Kolmannessa apoli2020-työpajassa puhalsivat kansainvälisyyden tuulet
Ehdotuksen Suomen uudeksi arkkitehtuuripoliittiseksi ohjelmaksi on määrä valmistua lokakuussa 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ympäristöministeriön johtaman ohjelmatyön tueksi järjestetään neljä työpajaa, joista kolmannessa käsiteltiin suomalaisen arkkitehtuurin menestystekijöitä kansainvälisillä markkinoilla.
Kansainvälisyys-teemainen apoli2020-työpaja järjestettiin 25. helmikuuta opetus- ja kulttuuriministeriön tiloissa Helsingissä. Työpajan aiheina olivat arkkitehtuurin kansainvälisyyden edellytyksiin liittyvät kysymykset, kuten suomalaisen arkkitehtuurin tunnettuus, kilpailukyky ja vienti, arkkitehtuuri- ja kulttuurimatkailu sekä kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus. Työskentelemään saapui 51 osallistujaa, jotka johdatettiin aiheiden äärelle kiinnostavilla asiantuntija-alustuksilla.
Arkkitehtuuripolitiikka kiinnostaa kansainvälisesti
Kansainvälisesti arkkitehtuuripolitiikan edelläkävijänä pidetään Tanskaa, jossa on tapana heti edellisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman valmiiksi saamisen jälkeen aloittaa seuraavan valmistelu. Tärkeimpänä Tanskassa tärkeintä on itse ohjelmaprosessi ja se, että ihmiset saadaan keskustelemaan saman pöydän ääreen.
Suomessa edellisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman valmistumisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta.
”Koska edellisen ohjelman valmistumisesta on kulunut niin kauan, uusi ohjelmatyö on vaatinut verkoston ja rakenteen muodostamista”, kertoi alustuspuheenvuorossaan opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriaisiainneuvos Petra Havu.
Arkkitehtuuripolitiikan kansainvälistä yhteistyötä on vauhdittanut muun muassa rakennetun ympäristön kulttuurista roolia ja kestävää kehitystä korostava Davosin julkilausuma, jonka Suomikin tänä vuonna todennäköisesti allekirjoittaa. Havu kertoi, että kohdatessaan kansainvälisiä kollegoita, moni kertoo arvostavansa suomalaista arkkitehtuuria: kollegat ovat kiertäneet perheineen ympäri Suomea tutustumassa muun muassa Alvar Aallon kohteisiin ja he suhtautuvat suomalaiseen arkkitehtuuriin kiinnostuneen uteliaina. Kiinnostuksesta huolimatta tilastojen mukaan suomalaisen arkkitehtuurin tunnettuus ja vienti eivät ole samalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa.
Kansainvälistyminen vaatii arkkitehdeilta mediaosaamista ja rohkeutta
Lahdelma & Mahlamäki -arkkitehtitoimiston kansainvälistä uraa uurtanut perustaja-arkkitehti Rainer Mahlamäki pohjasi arkkitehtivientiin keskittyneen alustuspuheenvuoronsa vahvasti omiin kokemuksiinsa.
”Kun puhutaan kansainvälisyydestä, keskustellaan usein siitä, miksi suomalaiset eivät ole niin kansainvälisiä kuin tanskalaiset tai ruotsalaiset. Arkkitehtuurin kansainvälisyydestä kertovat tilastot pohjautuvat sille, kuinka paljon ulkomaille on toteutettu erilaisia hankkeita ja rakennuksia”, kertoi Mahlamäki.
Kaikki tärkeimmät kansainväliset kilpailut ovat puoliavoimia, eli niihin seulotaan hakijat aikaisempien referenssien perusteella. Pääsy kilpailuihin edellyttää toimistoilta tunnettuutta. Mediayhteistyön ja viestinnän kasvavan roolin myötä myös Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit on nimittänyt itselleen viestintäpäällikön.
”Vaikuttaminen tapahtuu monesti juuri median kautta. Toimistolla täytyy olla henkilö, joka voi ottaa vastuuta median kanssa toimimisesta. Vaikka me arkkitehdit olemme kaiken maailman mestareita, median hallinta on aukko osaamisessamme,” totesi Mahlamäki.
Mahlamäen mukaan tärkeintä kansainvälisen tunnettuuden ja viennin kannalta on korkeatasoisen arkkitehtuurin luominen kotimaahan.
“Kansainvälistyminen ei tarkoita sitä, että pitää löytyä valmistuneita rakennuksia rajan takaa. Niitä pitää olla myös kotimaassa. Jos niitä ei löydy täältä Suomesta, kansainvälisyys tyrehtyy siihen paikkaan”, kertoi Mahlamäki.
Mahlamäki näkee, että puuarkkitehtuuri voi olla se niche, jota voimme tarjota maailmalle. Vaikka puun käyttöön liittyvä työ ja tutkimus on saatu liikkeelle, on isoin kynnys ylitettävänä; on luotava identiteetiltään vahvaa arkkitehtuuria. Suomalaisen nykyarkkitehtuurin taso on korkea, mutta Mahlamäen mukaan emme pärjää sillä kansainvälisesti:
“Siitä puuttuu viimeinen potku: rohkeus ja edelläkävijyys.”
Mahlamäen mielestä maamme kontrolloitu työympäristö tekee arkkitehdin työstä vaikeampaa, vähemmän rohkeaa. Suomalaisen arkkitehtuurin tavanomaisuus voi selittää kansainvälisen kysynnän puutteen.
Viestinnän ja markkinoinnin lisäksi toimistojen täytyy osata erikoistua:
“Meidän toimistomme on erikoistunut museohankkeisiin. Vielä parempi meille, jos rakennettava museo liittyy toiseen maailmansotaan”, vitsaili juutalaismuseoistaan tunnettu Mahlamäki.
Vuorovaikutuksen kautta intohimoa Suomeen
Arkkitehtuuritoimiston Collaboratorion perustaja-arkkitehdit Kristiina Kuusiluoma ja Martino De Rossi kertoivat puheenvuorossaan toimistonsa kansainvälisestä tiimistä ja projekteista. Collaboratorion merkittävimpiin asiakkaisiin kuuluu suomalaista varhaiskasvatusta maailmalle vievä Helsinki International Schools, jolle Collaboratorio on suunnitellut koulurakennuksia Indonesiaan, Saudi-Arabiaan ja Sisä-Mongoliaan. Suomalaisen rakennuskulttuurin uudistamisen lisäksi yksi Collaboratorion tavoitteista on tuoda ulkomailta intohimoa ja rohkeutta Suomeen.
De Rossi muutti vuonna 2014 Italiasta Suomeen juurikin puuarkkitehtuurin takia. Ulkomailta Suomeen muuttaneen näkökulmasta hän toivoisi paikallisilta tahoilta enemmän vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Arkkitehtitoimistoihin olisi hyvä saada lisää ulkomaisia arkkitehteja, mutta kielen vuoksi kansainvälisen osaamisen lisääminen on vaikeaa. Collaboratorio ehdotti täydennyskoulutuksen järjestämistä ulkomaisille arkkitehdeille, jotka haluavat jäädä Suomeen ja tarvitsevat paikallisen kielen ja kulttuurin osaamista.
“Suomeen on helppo tulla opiskelemaan, mutta kielimuurin vuoksi töihin on vaikea päästä”, totesi De Rossi.
Suomi haluaa houkutella lisää kulttuurimatkailijoita
Yksi työpajan teemoista oli arkkitehtuuri- ja kulttuurimatkailu, josta alustuksen pitivät opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Anne Mattero ja Business Finlandin ohjelmapäällikkö Susanna Markkola. Mattero muistutti, että oikeastaan jokainen matka on myös arkkitehtuurimatka. Esimerkiksi junalla matkustaessa kohtaa monenlaista arkkitehtuuria lyhyessä ajassa.
Myös varsinainen arkkitehtuurimatkailu on kasvussa Suomessa. Kulttuuri ei usein ole ensisijainen syy Suomeen matkustettaessa, mutta silti tällä hetkellä noin 40–50 prosenttia matkailijoista kokee kulttuuria. Kulttuurimatkailija haluaa oppia uutta, tutustua paikalliseen kulttuuriin ja saada aitoja kokemuksia. Tämä on houkutteleva kohderyhmä, sillä kulttuurimatkailijat käyttävät tyypillisesti enemmän rahaa, kunnioittavat paikallisuutta ja luonnonvaroja ja viipyvät matkoillaan pidempään sekä ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa.
Markkolan mukaan Suomi on juuri niin kiinnostava kulttuurimatkailukohteena kuin miten suomalainen kulttuuri maailmalla tunnetaan. Tunnettuus on näkyy edelleen varsin ohutta: Suomi on tunnetaan Pohjoismaista heikoiten, ja sillä on myös pienin markkinointibudjetti. Siitä huolimatta kansainvälisen Visit Finland Brand Tracking 2019 -tutkimuksen mukaan suomalaiset kaupungit koetaan mielenkiintoisina.
“Tuloksia tarkastellessa tärkeää on huomata, kuinka merkittävä osa arkkitehtuuri on kaupunkikulttuuria”, totesi Markkola.
Työpajassa pureuduttiin arkkitehtuurin kansainvälisyyden edellytyksiin
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo toimii arkkitehtuuripoliittisen ohjelmatyön sihteeristönä ja vastaa työpajojen järjestämisestä. Työpajat fasilitoi Archinfon toimeksiannosta kaupunkien muutokseen ja yhteiskunnallisiin kampanjoihin erikoistunut konsultti Katja Lindroos.
Kansainvälisyyden teemaan pureuduttiin yhdeksässä pienryhmässä, joiden aiheet olivat:
- Kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus
- Tunnettuus, kilpailukyky ja vienti
- Arkkitehtuuri- ja kulttuurimatkailu
Ryhmät keskustelivat teemoista alustusten pohjalta ja työskentelylomakkeiden avulla. Työpajan lopuksi ryhmät esittelivät lomakkeisiin kirjaamansa tavoitteet ja toimenpiteet kaikille osallistujille. Päivän tulokset kootaan verkkoon ”ideaseinälle”, jossa koottuja ehdotuksia työpajan osallistujat ja työryhmän jäsenet saavat vielä jälkeenpäin kommentoida ja muokata ehdotuksia.
Neljäs ja viimeinen apoli2020-työpaja järjestetään huhtikuussa 2020, ja se käsittelee kasvatusta ja koulutusta. Sen jälkeen työpajoissa kerätty materiaali menee apoli2020-työryhmän käsittelyyn. Ehdotuksen kansalliseksi arkkitehtuuripoliittiseksi ohjelmaksi on määrä valmistua lokakuussa 2020.
