Kollegiaalisen ymmärryksen ja ystävyyden ilmapiirissä

Viime viikolla Jyväskylässä koettiin kuudestoista Alvar Aalto -symposium. Todellakin, koettiin, sillä tämän keskikokoisessa keskisuomalaisissa yliopistokaupungissa järjestettävän symposiumin merkittävin anti on nimenomaan yhdessä kokeminen ja ajatustenvaihto.

Tämänkertaisen symposiumin ohjelmassa oli hienoja esityksiä ja puhujia, jotka antoivat aiheita ajattelemiseen ja keskusteluun muiden osallistujien kanssa. Minulle mieleenpainuvimpia puheenvuoroja olivat Alvar Aalto -mitalituomariston puheenjohtajan Yvonne Farrellin kaunis ja herkkä mitalipuhe sekä mitalisti Marie-José Van Heen töitä ja elämää esitelleen Sam De Vochtin esitys, josta välittyi lämpoä, inhimillisyyttä ja arkkitehtuurin merkityksellisyyttä.

Oli tärkeää kuulla uudestaan yhden maailman johtavan ilmastotutkijan, John Schellnhuberin, tietoisku ilmastohätätilasta ja maailman keskilämpötilan vääjäämättömästä noususta. Toiveikkuuttakin hän loi kertomalla, että vaikka maapallon lämpeneminen tulee nykyisellä menolla nousemaan vuosisadan loppuun mennessä paljon yli Pariisin sopimusten tavoitteiden, voimme saada lämpenemisen pysähtymään 2,7 asteeseen ja kääntymään alas niin, että sata vuotta myöhemmin alitamme kriittisen 1,5 astetta. Tämä vaatii vankkoja ilmastotoimia nyt, ja erityisesti rakentamisessa.

Silti kolmasosa maailman väestöstä tulee joutumaan ilmastopakolaisiksi. Olin kuullut Schellnhuberin vastaavan esityksen viime keväänä Brysselissä ja moni muu muualla, mutta asiasta ei voi koskaan muistuttaa liikaa. Rakentamisella on valtava vaikutus. Barnabas Calder painotti intensiivisessä ”Form follows fuel” -esityksessään, ettei ihan kaikki ole arkkitehtien vastuulla, mutta yksi asia on: suunnittelijoiden täytyy kertoa asiakkailleen suunnitteluratkaisujen ympäristövaikutuksista ja valistaa heitä valitsemaan ilmastoystävällisempiä vaihtoehtoja.

Tähän tärkeään keskusteluun liittyy monien alan toimijoiden viimeaikaiset pyrkimykset, kuten yksittäisten ihmisten aloitteesta syntynyt Purkamatta paras -kampanja. Archinfossakin olemme tänä vuonna aktiivisesti nostaneet esiin säilyttämisen ja ylläpidon tematiikkoja, joita toimme keskusteluun myös Alvar Aalto -symposiumin lavalle. Nuorille arkkitehdeille muutos siinä, miten arkkitehtuuri määritellään, on itsestään selvä, mutta esimerkiksi rakennusten ylläpitäjien roolin sisällyttäminen osaksi arkkitehtuurin arvostusta tuntuu olevan monille vielä vaikea pala niellä. Pitäisikö ylläpito sisällyttää arkkitehtuurin määritelmään, ja miten se näkyisi arkkitehtuurissa?

Hienosti järjestetty symposium – kiitos siitä Alvar Aalto -akatemialle ja erityisesti kaikkia palloja ilmassa pidelleelleNina Heikkoselle – oli kuitenkin vaikuttavien esitysten lisäksi jotain vielä merkityksellisempää. Symposium sekä sen oheisohjelma, kuten ekskursiot Aaltojen kohteisiin, avasivat mahdollisuuden tavalliselle talliaiselle keskustella muun muassa Pritzker-palkitun, entisen pääministerin ja ilmastogurun kanssa samassa pöydässä, ilman titteleitä ja hierarkkisia asetelmia. Symposium luo ympärilleen erityisen ystävyyden ja ymmärryksen ilmapiirin, kuplan, jonka sisällä meidän kaikkien ajatukset ovat tärkeitä.

Miina Jutila on arkkitehti ja Archinfon viestintäpäällikkö.