Harri Hakaste: Rakennuskanta järkevään käyttöön ja ehkäisemään hiilipiikkejä
Onnistuneen suunnittelun keinoin on mahdollista saada hiilipiikit kuriin, toteaa Ympäristöministeriön yliarkkitehti Harri Hakaste
Vuoden 2025 alussa voimaan tuleva rakentamislaki sisältää useita uusia kestävää rakentamista koskevia velvoitteita, päällimmäisenä vähähiilisen rakentamisen ohjauksen. Myös uuden apolin toimenpiteitä on valmisteltu ”rakentamislain hengessä”, ja ohjelma säestääkin lain ekologisia tavoitteita arkkitehtuurin keinoin.
Apolin ykkösluku sisältää laajan skaalan toimenpiteitä kestävästä rakennussuunnittelusta kaavoitukseen. Erityisen ajankohtainen on luvun viimeinen toimenpide, jonka tavoitteena on tilojen, rakennusten ja alueiden joustavan ja monipuolisen käytön tehostaminen. Kyseessä on rakentamisen hiilijalanjäljen kääntöpuoli: miten edistää rakennusten pitkäikäisyyttä sekä ehkäistä turhaa uudisrakentamista ja sen aiheuttamaa hiilipiikkiä.
Uusi rakentamislaki tukee pitkäikäisyyttä edellyttämällä uudisrakennuksilta elinkaariominaisuuksia, muun muassa muunneltavuutta, purettavuutta ja uudelleenkäytettävyyttä. Muunneltavuus on jo yleinen ominaisuus ainakin liike- ja toimitilarakentamisessa, mutta toisaalta asuinrakentamisessa harvinaista. Vielä kauempana ollaan purettavuuden huomioimisessa jo suunnittelussa, jonka hyötyjä lyhyellä tähtäimellä on vaikea perustella rakennuttajille. Kaiken kaikkiaan elinkaarilaadun tarkempaa säädösohjausta varten tarvitaan vielä lisää välineitä, toteaa myös asiaa pohtinut asiantuntijaryhmä.
Uudisrakennusten pitkäikäisyyttä tärkeämpää lyhyellä tähtäimellä on kuitenkin olemassa olevan rakennuskannan tehokkaampi käyttö. Tämä on teema, johon lainsäädäntö heikosti ulottuu ja jossa kunnilla ja kiinteistönomistajilla on keskeinen rooli. Apolin esille nostama resurssitehokkaan rakentamisen hierarkia ohjaa tilatarpeessa hyödyntämään ensisijaisesti vajaakäyttöisiä tiloja, korjaamaan ja täydennysrakentamaan ja vasta viime kädessä uudisrakentamaan. Tässä uudisrakentamiskulttuurin maassa tämä on helpommin sanottu kuin tehty.
Tehokkaampi käyttö tarkoittaa vähintään rakennusten tyhjillään pidon välttämistä, mutta vielä parempi olisi tilojen käytössä päästä 24/7 -ajatteluun ja jakamistalouden käytäntöihin. Moni rakennus on tyhjillään, koska alkuperäiselle käytölle enää ole tarvetta. Tämä on luonnollinen kehitys väestöltään vähenevillä seuduilla, mutta liian yleistä myös kasvukeskuksissa. Yksi toimiva ratkaisu voi olla käyttötarkoituksen muutos.
Meneillään onkin hanke, jossa selvitetään, miten rakennuksen runko, tilarakenne tai vaikkapa kaavoitus estävät tai edistävät käyttötarkoituksen muutosta. Rambollin toteuttaman hankkeen painopiste on toimitilojen muuttamisessa asuin- tai majoituskäyttöön, ja syksyllä valmistuva raportti toiminee kimmokkeena jatkokeskustelulle. Toisaalla rakennusten tilapäistä käyttöä tukee uuden rakentamislain väliaikaisen rakennuksen käsite.
Ympäristösyyt perustelevat rakennuskannan säilyttämistä ja korjaamista, mutta rakennuksiin sisältyy toki muitakin säilyttämistä puoltavia arvoja kuten rakennusperintö. Haasteena säilyttämiseen ja purkamiseen liittyvässä päätöksenteossa usein on, että kovin erilaisia arvoja ja tekijöitä on hankala punnita samalla vaa’alla. Tätä kuitenkin yritetään Apolin nelosluvun toimenpiteen pohjalta meneillään olevassa hankkeessa, jossa haetaan kehikkoa erityisesti kuntien tyhjilleen jäävän rakennuskannan arvottamiseen.
Viime kädessä uskon rakennuskannan käyttöasteen lisäämisessäkin apoli-hengen mukaisesti hyvän suunnittelun ja yhteistyön voimaan. Siellä, missä on hyvää arkkitehtuuria, on usein myös ratkaisu.
Harri Hakaste toimii yliarkkitehtina ympäristöministeriössä kestävän rakentamisen ja asuntosuunnittelun ohjauksen parissa. Hän on ollut laatimassa uutta Arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa sen alkuvaiheista lähtien.
