Postmoderni arkkitehtuuri herättää edelleen suuria tunteita

1980-luvulla suursuosioon nousseen postmodernismin menestys hiipui uudelle vuosituhannelle saavuttaessa. Nykyisin moni postmoderni rakennus on purettu, eikä purkuvimmalle näy loppua. Toisaalta monia leikkisä postmoderni muotokieli tuntuu jälleen kiinnostavan.

Turkulainen Miikka Rusi perusti Instagramiin tilin, joka vaalii Suomen postmodernistisia arkkitehtuurikohteita. Kysyimme Miikalta, mikä postmodernistisessa arkkitehtuurissa sykähdyttää ja miksi sitä ei tulisi unohtaa.

Mistä ajatus Instagram-sivun tekemiselle lähti?

Postmodernismi on ollut Suomessa vähemmän juhlittu, välillä jopa vihattu tyylisuunta, joka ei ole oikein saanut fanejaan nousemaan esiin. Ajattelin, että tällaiselle voisi olla kysyntää.

Yksi tärkeä sykäys oli, kun löysin Anni Vartolan postmodernismia Suomessa käsitelleen väitöskirjan Kuritonta monimuotoisuutta (2014). Se avasi itselleni paljon uutta ajattelua.

Miksi juuri postmodernistinen arkkitehtuuri?

Se on tyylisuuntaus, joka herättää paljon tunteita. Postmodernismin ajan rakennuksissa on huumoria, kitschiä, yllättävyyttä ja övereitä pastellivärejä. Kuljetaan röyhkeästi hyvän maun rajoilla ja venytetään niitä.

Postmodernin suhde koristeellisuuteen on tyypillisesti äärimmäinen. On värien, muotojen ja yksityiskohtien runsautta sekä tällaista more is more -tyyppistä ajattelua, joka antaa katsojalle poikkeuksellisen paljon virikkeitä. Ne ikään kuin pakottavat huomion itseensä ja kutsuvat reagoimaan. Usein katsojalle tulee väkisin hymy huulille.

Perinteisesti suomalaisessa muotoilufilosofiassa korostuu pelkistäminen ja ajattomuus. Myös tietynlainen puhtauden ja luonnollisuuden ihanne kuuluu ajatteluumme. Postmodernistiset rakennukset haastavat kaikki nämä perusarvot. Välillä ne jopa härnäävät, laittavat pohtimaan arkkitehtuurin tai kauneuden luonnetta itsessään.

Tiedostamaton vaikutus voi olla silläkin, että olen syntynyt 1990-luvun alussa. Olen joskus leikilläni miettinyt, onko se herkistänyt minut ymmärtämään ja arvostamaan tuon ajan rakentamista.

Miten postmodernistisen arkkitehtuurin nousu ja tuho mielestäsi näyttäytyvät laajemmin kestävän arkkitehtuurin kontekstissa?

Käsityksemme siitä, millainen rakentaminen on kaunista tai arvokasta, on valitettavan kapea. Lisäksi unohdamme helposti, miten voimakkaasti eri aikakausien ja tyylisuuntausten arvostus elää ajassa.

1980- ja 1990-lukujen rakennuksiin ei ole vielä ehtinyt latautua täyttä kulttuurihistoriallista arvokkuutta, eivätkä ne aina vastaa nykykatsojan estetiikan tajua. Kun ne ikääntyessään alkavat vielä rapistua, päädytään helposti purkutuomioon.

Se tahti, millä rakennuksia nykyisin puretaan ja rakennetaan tilalle uutta, on ekologisesti ja kulttuurihistoriallisesti kestämätöntä. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta pelkästään Espoosta voi luetella aika monta maan tasalle jyrättyä ostoskeskusta ja muuta 80–90-lukujen rakennusta. Tässä asiassa tarvitaan kokonaisvaltaista asennemuutosta.

Arkkitehtuuriala ja arkkitehtuurin ympärillä käytävä keskustelu koetaan yleensä niin, että pelkästään ammattilaisten ja asiantuntijoiden mielipiteillä on merkitystä. Mitä arkkitehtuuriala voisi sinun mielestäsi oppia tavallisilta ihmisiltä?

Minä en koe raja-aitoja ylitsepääsemättömän korkeiksi. Arkkitehtuuri kiinnostaa ihan kaikenlaisia ihmisiä, ja keskustelu on mielestäni runsasta ja moniäänistä. Ehkä tähän vaikuttaa oma tilini, joka on jonkinlaisessa leikkauspisteessä ja löytänyt yleisöä sekä ammattipiireistä että ihan täysin ulkopuolisista.

Oppimista ja vuorovaikutusta toki voisi lisätä molempiin suuntiin. Tavisten ja harrastelijoiden tapa lähestyä arkkitehtuuria voi olla raikasta ja innostavaa. Esimerkiksi nostalgia, ironinen leikkisyys ja pinnalliselta vaikuttava estetiikan fiilistely voivat olla ihan relevantteja tapoja lähestyä arkkitehtuuria. Ja niiden kautta voidaan löytää uusia tapoja katsoa ja arvostaa ympäristöämme.

Toisaalta akateemisessa keskustelussa pureudutaan syvemmälle ja osataan tarkastella arkkitehtuuria osana laajempia konteksteja. Sieltä olisi tärkeää oppia ajattelun kriittisyyttä ja monipuolisuutta.

Mitä muita suomalaisia, arkkitehtuuriin keskittyviä Instagram-tilejä suosittelet?

Instagram on ihan ylipäätään mahtava inspiroitumisen paikka arkkitehtuurista kiinnostuneelle. Pari suositeltavaa tiliä:

@talotarinat on etnologi, lähiömaiseman tutkija Päivi Leinosen tili, joka ilahduttaa yllättävillä ja tuoreilla näkökulmillaan arkiseen kaupunkimaisemaan. Välillä myös maukkailla postmoderneilla detaljeilla.

@purettavahelsinki dokumentoi Helsingin rakennuksia, joille on annettu purkulupa. Hyvin kauniita valokuvia rakennuksista, joita ei kohta enää ole.