Pohjoismaalainen modernismi inspiroi yhä edelleen

Yli 30 000 ihmistä seuraa Instagramissa tiliä, jonka sisältö koostuu valokuvista tunnetuista ja vähemmän tunnetuista 1930–70-luvun rakennuksista. Nordicmodernism-tilin kuvia selatessa tuntee hypänneensä aikamatkalle, mukaan 1900-luvun puolivälin arkkitehtuurikierrokselle. Kuvien rakennukset heijastelevat menneiden vuosikymmenten yhteiskuntaa ja arkea. Niistä välittyy, miten paljon maailma on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana. Ja arkkitehtuuri siinä ohessa.

Tuukka Niemen Instagram-tilin päärooleissa ovat rakennukset. Ne ovat kerrostaloja, omakotitaloja, kouluja, kirjastoja, kirkkoja, maauimaloita, urheilustadioneita ja paljon muuta. Kuvat herättelevät katsojan tutkimaan rakennuksen muotoja ja yksityiskohtia. Jotkut kuvissa esiintyvät julkiset rakennukset ovat saattaneet palvella alueen asukkaita jo vuosikymmenten ajan, sukupolvesta toiseen. Harvoin tulee ajatelleeksi, miten rakennukset saattavat yhdistää ihmisiä, jotka ovat eläneet eri aikoina.

Eivätkä kuvat rajoitu pelkästään rakennusten julkisivuihin. Osa kuvista näyttää rakennusten sisätiloja ja niissä tehtyjä ratkaisuja. 1900-luvun puolivälin henki näkyy usein välittömästi myös sisäkuvissa, etenkin väri- ja materiaalivalinnoissa.

Arkkitehti-lehden numeron 5/2022 pääkirjoituksessa peilataan nykyajan purku- ja uudisrakentamisvimmaa Suomen valtion asettamiin hiilineutraalisuustavoitteisiin. Pelkästään Suomessa syntyy rakennus- ja purkujätettä 13 miljoonaa tonnia vuosittain. Purkukohteiden keski-ikä on noin 50 vuotta, eli juuri sellaiset viime vuosisadan puolivälissä ja vähän sen jälkeen nousseet rakennukset, joita Nordicmodernism-tili esittelee. Vanhojen rakennusten korjaaminen ja säilyttäminen on yksi avaimista ympäristötavoitteiden saavuttamiseen, mutta miten yhä kiihtyvä purkuvimma saadaan pysäytettyä?

Tilin ylläpitäjä Tuukka Niemi opiskelee maisema-arkkitehtuurin maisteriohjelmassa, ja hänellä on aiempia opintoja sosiologiasta sekä arkkitehtuurin historiasta ja teoriasta. Valokuvaus on hänelle siis vain harrastus. Archinfo haastatteli Niemeä ja kysyi, miksi hän valokuvaa juuri modernistista arkkitehtuuria ja mitä hän haluaa julkaisuillaan kertoa.

Miksi aloit valokuvata modernismin ajan arkkitehtuuria?

Halusin alun perin dokumentoida arkkitehtuuria, joka on tavallaan arkista, mutta jonka yksityiskohdista voi löytää jotain kiinnostavaa tai poikkeavaa, tai jonka esteettisyys tulee esiin tietystä kuvakulmasta. Kohteita olivat esimerkiksi sodanjälkeisten asuinkerrostalojen julkisivut, sisäänkäynnit ja porrashuoneet, milloin milläkin paikkakunnalla. 

Vähitellen aloin kiinnittää enemmän huomiota itse kuvien sommitteluun ja valoon, jolloin harrastus alkoi olla enemmän valokuvausta kuin pelkkää kohteiden taltioimista. Samalla innostuin kuvaamaan tunnettujakin rakennuksia, siitäkin huolimatta, että ne tuntuvat välillä olevan kuvattu loppuun eivätkä taltioimista vailla. Esimerkiksi Pietilöiden ja Aaltojen maailmankuuluista kohteistakin voi löytyä yksityiskohtia tai kuvakulmia, joilla paljonkin kuvatut kohteet voi tuoda ikään kuin uuteen valoon.

Miksi 1900-luvun puolivälin modernistinen arkkitehtuuri kiehtoo sinua enemmän kuin esimerkiksi nykyarkkitehtuuri?

Modernistinen arkkitehtuuri kertoo menneen aikakauden unelmista ja utopioista, mikä herättää tunteita. Kun näkee sodanjälkeisen rakennuksen rapistuvan, siinä on jotain kiehtovan haikeaa.

Omalla kohdallani kyse ei ole nostalgiasta, sillä synnyin 1990-luvulla postmodernismin kukoistaessa. Uskoisin, että yleisestikin sodanjälkeisen arkkitehtuurin fiilistelyä selittää nostalgiaa paremmin englanninkielinen käsite hauntology, jota käyttivät muun muassa brittiläiset kulttuuritoimittajat 2000-luvun alussa. Sillä tarkoitetaan nykykulttuurissa ja -musiikissa ilmenevää haikailua vanhoihin, sodanjälkeisiin tulevaisuudennäkymiin, siis jonkinlaiseen edistykselliseen yhteiskuntaan, jollaiseen modernismi pyrki mutta epäonnistui.

Tililläni olen tulkinnut tai rajannut modernistisen arkkitehtuurin käsitteen suhteellisen löyhästi niin, että pohjoismainen modernismi alkaisi 1930-luvun funktionalismista eli funkkiksesta ja päättyisi 1970-luvulle konstruktivismin aikaan. Toisinaan kuvaan myös kohteita, joissa on nähtävissä modernistisia piirteitä mutta jotka kuitenkin kumartavat klassismin suuntaan.

Millaisia asioita etsit kamerallasi?

Arvostan valokuvissa tiettyä yksinkertaisuutta: vanha klisee “less is more” soveltuu usein myös valokuvaukseen. Valokuvassa kohteen esteettisyys tai kiinnostavuus voi siis tulla pienistä asioista, kuten väreistä, muodosta tai varjon ja valon kontrastista, joihin katse kiinnittyy. Modernistiseen arkkitehtuuriin liittyy pelkistetty ilme, ja pidän sitä fotogeenisena. Valokuvauksellisimmillaan se on yleensä silloin, kun siihen liittyy jonkinlaista geometriaa: muodon toistuvuutta tai tavanomaisesta arkkitehtuurista poikkeava rakenne. Tämäkin on modernismille tyypillistä.

Erityisesti niin kutsuttu betonibrutalismi – kenties modernismin kiisteillyin tyylisuuntaus – on mielestäni hyvin valokuvauksellista: siinä on parhaimmillaan ainutlaatuisia muotoja ja toistuvia aiheita. Pidän myös betonin pintaa graafisesti miellyttävänä valokuvissa. Toki joskus modernistisessa arkkitehtuurissa esiintyy ratkaisuja, jotka tuntuvat nykyperspektiivistä suorastaan älyttömiltä, kuten vaikka betonikannelle rakennettu kaupunginosa. Älyttömyydessäkin on kuitenkin jotain kiinnostavaa historiallisesta näkökulmasta, ja sitäkin on hauska dokumentoida valokuvin.

Ulkona kuvattaessa olosuhteiden merkitys on erityisen suuri. Jotkut rakennukset ovat mielestäni valokuvauksellisimmillaan silloin, kun aamu- tai ilta-aurinko heittää julkisivuun voimakkaat varjot. Toiset taas tulevat parhaiten esiin tasaisessa valossa, pilvisenä päivänä tai auringon ollessa juuri ja juuri horisontin takana. Myös vuodenaika voi vaikuttaa: joissain kohteissa ympäröivä kasvillisuus luo rakennusmateriaalille kontrastin, jollaista ei synny talvisaikaan. Toisaalta lumi voi saada aikaan valokuvaa vahvistavan vaikutuksen, minkä vuoksi Suomi ja muut Pohjoismaat ovat hyviä paikkoja arkkitehtuurivalokuvaukseen.

Mikä mielestäsi on arkkitehtuurin merkitys yhteiskunnalle ja ihmisille?

Uskon, että arkkitehtuuri osana kokonaisvaltaista ympäristöä vaikuttaa jokaisen hyvinvointiin ja siihen, miten arkensa kokee. Moni sanoo mieltävänsä modernistiset asuinympäristöt epämiellyttäviksi. Kuitenkin, jos mediassa ja muualla nostettaisiin enemmän esiin eri aikakausien suunnittelun hyviä puolia – kuten 1970-luvun kerrostaloasuntojen pohjaratkaisut tai metsälähiöiden luonnonmukaiset pihat – voisi näiden asuinympäristöjen arvostus kasvaa ja tietyt niihin kohdistuvat ennakkoluulot hälvetä. Esimerkiksi Arkkitehtuurimuseo on tehnyt hyvää työtä tämän eteen, muun muassa tänä vuonna Betoniunelmia-näyttelyn myötä.

Mitä arkkitehtuurin yhteiskunnalliseen merkitykseen tulee, nykyisen ekokriisin aikakaudella kaikki rakentaminen olisi nähtävä lähtökohtaisesti päästölähteenä, jolloin rakentamiseen liittyvät ympäristöseikat olisi asetettava arkkitehtuurissa etusijalle. Tähän kuuluu tietenkin myös vanhan säilyttäminen purkamisesta ja uusien talojen rakentamisesta aiheutuvien päästöjen ja ympäristöongelmien minimoimiseksi.

Mitä ajattelet eri aikakausien tyylisuuntauksista, voiko niiden paremmuutta vertailla?

Arkkitehtuurivalokuvaamisen harrastamisessa mielenkiintoisimpia asioita on mielestäni juuri eri vuosikymmeniin ja tyylisuuntauksiin liittyvien tunnuspiirteiden huomaaminen rakennetussa ympäristössä. En itse lähtisi arvottamaan eri vuosikymmenten arkkitehtuuria. Jokaisessa on oma viehätyksensä, jota tulisi arvostaa itsessään sen sijaan, että asettaisi tietyt vuosikymmenet muiden ylä- tai alapuolelle. Eri vuosikymmenten arkkitehtuurin laittaminen paremmuusjärjestykseen tuntuu haasteellista myös siksi, että mielestäni arkkitehtuuria täytyy tarkastella aikakauden yhteiskunnan ja teknologian taustoja vasten.

Esimerkiksi betonin käyttöä ei pitäisi paheksua 1900-luvun puolivälin arkkitehtuurissa, jonka valmistuessa betoni on edustanut tulevaisuutta ja edistystä. Mitä nykyarkkitehtuuriin tulee, betonin paheksuminen on perustellumpaa ilmastokriisimme valossa. Koen, että tästä syystä nykyarkkitehtuuria kohtaan on siis helpompi olla kriittinen. Kuitenkin ainoa asia, jonka tiedän nykyarkkitehtuurista varsinaisesti puuttuvan, on se ajan patina ja ne ajalliset kerrostumat, jotka minua rakennukset ja kaupungeissa viehättävät. Ehkä joskus vielä kuvaan Jätkäsaartakin!

Kuviesi myötä tilisi seuraajat saattavat löytää heille entuudestaan tuntemattomia rakennuksia ja huomata niissä jotakin hienoa. Onko tämä tavoitteesi?

Jotkut ovat kertoneet löytäneensä uusia kohteita tilini kautta, mikä on ollut ilahduttavaa kuulla. Olenkin pyrkinyt nostamaan joitakin verrattain tuntemattomia kohteita ihmistentietoisuuteen, kuten Suomessa brutalismia kenties puhtaimmillaan edustavat Lahden kaupunginteatteri ja Järvenpään kirkko. Ehkä tilini voi herättää kiinnostuksen kohteisiin ja kannustaa etsimään niistä lisää tietoa.

Osalle seuraajista moni kohde saattaa olla entuudestaan tuttu – jopa arjessa tuttu näky – mutta he eivät välttämättä ole pysähtyneet katsomaan niitä tarkemmin. Ehkä joku on tilin rohkaisemana vaikkapa jäänyt ratikasta Metsätalon pysäkillä käydäkseen tutkimassa aulan arkkitehtuuria. Siitä olisin iloinen.

Toivoisin, että tilini lisäisi arvostusta modernistista arkkitehtuuria kohtaan. Yleisesti modernismin perinnön arvostus on edelleen harmittavan alhaisella tasolla, vaikka moni merkittävä kohde onkin nykyisin suojeltu. Kasvava arvostus voisi hillitä nykyistä purkuvimmaa ja vähentää rakentamisesta aiheutuvia päästöjä.

Millaiset sosiaalisen median tilit inspiroivat sinua?

Inspiroidun muista samantyylisistä valokuvaustileistä, joiden sisältö kertoo modernismista tai brutalismista eri puolilla maailmaa. Seuraan myös joitain arkkitehtuurivalokuvausta ammatikseen tekevien tilejä, joista saan aika ajoin ideoita esimerkiksi kuvakulmiin ja valoon. Muun muassa Tuomas Uusheimon Instagram-tili @onarchitecture on täynnä hienosti otettuja kuvia – myös modernistisesta arkkitehtuurista.