MONTA HELSINKIÄ - Onko Helsinkiä helppo rakastaa?

Uusi Helsinki? -kirjaa käsittelevä paneelikeskustelu Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston Laiturilla 4.12.2015.Kun Eva Neklyaeva muutti Minskistä Helsinkiin hän leipoi uusille naapureilleen kakun, kuten Valkovenäjällä on tapana. Vaikka Neklyaeva oli kiinnittänyt vuosaarelaisen kerrostalon rappukäytävään lapun, jossa hän kutsui naapureitaan kakulle, kukaan ei tullut. Vasta koputeltuaan monen naapurin ovea Neklyaeva sai yhden naapurin innostumaan vierailulle. Tämä viipyi pitkään ja söi koko kakun.”Helsinki on vaikea kaupunki” huokaa Neklyaeva. ”Mutta kun suhde on aloitettu, sitä ei saa enää millään lopetettua” hän jatkaa virnuillen. Menossa on Uusi Helsinki -kirjan julkistustilaisuutta edeltävä paneelikeskustelu Kaupunkisuunnitteluviraston Laiturilla, Kampissa. Puheenaiheena on Helsinki, tai pikemminkin Helsingit, sillä vilkkaan keskustelun aikana nousee esille, että Helsinkejä on monta. Vaikka uuden helsinkiläisen kohtaaminen suomalaisen kaupunkikulttuurin kanssa on ollut alussa hankalaa, keskustelijat ylistävät myös Helsingissä kokemiaan ainutlaatuisia hetkiä: maagisen hiljainen juhannusyö Helsingin typötyhjillä kaduilla, vireä saaristolaislapsuus keskellä kaupungin sykettä sekä keskustan läheisyydessä sijaitsevilla luonnonrannoilla vietetyt kesäpäivät.[caption id="attachment_6002" align="alignnone" width="618"] Panelistit Aleksi Niemeläinen, Eva Neklyaeva, Matti Kaijansinkko, Elina Alatalo ja Tarja Nurmi.[/caption]Muistojaan sekä asiantuntijuuttaan ovat paneelikeskustelussa jakamassa Checkpoint Helsingin toiminnanjohtaja ja kulttuurituottaja Neklyaevan lisäksi arkkitehti ja kaupunkiaktivisti Elina Alatalo, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkö Matti Kaijansinkko, Futudesign ja Poseidon Helsinki arkkitehtitoimistoissa vaikuttava arkkitehti Aleksi Niemeläinen sekä helsinkiläinen arkkitehti ja arkkitehtuurikriitikko Tarja Nurmi. Paneelin puheenaiheet heijastelevat juuri julkaistun Uusi Helsinki -kirjan teemoja. Eeva Berglundin ja Cindy Kohtalan toimittama kirja esittelee yksitoista erilaista näkökulmaa kaupungin mahdollisuuksiin.

Ainutlaatuisuus, tulevaisuus

Eeva Berglund, toinen Uusi Helsinki -kirjan toimittajista, on myös Laiturin keskustelutilaisuuden moderoija. Hän kannustaa panelisteja kertomaan Helsingin eritysominaisuuksista. Miksi Helsinkiä on helppo rakastaa? Monen keskustelijan mielestä Helsingin ainutlaatuisuuteen liittyy oleellisesti sen monimuotoisuus sekä luonnon läheisyys.Eva Neklyaeva kertoo muistavansa tarkan hetken, jolloin rakastui Helsinkiin. ”Oli juhannusyö ja kello noin neljä aamulla. Kävelin yksin kaupungin poikki. Minulla oli valtavasti tilaa, sillä kaikki kadut olivat typötyhjiä. Tajusin, että mikään muu kaupunki ei tarjoa tällaista.”[caption id="attachment_6005" align="alignnone" width="1000"] Eeva Berglund ja Aleksi Niemeläinen.[/caption]Aleksi Niemeläisen lapsuuteen Helsingissä kuuluivat vahvasti meri ja veneet. Vaikka asuu kaupungissa, saattaa Helsingissä elää täysin saaristolaislapsena, kuten Niemeläisen lapsuuden Tammisalossa. Vanhempana mopon korvikkeena toimineella moottoriveneellä pääsi niin baariin kuin Stockmannillekin.”Kun katsoo Helsinkiä linnun perspektiivistä, se on täynnä sinistä aluetta”, nyökyttelee Berglund.Keskustelijoissa herää kysymys, miksei vesireittejä käytetä enemmän paikasta toiseen pääsemiseen. Voisiko tässä olla jotakin pohdittavaa tulevaisuuden liikkumiseen ja sen kehittämiseen? Voisiko tulevaisuuden liikkumaväline piillä vesiliikenteessä?

Kun katsoo Helsinkiä linnun perspektiivistä, se on täynnä sinistä aluetta. Miksei vesireittejä käytetä enemmän paikasta toiseen pääsemiseen?

Yleisössä herätään ihmettelemään Helsingin tuoreita, vesialueihin liittyviä suunnitelmia. ”Entäs Kauppatorin eteen kaavailtu kummallinen allasprojekti? Tällaistako halutaan?” kuuluu yleisökysymys.Tarja Nurmella on vastaus valmiina. ”Itse rakastan uimista, ja minusta on hienoa, että kaupungissakin voi uida. Minulla on hieno muisto berliiniläisestä jokiuimalasta, jossa keskellä kaupunkia pystyi uimaan talvella lämpimässä vedessä lumihiutaleiden leijaillessa. On sitten ihan toinen asia, että pitääkö tällainen uimala rakentaa presidentin linnan eteen. Sen sijaan, että lähdemme kopioimaan berliiniläisiä jokiuimaloita, meidän kannattaisi keskittyä vahvistamaan Helsingin omia vahvuuksia, kuten esimerkiksi olemassa olevia luonnonrantoja.”[caption id="attachment_6008" align="alignnone" width="422"] Tarja Nurmi.[/caption]

Asiantuntijuus, havaitseminen

Arkkitehdin ammatillinen ja tarkka silmä huomaa usein suunnittelun epäkohtia tai detaljisommittelun puutteita. Sama kriittinen katse saattaa myös vaimentaa alttiutta yllättyä rakennetusta ympäristöstämme. Vaikuttaako asiantuntijuus havainnointiin? Eeva Berglund haastaa panelisteja: ”Uusi Helsinki -kirjassa on paljon keskustelua fiilispohjalta. Onko asiantuntijakeskustelussa sijaa fiilispohjalle?””Asiantuntijuus tietenkin vaikuttaa siihen, miten näkee ja hahmottaa kaupungin. Sen tietävät kaikki arkkitehtien lapset, jotka ovat olleet lomalla omien vanhempiensa kanssa” Matti Kajansinkko naurahtaa. ”Ehkä asiantuntijuuden kaavun voisi välillä myös heittää lomalle joksikin aikaa ja kokea paikkoja ihan vaan taviksena. Asiantuntijuuteemme saattaa liittyä tiettyjä toimimisen- tai havaitsemisen malleja, joita toistaa”, Elina Alatalo pohtii.Tarja Nurmi on eri mieltä. Hänen mukaansa myös arkkitehdille on tyypillistä koko ajan löytää uusia mahdollisuuksia ympäristöstään, muustakin kuin arkkitehtuurin vinkkelistä. ”Liikun koirieni kanssa hyvin erilaisissa ympäristöissä ja laajoilla alueilla. Olen pannut muun muassa merkille, että ulkoilevan kaupunkilaisen kävelykorkeudella olevat asiat muuttuvat koko ajan kolkoimmiksi.”[caption id="attachment_6009" align="alignnone" width="1000"] Paneelikeskustelun yleisöä.[/caption]Onko todellakin niin, että kaupunkilaisten näkökorkeudella sijaitsevat yksityiskohdat jäävät suunnittelussa nykyään vähemmälle huomiolle ja rakentamisen nyanssit katoavat? Vai eikö niitä edes tilata?Ehkäpä kaupungissa kulkijan aistien herkkyys kärsii siitä, että ympärillämme on jatkuvasti liikaa impulsseja ja aistimme turtuvat.Nurmi nostaa esille nykyisen hyperlokaalin elämäntavan, jossa olemme liimautuneina älylaitteisiimme. Virtuaalitodellisuus on monesti todellisempaa, kuin itse todellisuus. ”Moni ihminen ei usein ole enää aisteineen läsnä siinä lokaatiossa, jossa on fyysisesti,” Nurmi toteaa. ”Nykypolvi elää hypertodellisuuden läpi.” Hetkeä eletään kännykän kameran läpi, Facebookin päivitysten läpi ja Instagram-tykkäysten läpi. Älypuhelimesta ja sosiaalisesta mediasta on tullut uudet silmämme. Nostavatko ihmiset enää kovin useasti katseita pois älylaitteistaan havainnoimaan ylipäätään todellista ympäristöä, jossa ovat?

Kenen kaupunkitila?

Yksi Uusi Helsinki? -kirjan teemoista käsittelee sitä, kenellä on oikeus kaupunkiin. ”Tässä mennään 60-luvulta tuttuun ajatukseen, jossa kaupunki ei ole vaan jonkinlainen kaupallinen näyttämö, vaan siellä on ihan tavallisia ihmisiä tekemässä ihan tavallisia asioita”, Berglund selventää. ”Henri Lefebvre, joka teki kuuluisaksi tämän sloganin, ajatteli, että meillä ei ole vain oikeus käyttää kaupunkia, vaan meillä on oikeus tehdä kaupunkia.” Kaupunki ei ole abstrakti säilö, vaan se määrittyy ihmisten toiminnan kautta.Kulttuurituottaja Neklyaeva nostaa yhdeksi esimerkiksi taiteen. ”Taide kyseenalaistaa julkisen tilan käyttöä; sen, kuka omistaa kaupunkitilan ja kenellä on oikeus tuoda näkökulmiaan sinne?” hän tähdentää. ”Onko esimerkiksi oikein, että meille tarjottavat visuaaliset kokemukset, mitä kaupungissa näemme, ovat pääsääntöisesti mainoksia?” Neklyaevan mukaan Helsingissä törmää liian usein tilanteeseen, jossa taide koetaan julkisessa tilassa jonkinlaisena häiriötekijänä. ”Kyllä kaupunkielämään pitäisi kuulua sellainen vaara, että yhtäkkiä saattaa törmätä jännittävään taiteeseen kadulla,” Neklyaeva hymyilee.[caption id="attachment_6003" align="alignnone" width="1000"] Eva Neklyaeva ja Matti Kaijansinkko.[/caption]Panelistit harmittelivat myös, että työn tekemisen paikat siirtyvät aina kauemmas keskustasta tai seinien sisälle, paikkoihin, joissa työn tekemistä on vaikeata seurata. ”Paikat, jonne voi hetkeksi pysähtyä seuraamaan muita ihmisiä ja heidän tekemisiään ovat tärkeitä tekijöitä kaupunkikulttuurissa. Olemme tavallaan kadottamassa sitä, sillä satamat ja muut siirtyvät seinien taakse,” toteaa Berglund.”Itse asiassa telakalla työskentelee nykyään enemmän ihmisiä kuin 15 vuoteen, mutta työn prosessit ovat vaan muuttuneet. Työ tapahtuu sisällä.” Matti Kajansinkko kommentoi.Elina Alatalo tuo esille myös muutokset itsensä työllistämisen kulttuurin voimakkaasta kasvusta, josta tulee syntymään uusi, merkittävä tilallinen ilmiö. Freelancer-kulttuuri ja sen myötä syntyneet työyhteisöt ja työhuoneet muuttavat tällä hetkellä hiljaisesti tilojen käyttöä ja luovat omannäköisiä paikkoja kaupungissa.

Hyvää kaupunkia tekevät erilaiset ihmiset, erilaisista instituutioista, erilaisilla taustoilla.

Helsingissä on annettu tilaa myös luoville ja tee-se-itse –ihmisille, mistä on hyvänä esimerkkinä ryhmärakentamisen neljä kohdetta Helsingin Jätkäsaaressa”, muistuttaa Kajansinkko. ”Oman talon rakennuttaminen on hirveä ponnistus. Mutta siinä pystyy kuitenkin valitsemaan naapureitaan ja vaikuttamaan siihen minkälaiseen taloon muuttaa. Jos pystyy esittämään vakuuttavan rahoitusmallin, suhtautuu kaupunki tähän erittäin myönteisesti.””Onko tee-se-itse –kulttuuri ainoa keino, miten kansalaiset voivat ottaa tilapolitiikkaa haltuun?” kysyy Berglund. ”Varmasti myös muilla keinoin. Niihin muihin keinoihin tarvitaan lisäksi asiantunijoiden aktiivisuutta tai asiantuntija-aktivismia. Koska areenat, joissa näistä isommista rakennushankkeita puhutaan, on sellasia johon tarvitsee ikään kuin oman ajokortin, ettei heti ensimmäisessä mutkassa tule ulosajoa,” toteaa Alatalo.[caption id="attachment_6007" align="alignnone" width="1000"] Elina Alatalo.[/caption]Kriittisistä äänistä huolimatta keskustelu Helsingin tulevaisuudesta jättää ilmaan vahvan positiivisen vireen. Kaupunkilaisten vaatima oikeus kaupunkiin, luovuuteen kannustava ilmapiiri tai ryhmärakentamisen onnistuneet esimerkit osoittavat, että ilmassa on paljon uudistamisen henkeä. ”Voisiko keskustelun vetää yhteen niin, että hyvää kaupunkia tekevät erilaiset ihmiset, erilaisista instituutioista, erilaisilla taustoilla,” summaa Berglund.Uusi Helsinki? -kirjaan ovat kirjoittaneet Berglundin ja Kohtalan lisäksi aktivisti ja tutkija Andrew Patterson, pääkaupunkiseudun muutosten tutkijat Harry Schulman ja Pasi Mäenpää, englantilainen kirjailija, toimittaja ja arkkitehtuurikriitikko Jonathan Glancey, helsinkiläinen arkkitehti ja arkkitehtuurikriitikko Tarja Nurmi, belgialaissyntyinen kirjallisuustutkija ja kriitikko Lieven Ameel, Meri-Rastilan vaihtoehtokaavahankkeessa avainroolissa ollut arkkitehti Tristan Hughes, arkkitehti Ville Ylönen, nuorisotyöntekijä ja yhteisöpedagogi Vesa Peipinen, arkkitehti Pia Ilonen, arkkitehti ja kaupunkimuotoilija Hella Hernberg sekä arkkitehti-taiteilijaprofessori Juha Ilonen.Aino Salmi Mikko Laak Lue myös Uusi Helsinki? -kirjan toimittajien haastattelu täältä.