä rooli.
Yksiaineinen rakennus on vikasietoinen. Rakennusta täytyy hoitaa ja huoltaa. Oikein hoidettu ja tarpeen tullen korjattu puutalo on periaatteessa ikuinen. Tätä todistaa esimerkiksi se, että evakkojen nopeasta asuttamistarpeesta syntyneen Puutalo Oy:n 1940–1950-luvuilla tuottamia taloja on edelleen käytössä Suomessa – ja eri puolilla maailmaa. New Standards -näyttelyn kuraattori, tohtori Laura Berger esitteli tätä ihmeellistä Puutalo Oy:n tarinaa, josta voi lukea lisää osoitteesta newstandards.info.
Esitysten jälkeen asiantuntijat istuutuivat keskustelemaan Arkkitehtuurimuseon johtajan Carina Jaatisen johdolla. Puheenaiheita olivat esimerkiksi kestävä rakennuskulttuuri, muutosta ohjaavat arvot sekä ohjauksen tarve ja tulosten mittaaminen.
Laura Berger pohti kestävää rakennuskulttuuria korjaamisen näkökulmasta. Korjaamista usein liioitellaan ja päädytään ylikorjaamaan, vaikka sitä olisi parempi ajatella ikään kuin siivoamisena: sitä ei ole pakko tehdä kaikenkattavasti ja kovalla kädellä. Rainer Mahlamäen mukaan nykyrakentamisen johtava arvo on talous ja jotta näin ei olisi, pitäisi tapahtua suuri murros ekologiseen elämäntapaan. Saara Kantele siteerasi New European Bauhaus goes into the Woods -tilaisuudessa kuulemaansa: “We’re going to have green economy or no economy at all”.
