Kieran Long Amos Rexin uudeksi museonjohtajaksi
Cata Portin / Amos Rex
Kieran Long siirtyy Amos Rexin museonjohtajan tehtävään Tukholmasta, jossa hän on toiminut johtajana Ruotsin valtion arkkitehtuuri- ja designkeskus ArkDesissä.
Museonjohtaja Kai Kartion eläköitymisen lähestyessä Amos Rexin hallitus haki kansainvälisellä haulla hänelle seuraajaa. Vuonna 2018 avatun, yllättävistä näyttelyistään ja näyttävästä arkkitehtuuristaan tunnetun taidemuseon johtoon astuu Kieran Long. Long aloittaa tehtävässään helmikuun alussa 2024. Amos Rexin konseptivaiheesta aina museon viidenteen toimintavuoteen menestyksekkäästi luotsannut Kartio jatkaa Amos Rexissä senior advisor -roolissa.
Konstsamfundetin toimitusjohtaja ja Amos Rexin hallituksen puheenjohtaja Stefan Björkman kertoo valinnasta: "Haluamme tuoda jotain uutta Helsingin taidekentälle, ja siksi päätimme etsiä ehdokkaita myös Suomen ulkopuolelta. Kieran Long oli se, joka parhaiten vastasi etsimäämme. Haluamme jatkaa Amos Rexin menestyksen kasvattamista museon uskomattoman ensimmäisen viiden vuoden jälkeen. Kieranilla on vankkaa osaamista taidealalla ja hänellä on innostavia näkemyksiä siitä, miten voimme entistä paremmin hyödyntää Amos Rexin ja koko Lasipalatsikorttelin ainutlaatuista sijaintia Helsingin ydinkeskustassa."
Amos Rexin museonjohtajaksi valittu Kieran Long on ensimmäinen kansainvälinen museojohtajan palkkaus Suomessa. Brittiläinen Long siirtyy tehtävään Ruotsista, jossa hän on toiminut yli-intendenttinä Valtion arkkitehtuuri- ja designkeskus ArkDesissä. Aiemmin Long on johtanut Lontoon Victoria & Albert -museon design, arkkitehtuuri ja digitaalisuus -osastoa ja vuonna 2012 Venetsian arkkitehtuuribiennaalin kuratointitiimiä. Hän on pitkän uransa aikana työskennellyt myös opettajana, juontajana, kirjailijana ja kommentaattorina.
Long näkee Amos Rexissä suurta potentiaalia: "Amos Rex on yksi Euroopan menestyneimmistä ja jännittävimmistä uusista nykytaideinstituutioista, ja on suuri kunnia tulla valituksi jatkamaan sitä erinomaista työtä, jota Kai on tehnyt tiiminsä kanssa vuodesta 2018 lähtien. On innostavaa saada tilaisuus aktivoida julkista tilaa Helsingin sydämessä juuri nyt, kun kaupunki kasvaa ja muuttuu. Koko urani ajan olen keskittynyt museoihin julkisina tiloina, ja Helsingin keskustassa sijaitsevalla Amos Rexillä on valtava potentiaali olla yksi Helsingin tärkeimmistä. Haluan ihmisten kokevan Amos Rexin poikkeuksellisena, yhteisöllisenä taidekokemuksena, vaikka he eivät ehkä edes ostaisi museolippua."
Amos Rex sijaitsee arkkitehtonisesti arvokkaassa ympäristössä Viljo Revellin, Heimo Riihimäen ja Niilo Kokon vuonna 1936 suunnitteleman Lasipalatsin yhteydessä. Maamerkiksi muodostuneen Lasipalatsin museolisäosan on suunnitellut JKMM Arkkitehdit vuonna 2018.