Huussi: Venetsian sanitaatiojärjestelmä

Koko maailma tuntee Venetsian, tuon ainutlaatuisen kanaalien ja siltojen kaupungin. Kaupungissa on kuitenkin myös erikoisuuksia, jotka jäävät vierailijoiden katseilta piiloon. Yksi tällaisista on viemäröintijärjestelmä – kaikki se, mitä tapahtuu rakennusten ja kiveysten alla ja kanaalien sisällä. Jotta voimme todella ymmärtää tätä järjestelmää, meidän on palattava ajassa taaksepäin.

Vanhin tieto venetsialaisesta jätevesijärjestelmästä löytyy 1400-luvulta. Tuohon aikaan viemäreinä käytettiin kanaaleja, joiden kautta jätevedet huuhtoutuivat laguuniin. Nykypäivän näkökulmasta menettelytapa voi vaikuttaa epäilyttävältä, mutta se toimi tehokkaasti ja piti Venetsian terveempänä kuin kaupungit, joissa jätevedet laskettiin kaduille.

1500-luvulla Venetsiaan kehitettiin yleinen viemäröintiverkosto. Se perustui erityisiin maanalaisiin tunneleihin (gatolo, monikossa gatoli), jotka haarautuvat kujien, torien ja pikku aukioiden alle ja joista jätevesi kulkeutui sadeveden mukana kanaaleihin. Viemäritunnelit oli muurattu tiilestä ja katettu kivi- tai betonikansilla. Tyypillisen tunneliverkoston muodostivat rakennuksista johtavat viemärivedot useine liitoksineen sekä kokoajaviemäviemärit, jotka sitten laskivat kanaaliin.

Jätevesi valui tunneleissa alaspäin, mutta tunnelien liian suuri koko ja loiva kaltevuus aiheuttivat sen, että kiinteämpi aines kertyi ja kerrostui niiden pohjalle. Kautta aikojen Venetsia kuitenkin säästyi vakavilta tautiepidemioilta, koska vuorovesi ja sen mukanaan kuljettama murtovesi toimivat puhdistavana voimana.

Vanhan viemärijärjestelmän kunnostaminen

Perinteinen järjestelmä toimi suhteellisen hyvin aina 1960-luvun talouskasvuun saakka. Tuolloin yleistyivät tiski- ja pyykinpesukoneet, samoin kuin kemialliset puhdistusaineet ja wc-paperi, minkä seurauksena vedenkulutus kasvoi. Samaan aikaa maanalaisten tunneleiden huoltoa alettiin laiminlyödä, sillä niiden puhdistamiseen ja ruoppaamiseen panostettiin entistä vähemmän.

1980-luvulla, kun gatoleille tehtiin kuntotarkastus, niiden kunto osoittautui huonoksi. Monet tunneleista olivat täysin tukossa. Laguuni rehevöityi, ja sen valtasi rehevissä vesissä nopeasti lisääntyvä hyttysen kaltainen hyönteinen, surviaissääski.

Nykyaikaisen, kokonaan uuden viemärijärjestelmän rakentaminen kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ja tiiviiseen kaupunkiin olisi ollut mahdotonta. Niinpä 1990-luvulla kaupunginhallitus päätti rakennuttaa koko historiallisen keskustan kattavan pienten puhdistamojen verkoston. Lisäksi tehtiin uusi ylläpitosuunnitelma vanhojen viemäritunneleiden puhtauden ja toimivuuden varmistamiseksi. Muurattuja tunnelirakenteita ja niiden päällysteitä kunnostettiin käyttämällä esivalmistettuja lasikuituelementtejä, jotka takasivat kokoojaviemäreiden tiiveyden ja estivät mahdollisen tihkumisen.

Jotta gatoli-järjestelmä ja sen monien liitosten kunto ei enää heikkenisi, hulevedet erotettiin jätevedestä. Tämä toteutettiin rakentamalla kokonaan uusi sadevesiviemäriputkisto PVC:stä.

Parasta sanitaatioratkaisua etsitään yhä

Venetsian laitamien myöhemmin rakennetuilla alueilla – Sacca Fisola, Giudecca, Santa Marta, Sant'Elena, Murano ja Burano – on modernin ajan viemäriverkostoja, mutta aivan kuten vanhassa tunnelijärjestelmässä, myös niissä jätevedet lasketaan laguuniin. Itse asiassa nämä uudet viemäriverkostot ovat jopa ongelmallisempia kuin perinteiset gatolit, sillä ne eivät sovellu laguunin merellisiin olosuhteisiin: korkean vuoroveden aikaan merivesi tulvii viemäriputkiin ja tiivistyessään kutistaa niiden halkaisijaa.

Vanhaa viemärijärjestelmää käytetään Venetsiassa yhä laajasti, vaikkakin sitä on modernisoitu lisäämällä siihen puhdistusmenetelmiä. Keskusta-alueella käytetään kolmenlaisia jätevesi- ja puhdistusmenetelmiä: Pienemmillä rakennuksilla on saostussäiliöt, isoilla hotelleilla ja tuotantolaitoksilla on omat pienet puhdistamonsa, ja osasta taloista jätevedet kerätään kaupungin ylläpitämiin puhdistuslaitoksiin.

Venetsiassa on tällä hetkellä yli 7 000 saostussäiliötä, joita käyttävät yksittäiset talot tai alle sadan asukkaan taloryhmät. Saostussäiliöissä anaerobinen bakteeristo hajottaa tai kiteyttää nestemäisen jätteen ennen kuin se päätyy kanaaliin. Sen sijaan kiinteä aines pitää tyhjentää siihen tarkoitetuilla erityisillä veneillä. Tämä jäteveden käsittelytapa ei ole perusteellinen ja kaukana täydellisestä, joten parannuksille on suuri tarve.

Nykyään saostussäiliö vaaditaan kaikilta hotelleilta, ravintoloilta, baareilta ja julkisilta rakennuksilta, mutta ne eivät ole pakollisia vanhoille yksityistaloille, joita ei olla kunnostamassa. Näin ollen monista rakennuksista johdetaan edelleenkin jätevedet täysin käsittelemättöminä suoraan kanaalijärjestelmään.

Uudenlaisen sanitaatioinfrastruktuurin mahdollisuudet

Olemassa oleviin kaupunkirakenteisiin ei aina ole mahdollista lisätä saostussäiliöitä, koska säiliö on sijoitettava kiinteistön rajojen sisään ja määrättyjen etäisyyksien päähän rakennusten seinistä. Yli sadan asukkaan rakennuksissa, mukaan lukien hotellit, on oltava oma vedenpuhdistin.

Myös Venetsian kaupunki on 1990-luvulta lähtien rakentanut 30 kunnallista vedenpuhdistamoa erityisesti laita-alueiden vuokratalojen sekä koulujen ja virastotalojen peruskorjausten yhteydessä. Nämä puhdistamot perustuvat yleisimmin alipaineistettuun viemärijärjestelmään, joka kuluttaa huomattavasti vähemmän vettä kuin perinteinen vesihuuhtelu.

Vaikka Venetsiassa on viime vuosina tehty useita parannuksia, se on silti kaikkea muuta kuin hyvä esimerkki viemäri- ja jäteveden käsittelyn kehittämisestä Euroopassa. Historiallisten rakennusten liittäminen keskitettyyn jätevedenkäsittelylaitokseen olisi vaikeaa, minkä vuoksi kaupunki on joutunut kehittämään paikallisia, pienemmän mittakaavan ratkaisuja.

Tämä ratkaisumalli voisi kuitenkin muuttua eduksi, jos Venetsiassa otettaisiin käyttöön nykyaikaisen, kiertotalouteen perustuvan jätevesi-infrastruktuurin parhaat käytännöt. Ne mahdollistaisivat veden säästämisen, ravinteiden kierrätyksen ja biokaasun tuotannon. Venetsia voisi hyvin olla ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön uusia, kestäviä sanitaatioteknologioita ja johtaa kestävän sanitaation kehitystä.

Artikkeli on alun perin julkaistu englanniksi teoksessa Death to the flushing toilet (Arvinius+Orfeus 2023), joka liittyy Suomen paviljongin Huussi – Imagining the future history of sanitation -näyttelyyn. Lähes loppuunmyytyä kirjaa voi ostaa kustantajan verkkokaupasta.

Barbara Motta on arkkitehti ja Huussi-näyttelyn luoneen The Dry Collective -työryhmän jäsen. Hän opiskeli arkkitehtuuria Venetsian yliopistossa (IUAV) ja Bartlettissa, University College Londonissa (UCL). Työkokemusta Motta kartoitti Espanjassa ja Italiassa erityisesti julkisten rakennusten suunnittelussa ja kaupunkisuunnittelussa, ja vuonna 2015 hän perusti yhdessä arkkitehtisisarensa Marilena Mottan kanssa Studio A2R:n. Monitieteinen toimisto on erikoistunut rakennussuunnitteluun, kaupunkisuunnitteluun, liikennesuunnitteluun, julkisten tilojen esteettömyyteen sekä työmaajohtamiseen ja -turvallisuuteen.

Lähteet

• "L'antico sistema fognario veneziano", esitteen julkaissut Insula s.p.a.

• "Venezia salvaguardia e manutenzione urbana", esitteen julkaissut Insula s.p.a.

• Dominick Bossalini, Brian Gardner, Tyler Mathews ja Mitchell Wills (2013). "Canals, Bridges and Urban Maintenance", Worcesterin polytekninen instituutti. opinnäytetyö.

• Lorenzo Bottazzo. “Tradizione e innovazione nell'opera di risanamento della fognatura di Venezia”, julkaisija Insula s.p.a.