Arkkitehtuurimuseon syyskausi alkaa perinteistä japanilaista puuarkkitehtuuria ja puun työstötapoja esittelevällä kansainvälisellä näyttelyllä. Museon isoon näyttelysaliin kohoaa sukiya-teehuone alkuperäisessä koossaan. Teehuonetta tarkastellaan suhteessa japanilaisen puurakentamisen perinteisiin, työvälineisiin ja tekniikoihin. Konkreettista rakentamista ja käsityötaitoja havainnollistetaan työnäytöksillä.
Sukiya on japanilainen suunnittelutyyli, jota ei tavata muualla. Sen juuret ulottuvat pitkälle Japanin historiaan ja vanhojen teeseremoniamestareiden, esimerkiksi Senno Rikyu (1522–1591) ja Furuta Oribe (1544–1615), ajatuksiin yksinkertaisuudesta ja rauhasta. Toisin kuin kestävyyttä korostaneet edeltäjänsä, sukiya oli tyyliltään kevyttä ja herkkää. Suunnitelussa yhdisteltiin useita rakennusaineita, puuta, bambua, ruokoa, paperia ja savea, joiden alkuperäinen väri, muoto ja materiaalintuntu jätettiin näkyviin. Innoitusta etsittiin luonnon epätäydellisyydestä.
Näyttelyn on tuottanut Takenaka Carpentry Tools -museo yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon näyttelytiimin kanssa.
OHJELMISTO
Sukiya-mestareiden Toru Abon ja Akinoro Abon työnäytös
Keskiviikko 2.9. kello 18
Työnäytöksessä tutustutaan japanilaiseen sukiya-tekniikkaan konkreettisesti. Tory Abo ja Akinoro Abo ovat elävä esimerkki siitä, miten harvinaiseksi käynyt käsityötaito siirtyy isältä pojalle perinteisen kisälli-mestari-suhteen kautta. Sisäänpääsy museon pääsylipulla 8/4/0 €.Thehuoneen japanilaiset teeillatKeskiviikko 23.9 kello 18 Keskiviikko 14.10 kello 18 Keskiviikko 4.11. kello 18
Thehuone ja Arkkitehtuurimuseo järjestävät kolme teetilaisuutta ”Sukiya – japanilainen teehuone” -näyttelyn yhteydessä. Teetilaisuus kestää noin puolitoista tuntia. Sen aikana maistellaan useita teelaatuja eri puolilta maailmaa. Teen kanssa tarjoillaan pientä makeaa ja suolaista syötävää. Maistelun ohessa kerrotaan erilaisista tavoista maistella teetä, teekulttuureista sekä teen historiasta. Tilaisuuden jälkeen on mahdollista tutustua Arkkitehtuurimuseon näyttelyyn.
Ennakkoilmoittautuminen: thehuone@thehuone.comHinta 20 €/hlö (sisältää sisäänpääsyn museoon ja osallistumisen teeiltaan)Kotimainen työnäytös: perinnerakentaja Pekka HuhtaKeskiviikko 28.10. kello 18
Perinnerakentaja Pekka Huhta esittelee suomalaisia käsityötaitoja, työkaluja ja tekniikoita. Sisäänpääsy museon pääsylipulla 8/4/0 €.