Kohti tulevaisuuden kirjastoa – mutta millaista?

Mind-Building-näyttely pohjautuu rakennuksiin, jotka aikanaan heijastivat aikansa ajatuksia ja tulevaisuuden visioita. Kohti tulevaisuuden kirjastoa -tapahtumassa keskusteltiin kulttuuritoimittaja Minna Joenniemen johdolla kirjastojen tulevaisuudesta sekä arkkitehtuurin että kirjastolaitoksen näkökulmasta. Tilaisuuden aluksi nähtiin Niina Mäkeläisen ohjaama Kohti tulevaisuuden kirjastoa -dokumenttielokuva, joka raottaa verhoa tulevaisuuteen ja pyrkii löytämään vastauksia siihen, kuinka yhteiskunta muuttaa kirjastoinstituutiota, mutta myös, kuinka yhteiskunta voi muuttua kirjastojen ja kirjallisuuden vaikutuksesta. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa tästä linkistä.

Mukana keskustelussa oli monipuolinen joukko sekä kirjastoalan että arkkitehtuurin asiantuntijoita. ALA Arkkitehtien Antti Nousjoki keskittyi kuvaamaan toimistonsa suunnitteleman Oodin arkkitehtuuria ja kirjastonjohtaja Anna-Maria Soininvaara sen toimintaa. Mind-Building-näyttelyn kuratoineella Anni Vartolalla on asiantuntemusta erityisesti kirjastoarkkitehtuurista, ja Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio toi keskusteluun syvällisten pohdintojen lisäksi myös kulttuuritoimintojen näkökulman koko kaupungin mittakaavassa.

Dokumentin synnyttämien ajatusten kautta keskustelussa nousivat esiin erityisesti moninaiset lukutaidon muodot, kirjaston tehtävät muuttuvassa toimintaympäristössä, tulevaisuuden tiedot ja taidot sekä kirjastotilan suvaitsevaisuus ja tasa-arvoisuus.

Kirjasto on rakennettu luottamuksesta

Minna Joenniemen sanoin kirjastoa voidaan kuvata ennen kaikkea luottamuksen kautta. Kuten dokumentissakin todettiin, kirjastokortin saaminen on osoitus luottamuksesta ja pääsystä osaksi yhteiskunnallista toimintaa, kun jokaisella kirjastokortin haltijalla on oikeus lainata ja käsitellä yhteistä omaisuutta. Samoin luottamus suuntautuu yksilöstä kohti yhteiskuntaa: kun minuun luotetaan, voin luottaa myös siihen, että minusta pidetään huolta. Kirjastojen historiassa tuttu asetelma kirjastonhoitajasta tiedon portinvartijana on vaihtunut vuosikymmenten kuluessa avohyllyjen kautta kaikille avoimeen ja saatavilla olevaan aineistoon.  

Suomalaiset ovat maailman ahkerimpia kirjastokäyttäjiä, vaikka vain alle puolella suomalaisista on kirjastokortti. Millaiselle kirjastolle sitten on tulevaisuudessa tarvetta? Kohti tulevaisuuden kirjastoa -dokumentin mukaan uusien käyttäjäryhmien tavoittaminen on kirjastojen tärkeimpiä tehtäviä. Tällä hetkellä kirjastojen käyttäjät ovat ennen kaikkea kirjallisuuden ystäviä, ja toiveena onkin, että esimerkiksi lukutaidoltaan heikommat saataisiin kirjastojen ja erilaisten dokumentissa esiteltyjen projektien kautta hyödyntämään ja kehittämään erilaisia tapoja käyttää sekä kirjastoja että kirjallisuutta. 

Oodi on avautumisensa jälkeen lunastanut paikkansa Helsingin keskustassa ja ihmisten sydämissä, ja sen jo yli miljoonaan yltänyt kävijämäärä kertoo jo ennestään korkealle asetettujen tavoitteiden onnistumisesta. Alusta alkaen sen tehtävä kirjastona on käsitetty laajasti, ja rakennuksen kolme kerrosta onkin suunniteltu eri toiminnoille kohtaamispaikaksi, työtilaksi ja kirjataivaaksi.

Tulevaisuuskeskustelu aaltoili kevyiden ja syvempien aiheiden välillä aina työvoimaresurssien riittämättömyydestä posthumanismiin liittyviin syvempiin kulttuurikysymyksiin. Laitio kiitteli erityisesti nuorten keskuudessa viime aikoina noussutta ilmastotietoisuutta, joka tuo tulevaisuusoptimismia myös tämän päivän keskusteluun. Tietoisuus, toiminta ja toivo näkyvät myös Oodin arkkitehtuurissa, joka toimii sekä esteettisenä että energiatehokkaana vastauksena haasteisiin, joita ihminen on ympäristölleen asettanut.

Löydä itsesi, löydä vastakohtasi

Nopean viestinnän aikana erilaisten ajatusten sekoittuminen ja kosketus toisiin ihmisiin on vaaravyöhykkeellä sosiaalisen median suodattaessa näkyviimme ainoastaan omaa ajatteluamme tukevia viestejä. Kirjastoilla on kuitenkin mahdollisuus kehittyä aitoa vuoropuhelua tukeviksi paikoiksi, joissa luomme yhteistä todellisuutta yli erilaisten ajattelutapojen. Nousjoen mukaan muun muassa ammatillisen tiedon ja osaamisen syventyessä entistä tarkemmaksi julkinen kirjasto tarjoaa tilan keskustelulle yli aihekohtaisten rajojen ja tilan tulla oppimaan uutta, ehkä jopa oman mukavuusalueen ja osaamisen ulkopuolelta. Voitaisiin puhua jopa ajatusten törmäyttämisestä julkisessa tilassa.

Kohti tulevaisuuden kirjastoa -dokumentista välittyy vahvasti ajatus Oodista kaikille suunnattuna paikkana, jollainen julkinen tila voi parhaimmillaan olla. ”Me” ei kuitenkaan voi pitää sisällään kaikkia, ja Vartola nostikin esiin kysymyksen siitä, kuka jätetään ulkopuolelle julkisen keskustelun lisäksi tiloja suunniteltaessa. Laition esimerkkinä sietämisen rajoista kuultiin muun muassa Seattlen ja Los Angelesin kirjastoista, joiden vieraat Oodin tapaan tarjoavat läpileikkauksen koko yhteiskunnallisesta kirjosta. Avoimeksi jäi kuitenkin kysymys siitä, onko kirjaston käyttäjän oltava jo valmiiksi avarakatseinen ja siedettävä erilaisuutta, vai onko julkisissa tiloissa mahdollista murtaa omia ennakkoluulojaan.

Näköalapaikalla

Keskustelua vauhdittamassa nähtiin myös Lasten ja nuorten arkkitehtikoulu Arkin oppilaiden kurssitöitä tilaisuuden teemoista. Nuorten suunnittelemista tulevaisuuden kirjastorakennuksista löytyy muun muassa näköalapaikkoja, yöpymistiloja, kirjatykki ja lattianrajaan asetettu pompputila. Moni kirjastounelmista on saanut inspiraatiota Oodin muotokielestä ja toiminnoista, mutta yksi elementti on ja pysyy – arkkilaisille kirjasto on tulevaisuudessakin kirjojen koti. Linkki Arkin sivuille tässä.

Keskustelun jälkeen Joenniemi, arkkitehtiopiskelija Heljä Nieminen, tulevaisuudentutkija Otto Tähkäpää, arkkilaiset sekä Oodin Ulla Leinikka ja Hanna Hopea johdattelivat yleisön tulevaisuuden näköalapaikoille. Oodin vessoista välittyy tasa-arvo, portaikon taideteoksesta avoimuus kaikille ihmisryhmille. Toisen kerroksen maker’s space tuo mieleen tulevaisuuden uudet taidot ja luovat innovaatiot. Ylimmän kerroksen näkymät aukeavat omanlaisenaan tulevaisuuden symbolina toimivan Eduskuntatalon lisäksi kattoikkunoiden kautta korkeuksiin.

Tulevaisuuskävelyllä toteutettiin lisäksi runoilija Tuomas Timosen asetelmia_makulointi -performanssi, jossa osallistujat saivat repiä Timosen runokirjoja ja teipata niitä jälleen kasaan. Makulointiprosessissa eli ylimääräisten painotuotteiden hävittämisellä etsitään uusia tapoja tuhota ja hyödyntää Timosen teoksia. Taiteilijan mukaan prosessi edustaa tulevaisuuden kirjastojen juhlaa ja juhlistamista, kun kirjojen omistamisen tarve vähenee ja kirjojen painosmääriä on mahdollista vähentää. Toivon mukaan tilaa vievistä kirjahyllyistä luovuttaessa ei luovuta samalla myös itse kirjallisuuden harrastamisesta. Linkki asetelmia_makulointi-performanssin Instagram-tilille tässä.

Mahdollisuuksien tilat

Suuri osa tilaisuuden sisällöistä keskittyi Suomen puhutuimpaan ja tämän hetken ylistetyimpään kirjastoon, Helsingin keskustakirjasto Oodiin, joka jo ennen valmistumistaan lanseerattiin kaupunkilaisten uutena olohuoneena. ”Epäkirjastomaisuus” ja varsinaisen kirjallisuuden vähäisyys ovat saaneet julkisessa keskustelussa myös moitteita, vaikka Soininvaara keskustelussa huomauttikin, että hyllyjen tyhjyys on seurausta lähinnä siitä, että suurin osa kirjaston kokoelmista on toteuttamassa tarkoitustaan eli lainassa kirjastokäyttäjien kodeissa. 

Oodin asema kirjastoalan kehittäjänä tuulettaa suomalaisten käsityksiä perinteisistä hiljaisista lukutiloista, kirjallisuuden pyhätöistä, ja pyrkii avaamaan itsensä paitsi erilaisille ihmisille, myös erilaisille kirjallisuuden ja toiminnan muodoille. Sen vuoksi Oodista löytyy kirjaosaston lisäksi muun muassa äänitysstudio, käsityöpisteitä, ryhmätyötiloja ja runsaasti erilaisia tapahtumia aina vauvojen lukutuokioista digineuvontaan, käsityöpajoihin ja kielikahviloihin. Sivistys onkin Oodin myötä kaiketi määriteltävä uudelleen muun muassa uusien taitojen kehittymisen, itseilmaisun, vuorovaikutuksen ja empatiakyvyn kautta.

Moneen kertaan todettiin, että Oodin odotetaan kestävän paikallaan jopa 150 vuotta. Rakennuksen säilyminen arvoisessaan kunnossa vaatii kuitenkin kaikilta sen kävijöiltä halua pitää huolta yhteisestä omaisuudesta. Oodin voidaan sanoa saavuttaneen jo nyt rakennuksena seiniään suuremman merkityksen osana helsinkiläisten arkea. Ehkä tulevaisuudessa kirjastojen voima ei synny ainoastaan tiedon säilyttämisestä vaan siitä kaikesta uudesta, mitä ne voivat rakennuksina ja instituutioina tuleville sukupolville tarjota.

Tutustu arkkilaisten visioihin tulevaisuuden kirjastoista pdf-tiedoston kautta tästä linkistä.