Finimalism Perspective: Ehkä vaatekin voisi muuttua?

Kukoistaako luovuus runsaudessa vai niukkuudessa? Tunnustetun vaatesuunnittelija Sofia Ilmosen työ puoltaa jälkimmäistä. Vaikka Ilmosen teokset ovat ulkonäöltään mielikuvituksellisia ja yltäkylläisiä, löytyy niiden taustalta systemaattinen lähestymistapa kestävään kehitykseen.

Työskentelin Lontoossa kymmenen vuotta muodin parissa ompelijana ja kaavoittajana kunnes elämänrytmi muotibisneksen ytimessä alkoi hengästyttämään. Kestävän kehityksen ajatukset ovat olleet minulle tärkeitä aina, mutta Lontoossa ymmärsin, että työntekijän vaikutusmahdollisuudet firman sisällä ovat aika pienet. Siitä nousi halu tehdä asiat eri tavalla, omien arvojeni mukaisesti.

Hain ja pääsin opiskelemaan muotia Aallon maisteriohjelmaan. Opintojen aikana mietin, kuinka voisin löytää kokonaan uudenlaisen tulokulman vaatteiden tekoon ja muotiin. Kankaan voi aina vaihtaa vastuullisempaan, mutta onko se tarpeeksi suuri muutos? Tuntui, että vastaus on ei. Halusin systemaattisempaa muutosta, ja siinä keskeistä oli pyrkiä parempien materiaalien lisäksi pienempään volyymiin.

Lopulta keksin ajatuksen vaatteen rakentamisesta neliskanttisista paloista, joiden järjestys olisi muunneltavissa vaikka loputtomiin. Vaatteen voisi purkaa ja koota uudelleen – siluetit vaihtuisivat, mutta rakennuspalikat olisivat samoja. Muoti elää ja muuttuu. Ehkä vaatekin voisi muuttua?

Pohdin modulaarisen vaatteen mahdollisuuksia kestävän muodin näkökulmasta gradussani The Sustainable Possibilities of Transformable Design. Samalla rakensin mallistoani koronan keskellä. Ajoittain mietin, tulisiko kukaan tajuamaan ideaani, mutta tartuin kuitenkin läjään neliöitä ja rupesin kokoamaan vaatteita.

Ehkä siksi tuntui uskomattomalta, että minut valittiin arvostetun Hyères-kilpailun finalistiksi ja vielä sustainability-palkinnon voittajaksi. Alkoi tuntua siltä, että ideaa kannattaisi jatkokehittää. Perustin nimeäni kantavan yrityksen ja ryhdyin hommiin.

Ompelijan taustani on osoittautunut suunnittelijan työssä erittäin hyödylliseksi. Äiti opetti minut ompelemaan jo lapsena, mutta erityisesti vuodet Lontoossa Alexander McQueenilla vaikuttivat vahvasti vaatteideni modulaarisen rakenteen syntyyn. Ateljeeompelijana vaikutuin siitä, kuinka paljon kädentaitoa arvostettiin. Tekemiseen sai mennä aikaa, lopputulos oli tärkein. Hyödynnän työssäni edelleen McQueenilla oppimiani haute couture -tekniikoita.

Lähestymistapani vaatesuunnitteluun on paikoin jopa tekninen. Gradua työstäessäni minulta kysyttiin, olenko luonut moduuleista itseäni rajoittavan ongelman. En kuitenkaan koe niin, päinvastoin. Olen jopa parempi suunnittelija luomieni rajojen sisällä.

Huono istuvuus on yleisimpiä syitä luopua vaatteesta. Siksi halusin luoda koottomia vaatteita, jotka kurotaan ihmisen päälle oikean kokoisiksi. Se ei ole pois vaatteen kauneudesta. Rakastan röyhelöä, isoja helmoja, dramaattisuutta sekä värejä. Estetiikkani on siis kaikkea muuta kuin suomalaista minimalismia.

Haluan tehdä romanttisia ja naisellisia vaatteita, jotka sopivat paitsi muotiskeneen ja catwalkeille, myös monen vaatekaappiin. Muunneltava vaate vastaa ihmisten uutuuden kaipuuseen. Kun sama mekko muuntuu moneen, voi luoda kauneutta vähemmällä. Lisäksi toivon, että vaatteeni inspiroivat jokaista katsomaan omaa vaatekaappiaan uudella tavalla.

Suunnittelijana on ollut helpompi luoda vaatteita yltäkylläisyyden keskellä, kun konsepti on luotu kestäväksi alusta alkaen. Minulle se on tapa kantaa suunnittelijan vastuu. En halua tuottaa lisää roskaa maailmaan, vaan synnyttää jotain, joka tuottaa myös käyttäjälleen merkityksellisyyttä, luoda kauneutta, joka on pysyvämpää kuin trendit.

Samalla se tuo tietysti omat haasteensa. Olen miettinyt paljon sitä, kuinka saisin myytyä ideani ostajille, jotka eivät ole tottuneet lähestymään vaatteita samasta näkökulmasta. Yrityksen kanssa ei auta keskittyä ainoastaan siihen, kuinka hyvä suunnittelija olet. Ideat täytyy pystyä muuttamaan bisnekseksi samoin kuin minun tuotteistamaan se, mitä teen.

Kokonaan oma juttunsa on vaatteen hinta, jota voivat nostaa yllättävätkin asiat. Kangas on halvempaa, jos sitä ostaa satoja metrejä kymmenien sijaan. Pohdin aktiivisesti, miten saisin tuotantoprosessia nopeutettua menettämättä käsityön kauneutta, jota arvostan suuresti. Käsintehty tuote maksaa, mutta itse ajattelen, ettei suunnittelemani vaate ole vain se mitä näen, vaan myös kaikki ne muunnosmahdollisuudet, jotka moduulirakenteeseen sisältyvät.

Kuluttajat ovat tottuneet tiettyyn muodin sykliin ja haluavat uutta stimulaatioita, vaikka vauhtia tulisi hidastaa roimasti. Meidät on opetettu siihen. Tähän on herätty, ja nykyisin muotijätit puhuvat paljon siitä, kuinka aikovat lopettaa menemisen niin sanotun muotikalenterin mukaan pre-mallistoineen. Käytännössä tuntuu kuitenkin, että puhetta on paljon mutta toimet puuttuvat.

Minua pyydettiin vastikään sample saleihin myymään vanhoja samplejani, mutta jouduin kieltäytymään kutsusta. Minulla ei oikeastaan ole niitä. Kun suunnittelen uutta mallistoa, käytän mahdollisimman paljon vanhoja moduulejani – käytän edelleen samoja protoneliöitä kuin aikoinaan gradua tehdessä. Puran ja kokoan ja mietin, mitä voisin taas rakentaa.

Eikä minun tarvitse näin tehdessäni edes luopua vanhasta siluetista. Halutessani voin tehdä senkin aina uudestaan ja uudestaan.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran finimalism.fi-sivustolla.

Finimalism vahvistaa Suomen maakuvaa arkkitehtuurin, muodin ja muotoilun avulla, uudistaa Finnish Designin tarinaa ja nostaa esiin suomalaisen luovan osaamisen. Finimalism toteutetaan kolmen suomalaiseen suunnitteluun keskittyvän organisaation, Archinfon, Finnish Design Infon ja Fashion Finlandin yhteistyönä. Yhteishankkeen mahdollistaa EU:n rakennetuki.