Kaupunkisuunnittelun työkaluja monikulttuurisessa kaupungissa – kohti rauhanomaista yhteiseloa

Viime vuosikymmenten kaupunkikehitykseen on vaikuttanut erityisesti kaksi suurta yhteiskunnallista teemaa: nopea kaupungistuminen sekä maahanmuuton kasvu. Suomessa maahanmuutosta puhutaan edelleenkin varsin usein uutena ilmiönä, ja suomalaisista on puhuttu jopa poikkeuksellisen homogeenisena kansana. 

Kotiseutu ja kansakunta – Miten suomalaista historiaa on rakennettu -julkaisun (SKS 2014) artikkelissaan "Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta" historioitsija ja tutkija Miika Tervonen kuitenkin esittää, että ajatus suomalaisesta yhtenäiskulttuurista on poliittinen projekti, joka on vahvistunut kautta historian valtion ja kansallisidentiteetin rakentamisen myötä. Todellisuudessa monikulttuurisuutta on ollut Suomessa läpi historian, ja se on arkipäivää myös tulevaisuudessa. On siis välttämätöntä huomioida monikulttuurisuus ja erilaisten ihmisryhmien yhteiselon mahdollistaminen kaupunkisuunnittelussakin.

Miten kaupunkisuunnittelu voi edesauttaa kulttuurienvälisten kohtaamisten ja rauhanomaisen yhteiselona syntymistä? Millainen on käyttäjien kokemus monikulttuurisesta kaupungista, ja miten tämä paikallistieto saavutetaan ja hyödynnetään suunnittelussa? Miten alueiden kehittämisen sosiaalisia vaikutuksia arvioidaan?

Muun muassa näitä kysymyksiä tutkin vuonna 2022 valmistuneessa, Vantaan Hakunilaan sijoittuvassa diplomityössäni "Moninainen, monikulttuurinen kaupunki, joka kuuluu kaikille ja jossa kaikki kuuluu", eivätkä kysymykset ole nykyisessä poliittisessa ympäristössä kadonneet mihinkään, päinvastoin vahvistuneet. 

Monikulttuurisuuden edistäminen lähtee ajattelutavan muutoksesta

Kaupunkisuunnittelussa suunnittelualueen lähtötilaa tutkitaan usein fyysisten ja teknisten ominaisuuksien kautta, mutta paikallinen sosiaalinen elämä jää nykyisillä menetelmillä monesti vähälle huomiolle. Esimerkiksi kaavoitusprosessissa tilataan paljon selvityksiä, jotka kytkeytyvät teknisiin tai ympäristöön liittyviin seikkoihin, kuten meluun, luontotekijöihin ja liito-oravien reitteihin, mutta millä tavoin paikallista sosiaalista elämää selvitetään tai analysoidaan, miten tuleva kaupunkikehittäminen siihen mahdollisesti vaikuttaa? Osallistaminen on laissa määritelty pakollinen toimenpide osana kaavoitusprosessia, mutta tavoittavatko nykyiset osallistamisen tavat paikalliset asukkaat ja muut käyttäjät aidosti, eli heidät, joita paikkaan tulevat muutokset eniten koskettavat?

Läpi diplomityöprosessin minulle muodostui yhä selkeämmäksi ajatus siitä, että ihmisten erilaisten todellisuuksien ymmärryksen kautta on mahdollista suunnitella monikulttuuriselle alueelle tavalla, joka luo sosiaalista kestävyyttä ja hyödyntää alueen potentiaalia. 

Diplomityön tuloksena esitin neljä työkalua, joilla monikulttuurisuus ja ihmisten moninaiset tarpeet voitaisiin paremmin ottaa huomioon kaupunkisuunnittelussa. Nämä ovat 1) ajattelutavan muutos kaupungin strategiapapereissa ja arvoissa, 2) osallisuuden uudenlainen hyödyntäminen esimerkiksi aktiivisen kuuntelun ja alueelle jalkautumisen kautta, 3) suunnittelu eri aikatasoilla ja mittakaavoissa sekä 4) alueen olemassa olevien resurssien ja potentiaalin hyödyntäminen.

Ajattelutavan muutos on keskeinen lähtökohta monikulttuurisuuden edistämisessä kaupunkisuunnittelun keinoin, sillä se toimii eräänlaisena pohjana kaikille muille työkaluille. Ajattelutavan muutos tarkoittaa sitä, että moninaisuus nähtäisiin voimavarana kaupunkien kehityksessä eikä sitä lähestyttäisi ainoastaan ongelmien kautta. Jos moninaisuus toimisi lähtökohtana kaupunkien strategioissa ja muissa kaupunkisuunnittelua ohjaavissa toimielimissä, olisi monikulttuurisen kaupungin syntyminen todella mahdollista. 

 Kaupunkikehitys vaatii monialaista osallisuutta

Myös osallisuuden suhteen tarvitaan ajattelutavan muutosta. Sen sijaan, että käytetään kaupungin ja suunnittelijoiden resursseja (erityisesti aikaa) erilaisten asukastilaisuuksien ja työpajojen järjestämiseen, voisivat suunnittelijat jalkautua enemmän sinne missä ihmiset jo normaalistikin ovat: lähikauppoihin, asukastiloihin, kirjastoihin, leikkipuistoihin, kouluihin, päiväkoteihin, ravintoloihin ja niin edelleen. Perinteinen työpaja tai asukastilaisuus ei välttämättä tavoita kuin tietynlaisia ihmisiä, eikä toisaalta voida vaatia, että kaikilla olisi aikaa tai resursseja aktiivisesti osallistua oman asuinalueensa kehittämiseen.

Moninaisten äänien kuulluksi tuleminen vaatii pitkäjänteistä työtä sekä paikan tuntemista, jotta saadaan suunnittelun kannalta merkityksellistä tietoa esimerkiksi siitä, mitkä ovat kullekin yhteisölle merkityksellisiä paikkoja. Aluetuntemuksen kartoittamisessa voitaisiin myös hyödyntää nykyistä paremmin kaupungin omien työntekijöiden, kuten asukastalojen yhteisötyöntekijöiden, koulujen ja päiväkotien henkilökunnan, kirjastojen työntekijöiden ja nuorisotyöntekijöiden tietotaitoa. Näin alueen olemassa oleva potentiaali saataisiin hyödynnettyä ja säilytettyä paikan identiteetin kannalta merkittäviä asioita, jotka saattaisivat perinteisillä suunnittelumenetelmillä jäädä huomaamatta.

Yksi esittämäni työkalu monikulttuurisuuden edistämiseen kaupunkisuunnittelussa on suunnittelun toteuttaminen eri mittakaavoissa: pienet ja lyhyen aikavälin suunnitelmat (pienet investoinnit), keskisuuret ja keskipitkän aikavälin suunnitelmat (keskisuuret investoinnit) sekä suuret ja pitkän aikavälin suunnitelmat (suuret investoinnit). 

Esitän, että asukkaille ja muille alueen tilojen käyttäjille on merkityksellistä nähdä, että omasta asuinalueesta pidetään huolta ja kehitystä tai parannuksia tapahtuu myös pienillä, arkipäivän elämään vaikuttavilla toimenpiteillä. Pienen ja keskisuuren mittakaavan projekteissa ei välttämättä tarvita suuria investointeja, vaan pienillä panostuksilla ja esimerkiksi erilaisilla kokeiluilla alueella voidaan saavuttaa hyvän kierre, jolla voi olla myös taloudellisesti positiivisia vaikutuksia.

Suomessakin on herätty segregaation aiheuttamiin haasteisiin

Suuren mittakaavan projekteista yksi työkalu monikulttuurisen kaupungin kehittämisessä, erityisesti sosiaalisen sekoittumisen ja segregaatiokehityksen ehkäisyn näkökulmasta, on parantuvat joukkoliikenneyhteydet ja niiden mukanaan tuoma alueen houkuttelevuuden kasvu. Suomessa on viime vuosina herätty segregaation eli alueellisen eriytymisen aiheuttamiin kaupunkien haasteisiin, jotka tulevat esiin esimerkiksi koulusegregaation kautta. 

Kuitenkin esimerkiksi kaupunkimaantieteen dosentti Venla Bernelius toteaa Helsingin Sanomien asuinalueiden eriytymistä käsittelevässä artikkelissa, että kaupungeilla on vain rajalliset mahdollisuudet puuttua tähän eriytymiskehitykseen. Tehokkain tapa ehkäistä segregaatiota olisi puuttua sen juurisyihin, yhteiskunnassa epätasa-arvoa ja köyhyyttä synnyttäviin rakenteisiin. Keskeinen ratkaisu olisi lisäksi taata maahanmuuttajien pääsy suomalaisille työmarkkinoille, mikä voisi katkaista kierteen maahanmuuttajien keskittymisestä kaupungissa vain niille alueille, joista löytyy kaikkein edullisimpia asuntoja.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kuvattiin hiljattain koulujen eriytymistä ja todettiin, että suomalaisen koulun menestyksen mittarina tulisi olla kaikkien menestyminen, ei vain parhaimpien: “Koulu ei voi olla kehityksen veturi, ellei se ole sitä kaikille. Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on myös olennaista, että on paikkoja, joissa me kaikki erilaiset olemme yhdessä.”

Koulu on yksi selkeä paikka, jossa eri taustoista tulevat kohtaavat. Kohtaamisen paikkoja voi kuitenkin syntyä muuallekin: kaupunkisuunnittelulla ja arkkitehtuurilla voidaan luoda rauhanomaista yhteiseloa mahdollistavia paikkoja – tai sitä rajoittavia. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa yhteiskunnallinen keskustelu polarisoituu, kaupunkisuunnittelun rooli erilaisten ihmisryhmien yhteiselon mahdollistajana kasvaa.

Emma Savela on arkkitehti, jota kiinnostaa kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet, erilaisten ihmisten tarpeiden ymmärtäminen sekä inklusiivinen kaupunkisuunnittelu. Hän on tarkastellut näitä teemoja Aalto-yliopistosta valmistuneessa diplomityössään sekä asiantuntijatyössään Vantaan kaupungilla ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa koulusegregaation ehkäisyn toimintamallia työstävässä hankkeessa. Savela on osa You Tell Me -kollektiivia. Lisätietoa: www.yhteinenkoulu.fi ja emma.savela(at)vantaa.fi.

Kaikkien arkkitehtuuri -sarja sukeltaa arkkitehtuurin ympärillä käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tarvitsemme moniäänisiä näkökulmia siihen, miten arkkitehtuuri voi vahvistaa sekä ihmisten hyvinvointia että ympäristön kestävyyttä. Sosiaalisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävä arkkitehtuuri perustuu aktiiviseen keskusteluun siitä, miten yhteiskuntaa ja elinympäristöä tulisi rakentaa. Sarja esittelee näkökulmia Suomen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman 2022–2035 eri teemoihin ja kannustaa keskustelemaan ennakkoluulottomalla tavalla. Sarja on toteutettu yhteistyössä nuorten arkkitehtien You Tell Me -kollektiivin kanssa. Kollektiivin tavoitteena on edistää ajattelutavan muutosta rakentamisen alalla vertaisoppimisen ja tiedon jakamisen kautta sekä laajentamalla keskustelua arkkitehtuurista myös alan ammattilaisten ulkopuolelle.

Lisää You Tell Me -kollektiivista