Takaisin artikkeleihin
Hyvä on olla lähellä kuolemaa. Alvar Aallon toteutumattomia hautausmaa- ja siunauskappelisuunnitelmia Jyväskylässä
Hyvä on olla, kun on lähellä kuolemaa.
Uuno Kailas, 1931Alvar Aalto -museon galleriassa 17.5.2015 saakka oleva kevätnäyttely Città dei morti – Kuolleiden kaupunki ottaa vieraansa vastaan yllä siteeratulla otteella Uuno Kailaan Syysaamu-runosta, joka julkaistiin kokoelmassa Uni ja kuolema vuonna 1931. Näyttely tarkastelee Alvar Aallon hautausmaa- ja siunauskappeliarkkitehtuuria kolmen toteutumattomaksi ja melko tuntemattomaksi jääneen suunnitelman kautta. Suunnitelmat sijoittuvat Jyväskylään, Tanskan Lyngby-Taarbaekiin ja Helsingin Malmille. Näyttelyn nimi ″Città dei morti″ oli Aallon oma nimitys projektille, jota hän ja hänen tanskalainen työparinsa Jean-Jacques Barüel työstivät vuonna 1951 järjestettyyn kilpailuun Lyngby-Taarbaekin hautausmaan ja siunauskappelin suunnittelusta. Krematoriopiippujen, kattomuotojen ja puidenlatvusten muodostama näkymä loi vaikutelman kuolleiden kaupungista.[caption id="attachment_3333" align="aligncenter" width="618"]
Città dei morti – Kuolleiden kaupunki -näyttely. Kuva: Alvar Aalto -museo / Maija Holma.[/caption]Näyttely havainnollistaa Aallon eläytymiskykyä toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti vaativaan kuolema-teemaan. Koska suunnitelmien aikajänne ulottuu 1920-luvun alusta 1950-luvun alkuun, näyttely demonstroi Aallon muuttumista harmonisen klassismin osaajasta edistykselliseksi funktionalistiksi ja sittemmin omaperäisen modernisminsa mestariksi. Mielenkiintoinen sisältö, informatiivinen tekstitys ja hienostunut näyttelyarkkitehtuuri tekevät näyttelystä erittäin antoisan vierailukohteen etenkin Alvar Aallon arkkitehtuuriin jo valmiiksi perehtyneille. Tunnelma verhoilla pienemmiksi huonetiloiksi jaetussa galleriassa on harras ja levollinen. Piirustuksissa on paljon tutkittavaa, ja tekstipaneelit taustoittavat näyttelykohteita kiitettävästi. Esillä on myös lyhyt esitys hautauskäytäntöjemme kulttuurihistoriasta sekä tekstipaneeli, johon on koottu Aallon sakraaliarkkitehtuurin historia kokonaisuudessaan. Tekstipaneelien taustalla on käytetty valokuvaaja Maija Holman tarkoitusta varten ottamia valon ja varjon kuvia, mikä antaa näyttelyn yleisilmeiseen harrasta, tummasävyistä syvyyttä.[caption id="attachment_3335" align="aligncenter" width="618"]
Lyngby-Taarbaekin hautausmaa ja siunauskappelit, Tanska, Alvar Aalto ja Jean-Jacques Barüel 1951.
Hautausmaa laskeutuu kahtena amfiteatterimaisena laaksona, kappelirakennus sijaitsee harjanteella niiden välissä.
Alvar Aalto -museo / Kokoelmat.[/caption][caption id="attachment_3336" align="aligncenter" width="618"]
Malmin siunauskappeli, Alvar Aalto 1950.
Pääkerros. Nuolet osoittavat rakennuksen sisäisen liikenteen suuntia. Alvar Aalto -museo / Kokoelmat.[/caption][caption id="attachment_3334" align="aligncenter" width="259"]
Jyväskylän siunauskappeli, Alvar Aalto 1925–1926. Alttarivaate. Alvar Aalto -museo / Kokoelmat.[/caption]Korkeatasoinen näyttely ei kuitenkaan täysin selätä temaattisten erikoisnäyttelyiden yleistä ongelmaa. Esillä olevien suunnitelmien ja niihin liitettyjen selostusten välinen etäisyys on suuri, joten kokonaisuus vaatii avautuakseen varsin korkeaa asiantuntemusta. Arkkitehtonista viitekehystä ei anneta, referenssikohteista kuten vaikkapa P. E. Blomstedtin, Erik Bryggmanin tai Erkki Huttusen sakraaliarkkitehtuurista ei tarjota konkreettisia vertailukohtia. Alvar Aalto leijuu omassa ylhäisessä tyhjiössään rakentamassa rituaalisia koreografioitaan, eikä näyttelyvieras saa havainto-opetusta siitä, miksi Aallon sakraaliarkkitehtuuri olikaan niin mestarillista.Kipinä näyttelyn kokoamiseen on saatu Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa BA in Architecture -tutkinnon vuonna 2012 suorittaneen Sofia Singlerin kandintyöstä Enquiry and Equilibrium: Alvar Aalto’s Unrealised Funerary Architecture. Singler kertoo, kuinka Aalto tunnetaan hyvin etenkin parantola-, koulu-, asunto- ja kaupunkisuunnitelmistaan, jotka pohjautuivat teknologiseen optimismiin ja tähtäsivät puhtaampaan, toimivampaan, terveempään ja parempaan maailmaan. Aallon modernismin suhde uskontoon ja kuolemaan on jäänyt vieraammaksi: "Minua kiinnosti, mikä on modernismin suhde kuolemaan, jonka voisi käsittää tietyllä tasolla 'negatiivisemmin' kuin monet muut modernistiseen idealismiin liittyvät positiiviset attribuutit." Jyväskylässä syntynyt ja kasvanut Singler kertoo kiinnostuneensa Aallon arkkitehtuurista jo varhain. "Aalto on ollut minulle pitkään jonkinlainen punainen lanka erilaisissa tutkimus- ja suunnitteluprojekteissani", Singler kertoo.[caption id="attachment_3332" align="aligncenter" width="300"]
Sofia Singler. Valokuva: Jason Kurzweil.[/caption]Näyttelyä Singler pitää ajankohtaisena monessakin mielessä. "Akateemisessa maailmassa modernismin ja uskonnon suhdetta tutkitaan uusin silmin yhä enenevissä määrin", Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa opintojaan jatkava Singler muistuttaa. Hän viittaa muun muassa Karla Brittonin toimittamaan teokseen Constructing the Ineffable: Contemporary Sacred Architecture sekä Renata Hejdukin ja Jim Williamsonin kokoamaan antologiaan The Religious Imagination in Modern and Contemporary Architecture. Singler viittaa myös suomalaisarkkitehtien vakuuttaviin näyttöihin kirkkojen suunnittelijoina viime vuosina ja ottaa esimerkeikseen muun muassa Kuokkalan kirkon, Kampin kappelin ja Pyhän Laurin kappelin. Kiinnostavaa uutta kirkkoarkkitehtuuria syntyy tällä hetkellä myös muissa Pohjoismaissa.Ennen kaikkea näyttely ottaa Singlerin mukaan osaa modernismin ja uskonnon suhdetta pohtivaan dialogiin. "Näyttely kuvittaa jossain määrin omaa arkkitehtuurihistoriaamme ja kenties avaa sitä kautta näkymiä oman aikamme sakraaliarkkitehtuuriin. Oman tulkintani mukaan Aallon kuoleman arkkitehtuuri kumpuaa samasta kvasi-panteistisesta, pohjoismaisesta käsityksestä luonnon pyhyydestä kuin monen muun aikalaisen, mutta tämä käsitys ei välttämättä ole ristiriidassa luterilaisen teologian kanssa", Singler kiteyttää.
Città dei morti – Kuolleiden kaupunki -näyttely. Kuva: Alvar Aalto -museo / Maija Holma.[/caption]Näyttely havainnollistaa Aallon eläytymiskykyä toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti vaativaan kuolema-teemaan. Koska suunnitelmien aikajänne ulottuu 1920-luvun alusta 1950-luvun alkuun, näyttely demonstroi Aallon muuttumista harmonisen klassismin osaajasta edistykselliseksi funktionalistiksi ja sittemmin omaperäisen modernisminsa mestariksi. Mielenkiintoinen sisältö, informatiivinen tekstitys ja hienostunut näyttelyarkkitehtuuri tekevät näyttelystä erittäin antoisan vierailukohteen etenkin Alvar Aallon arkkitehtuuriin jo valmiiksi perehtyneille. Tunnelma verhoilla pienemmiksi huonetiloiksi jaetussa galleriassa on harras ja levollinen. Piirustuksissa on paljon tutkittavaa, ja tekstipaneelit taustoittavat näyttelykohteita kiitettävästi. Esillä on myös lyhyt esitys hautauskäytäntöjemme kulttuurihistoriasta sekä tekstipaneeli, johon on koottu Aallon sakraaliarkkitehtuurin historia kokonaisuudessaan. Tekstipaneelien taustalla on käytetty valokuvaaja Maija Holman tarkoitusta varten ottamia valon ja varjon kuvia, mikä antaa näyttelyn yleisilmeiseen harrasta, tummasävyistä syvyyttä.[caption id="attachment_3335" align="aligncenter" width="618"]
Lyngby-Taarbaekin hautausmaa ja siunauskappelit, Tanska, Alvar Aalto ja Jean-Jacques Barüel 1951.Hautausmaa laskeutuu kahtena amfiteatterimaisena laaksona, kappelirakennus sijaitsee harjanteella niiden välissä.
Alvar Aalto -museo / Kokoelmat.[/caption][caption id="attachment_3336" align="aligncenter" width="618"]
Malmin siunauskappeli, Alvar Aalto 1950.Pääkerros. Nuolet osoittavat rakennuksen sisäisen liikenteen suuntia. Alvar Aalto -museo / Kokoelmat.[/caption][caption id="attachment_3334" align="aligncenter" width="259"]
Jyväskylän siunauskappeli, Alvar Aalto 1925–1926. Alttarivaate. Alvar Aalto -museo / Kokoelmat.[/caption]Korkeatasoinen näyttely ei kuitenkaan täysin selätä temaattisten erikoisnäyttelyiden yleistä ongelmaa. Esillä olevien suunnitelmien ja niihin liitettyjen selostusten välinen etäisyys on suuri, joten kokonaisuus vaatii avautuakseen varsin korkeaa asiantuntemusta. Arkkitehtonista viitekehystä ei anneta, referenssikohteista kuten vaikkapa P. E. Blomstedtin, Erik Bryggmanin tai Erkki Huttusen sakraaliarkkitehtuurista ei tarjota konkreettisia vertailukohtia. Alvar Aalto leijuu omassa ylhäisessä tyhjiössään rakentamassa rituaalisia koreografioitaan, eikä näyttelyvieras saa havainto-opetusta siitä, miksi Aallon sakraaliarkkitehtuuri olikaan niin mestarillista.Kipinä näyttelyn kokoamiseen on saatu Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa BA in Architecture -tutkinnon vuonna 2012 suorittaneen Sofia Singlerin kandintyöstä Enquiry and Equilibrium: Alvar Aalto’s Unrealised Funerary Architecture. Singler kertoo, kuinka Aalto tunnetaan hyvin etenkin parantola-, koulu-, asunto- ja kaupunkisuunnitelmistaan, jotka pohjautuivat teknologiseen optimismiin ja tähtäsivät puhtaampaan, toimivampaan, terveempään ja parempaan maailmaan. Aallon modernismin suhde uskontoon ja kuolemaan on jäänyt vieraammaksi: "Minua kiinnosti, mikä on modernismin suhde kuolemaan, jonka voisi käsittää tietyllä tasolla 'negatiivisemmin' kuin monet muut modernistiseen idealismiin liittyvät positiiviset attribuutit." Jyväskylässä syntynyt ja kasvanut Singler kertoo kiinnostuneensa Aallon arkkitehtuurista jo varhain. "Aalto on ollut minulle pitkään jonkinlainen punainen lanka erilaisissa tutkimus- ja suunnitteluprojekteissani", Singler kertoo.[caption id="attachment_3332" align="aligncenter" width="300"]
Sofia Singler. Valokuva: Jason Kurzweil.[/caption]Näyttelyä Singler pitää ajankohtaisena monessakin mielessä. "Akateemisessa maailmassa modernismin ja uskonnon suhdetta tutkitaan uusin silmin yhä enenevissä määrin", Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa opintojaan jatkava Singler muistuttaa. Hän viittaa muun muassa Karla Brittonin toimittamaan teokseen Constructing the Ineffable: Contemporary Sacred Architecture sekä Renata Hejdukin ja Jim Williamsonin kokoamaan antologiaan The Religious Imagination in Modern and Contemporary Architecture. Singler viittaa myös suomalaisarkkitehtien vakuuttaviin näyttöihin kirkkojen suunnittelijoina viime vuosina ja ottaa esimerkeikseen muun muassa Kuokkalan kirkon, Kampin kappelin ja Pyhän Laurin kappelin. Kiinnostavaa uutta kirkkoarkkitehtuuria syntyy tällä hetkellä myös muissa Pohjoismaissa.Ennen kaikkea näyttely ottaa Singlerin mukaan osaa modernismin ja uskonnon suhdetta pohtivaan dialogiin. "Näyttely kuvittaa jossain määrin omaa arkkitehtuurihistoriaamme ja kenties avaa sitä kautta näkymiä oman aikamme sakraaliarkkitehtuuriin. Oman tulkintani mukaan Aallon kuoleman arkkitehtuuri kumpuaa samasta kvasi-panteistisesta, pohjoismaisesta käsityksestä luonnon pyhyydestä kuin monen muun aikalaisen, mutta tämä käsitys ei välttämättä ole ristiriidassa luterilaisen teologian kanssa", Singler kiteyttää.Aalto’s funerary architecture allows but does not dictate, permits but does not prescribe, enables but does not determine: the role of the architect becomes one of a sensitive mediator rather than an authoritative creator, always placing the little man in the spotlight. — Sofia SinglerCittà dei morti – Kuolleiden kaupunki -näyttely on avoinna yleisölle Alvar Aalto -museon Galleriassa Jyväskylässä 20.3.–17.5.2015.Teksti: Anni Vartola.
