Takaisin artikkeleihin

Haku maisema-arkkitehtuurin lehtoriksi auki 27.10. saakka

""

Otaniemen kampus. kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitos etsii maisema-arkkitehtuurin lehtoria. 

Lehtoraatin opetusalana on maisema-arkkitehtuuri, erityisesti maiseman suunnittelu ja hoito (Landscape Planning and Management). Lehtori työskentelee itsenäisesti kandidaatin tutkinnon pääainekurssien vastuuopettajana. Kursseilla opiskellaan mm. maiseman luonnontekijöitä ja -prosesseja, maiseman tulkintaa, kuvaamista ja analysointia, sekä alueiden käytön suunnittelua ja maiseman hoitoa.

Lehtori osallistuu myös maisterivaiheen opetukseen. Lehtori ohjaa kandidaatintöitä ja toimii opiskelijoiden akateemisena ohjaajana yhdessä pääaineen ja laitoksen muiden lehtoreiden kanssa. Lehtori osallistuu opetuksen kehittämiseen ja opetusohjelman suunnitteluun ja muihin hallinnollisiin tehtäviin yhdessä pääaineen, laitoksen ja koulun muun henkilökunnan kanssa. Kandidaattivaiheen opetuskieli on suomi ja myös suurin osa maisterivaiheen opetuksesta annetaan suomen kielellä. Osan työajasta voi käyttää omiin ammatillisiin tai akateemisiin tehtäviin.

Lehtorilta edellytetään maisema-arkkitehdin tutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa sekä monipuolista kokemusta maisema-arkkitehtuurin alalta ja erityisesti sen opetuksesta. Maisema-arkkitehtuurin suomalaisten olosuhteiden tunteminen on suositeltavaa. Opetuskokemus ja kiinnostus opettamiseen sekä pedagogiset opinnot katsotaan eduksi. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti suomeksi, joten sujuva suomen kielen taito vaaditaan yhtenä hakukriteerinä. Lisäksi hakijoilta odotetaan sujuvaa englannin kielen taitoa sekä ruotsin kielen perusteita. 

Tehtävä sijoittuu Aalto-yliopiston lehtorien urajärjestelmään hakijan pätevyyden perusteella joko yliopisto-opettajaksi, yliopistolehtoriksi tai vanhemmaksi yliopistolehtoriksi. Tehtävä pyritään täyttämään määräaikaisesti ajalle 1.2.2022-31.12.2024 (hoitamaan lehtorin sijaisuutta). Työsuhde voi olla kokoaikainen tai osa-aikainen.

Tehtävän hakuaika umpeutuu keskiviikkona 27.10.2021.
Lisätietoja työtehtävästä sekä hakuprosessista tästä linkistä (aukeaa uudessa välilehdessä).