Eurooppalaisia ratkaisuja turvapaikanhakijoiden asuttamiseen From Border to Home -seminaarissa

Helsingin Rautatientorilla on jatkunut liki kaksi kuukautta ympärivuorokautinen mielenosoitus. Turvapaikanhakijat ovat leiriytyneet Ateneumin eteen, ja vastakkaisella puolella toria päivystävät maahanmuuttoa vastustavat ääriryhmät. Tilanne on useita kertoja kärjistynyt, muun muassa turvapaikanhakijoiden teltta on sytytetty tuleen. Kulttuuri- ja taideala otti kantaa kiristyneeseen maahanmuuttopolitiikkaan ripustamalla ”Refugees Welcome” -banderollin Ateneumin julkisivuun ja kokoamalla 10 000 allekirjoittajan tukiadressin.

Helsingin kaupungille tekemässään vetoomuksessa irakilaiset ja afganistanilaiset turvapaikanhakijat vaativat paitsi oikeusturvansa takaamista, myös turvallista asumista: suojaa asunnottomalle helsinkiläiselle statuksesta riippumatta. Asuntojen tarve – niin väliaikaisten kuin pysyvienkin – on suuri.

[caption id="attachment_10997" align="alignnone" width="618"]

Rajalta kotiin -kilpailun voittajatyöt: Enter the Void (Saksa), tekijät Duy Tran, Lukas Beer, Ksenija Zdesar, Otto Beer. Society Lab (Italia), tekijät Cecilia Danieli, Omri Revesz, Mariana Riobom. We House Refugees (Suomi), tekijä Milja Lindberg, avustaja Christopher Erdman.[/caption]

From Border to Home

Syksyllä 2015 pakolaisten tulviessa Eurooppaan Arkkitehtuurimuseo ja Suomen Arkkitehtiliitto käynnistivät pikaisesti kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, jolla etsittiin ratkaisuja turvapaikanhakijoiden asuttamiseen ja kotouttamiseen. Rajalta kotiin -kilpailuun tuli 93 ehdotusta, ja voitto jaettiin kolmen työryhmän kesken. Lisäksi neljälle ehdotukselle annettiin kunniamaininta. Mikään ehdotuksista ei ole päätynyt prototyyppiä pidemmälle, mutta keskustelua kilpailu on herättänyt.

Turvapaikkakysymykset ja arkkitehtien vastaukset niihin olivat myös yksi vuoden 2016 Venetsian arkkitehtuuribiennaalin keskeisistä teemoista. Kilpailun palkitut ehdotukset esiteltiin biennaalissa Suomen paviljongin From Border to Home -näyttelyssä. Arkkitehtuurimuseon ja Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen maaliskuussa Maunula-talossa järjestämä tilaisuus oli biennaalihankkeen päätös.

Näyttelyn kuraattori, arkkitehti Marco Steinberg kertoi seminaarin avauspuheenvuorossaan hankkeen taustoista. Vuoden 2015 aikana Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa, ja samaa aikaan 13 % pääkaupunkiseudun toimitiloista oli tyhjillään. Voisiko yksi ratkaisu löytyä näiden tilojen hyödyntämisestä?

Steinberg totesi myös, ettei maahanmuutossa sinänsä ole mitään uutta, lähtien siitä, että me suomalaisetkin olemme yli 10 000 vuotta sitten tulleet tänne muualta ja kautta historian Suomeen on tultu ja täältä on lähdetty: 1860-luvulla laivalasteittain suomalaisia (4 % koko väestöstä) muutti Amerikkaan, talvisodan aikaan 400 000 karjalaista (5 % väestöstä) piti asuttaa uudestaan, sotavuosina 80 000 lasta lähetettiin muihin maihin turvaan ja 1960- ja -70-luvuilla monta sataa tuhatta suomalaista (4 %) muutti paremman elämän toivossa Ruotsiin. Vuonna 2015 saapuneita turvapaikanhakijoita on vain puoli prosenttia Suomen nykyväestöstä.

Tärkeämpi kysymys Steinbergin mukaan on: Mikä on arkkitehtuurin tarkoitus 2000-luvulla? 

[caption id="attachment_10985" align="alignnone" width="618"]

Sabine Dreher (vas.) ja Marguerite Kahrl Maunula-talossa 21.3.2017. kuvat: Juho Haavisto / MFA[/caption]

Places for People

Maunula-talon tilaisuuteen oli kutsuttu kaksi pääpuhujaa, kuraattori Sabine Dreher Wienistä ja taiteilija Marguerite Kahrl Torinosta. Dreher toimi vuoden 2016 Venetsian biennaalissa Itävallan paviljongin Places for People -näyttelyn kuraattorina. Yhdysvaltalainen, Italiaan kotiutunut Kahrl on käynnistänyt nykyiseen kotikaupunkiinsa Torinoon taide- ja yhteisöhankkeen, joka tukee pakolaisten kotoutumista.

Kun kuraattoritiimi Sabine Dreher ja Christian Muhr Liquid Frontiers -ajatushautomosta sekä arkkitehti Elke Delugan-Meissl alkoivat suunnitella Itävallan osuutta Alejandro Aravenan luotsaamaan Reporting From the Front -biennaaliin, he pitivät tärkeämpänä kuin itse näyttelyä tehdä jotakin konkreettista Itävaltaan saapuneiden 95 000 pakolaisen auttamiseksi. ”Näkökulma kääntyi biennaalista Wienin kaupunkiin – silläkin uhalla, ettei meillä olisi mitään esiteltävää biennaalissa”, kertoi Dreher.

Itävallassa uskottiin aluksi, että suurin osa tulijoista jatkaisi matkaansa Saksaan tai Ruotsiin, ja pakolaisia majoitettiin tyhjissä kiinteistöissä alkeellisissa olosuhteissa. Kuraattorikolmikkoa harmitti, ettei arkkitehtien puoleen käännytty tilojen suunnittelussa eivätkä arkkitehdit itsekään olleet aktiivisia tarjoamaan apuaan. He päättivät käynnistää hankkeen: etsiä sopivia kohteita ja palkata suunnittelijoita.

Kohteiksi valikoitui tyhjillään oleva 1970-luvun toimistotalo, johon oli majoitettu 300 pakolaista avotiloihin hetekoille, entinen tullivirkailijoiden oppilaitos, jättikompleksi, jossa oli kahden hengen majoitushuoneita mutta ei mitään yhteistiloja, sekä osittain tyhjillään oleva toimistorakennus tiiviisti rakennetussa ongelmalähiössä.

[caption id="attachment_10981" align="alignnone" width="309"]

Caramel Architekten, "Home Made", Wien 2016. kuva: Places for People[/caption]

Ensimmäiseen kohteeseen Caramel Architekten suunnitteli pienen, nopean ja edullisen intervention, jonka avulla asukkaat saivat yksityisyyttä ja ”oman kodin”. Perheen oma alue rajattiin suurella päivänvarjolla, jonka reunaan ripustettiin verho. Asukkaat pystyivät tekemään ”kodeistaan” yksilöllisiä ja tuntemaan, että he hallitsevat omaa tilaansa, jopa kutsumaan vieraita teelle. Hankkeen myötä monikerroksisen toimistotalon asukkaat alkoivat organisoitua kyläyhteisöksi.

[caption id="attachment_10982" align="alignnone" width="309"]

EOOS, "Social Furniture", Wien 2016. kuva: Places for People[/caption]

Toisessa kohteessa oli pieniä majoitushuoneita, joihin oli sijoitettu 600 nuorta miestä. Suunnittelutiimi EOOS analysoi, että sosiaalisten ongelmien välttämiseksi miehet tarvitsevat tekemistä ja yhteisiä tiloja. He kehittivät konseptin, jossa asukkaat itse valmistavat työpajoissa katalogin mukaisia huonekaluja asuinyhteisönsä tarpeisiin. Myös tällä hankkeella on ollut laajempi sosiaalinen vaikutus: asukkaat ovat voineet tuntea itsensä hyödyllisiksi ja yhteisön jäsenille on muodostunut oman osaamisensa ja mielenkiintonsa mukaisia rooleja.

[caption id="attachment_10983" align="alignnone" width="309"]

The Next Enterprises, Un/Common Space – Un/Defined living -hankkeen tilaelementti koekäytössä. kuva: Paul Kranzler / Places for People[/caption]

Kolmannessa hankkeessa The next ENTERprise -arkkitehdit kehittivät huone huoneessa -tilaelementtiin perustuvan ratkaisun, jota asukkaat voivat muokata tarpeidensa mukaan. Toimistorakennuksen viidenteen ja kuudenteen kerrokseen on majoitettu sekä turvapaikanhakijoita että opiskelijoita, ja tämän asumiskokeen on tarkoitus jatkua kolme vuotta. Lisäksi rakennuksen eduspuistoon avattiin reittejä ja tehtiin oleskelualueita. Kiinteistön omistaja on ollut tyytyväinen hankkeen tuloksiin ja kiinteistönsä arvostuksen lisääntymiseen.

Kaikkien näiden kolmen Wienin-hankkeen onnistumisen takeena on ollut sitoutunut kansalaisjärjestö, joka on organisoinut ja pyörittänyt toimintaa. Kaikki hankkeet ovat edelleen toiminnassa, ja osaa ratkaisuista on kopioitu muuallekin. ”Puolitoista vuotta sitten kärjistynyt pakolaistilanne ei ole mikään ohimenevä ilmiö, vaan tarvitaan pitkäkestoisia ratkaisuja”, totesi Sabine Dreher.

Con MOI

Taiteilija ja kouluttaja Marguerite Kahrl on pitkään toiminut permakulttuurisuunnittelijana, tavoitteenaan hyödyntää luonnollisten ekosysteemien toimintatapoja ihmisten elinympäristössä ja sosiaalisissa taideprojekteissa. Hän on yksi Con MOI -yhdistyksen perustajajäsenistä. Con MOI toimii vuoden 2006 Torinon talviolympialaisten kisakylässä Ex Moissa, joka on seitsemän vuoden tyhjillään olon jälkeen vallattu 1 300 pakolaisen ja siirtotyöläisen kaupungiksi.

[caption id="attachment_10979" align="alignnone" width="309"]

"Food Sharing" Ex Moin pakolaiskylässä Torinossa. kuva: Marguerite Kahrl / Con MOI[/caption]

Con MOI alkoi vuonna 2015 taidetyöpajana ja laajeni pian yhteisölliseksi hankkeeksi. Sen tarkoitus on vahvistaa sosiaalisia siteitä ja yhteisöllisyyttä jakamalla – esimerkiksi ruuan, osaamisen, ajan ja huomion. Yksi sharing-toimintamuodoista on kerätä markettien ylijäämäruokaa ja järjestää yhteisiä ruokailuhetkiä. Tällä pyritään edistämään vastavuoroisuutta ja vähentämään tuhlausta.

Monilla Ex Moin asukkailla on traumaattisia kokemuksia, joita heidän on vaikea käsitellä. Kahrlin taidetyöpajoissa he ovat päässeet ilmaisemaan tunteitaan eri tavoin. Yhdessä työpajassa tehtiin omakuvia ompelemalla. ”Oli hienoa nähdä karskeja afrikkalaismiehiä, jotka olivat aluksi hyvin torjuvia ja epäluuloisia, innoissaan ompelemassa pikkuruista nukkea.” Con MOI on järjestänyt myös muun muassa video- ja grafiikkapajoja.

[caption id="attachment_10980" align="alignnone" width="309"]

Nukketyöpaja. kuva: Marguerite Kahrl / Con MOI[/caption]

Työssään Kahrl luo malleja kulttuurisen muutoksen edistämiselle. Päämääränä on jännitteiden vähentäminen, ekologisesti kestävä elämäntapa ja yhteiskuntaa murentavan eroosion pysäyttäminen. Con MOI:n toiminta on nyt organisoitunut yhdistykseksi, jota alueen asukkaat itse pyörittävät. Hankkeen myötä alueelle on syntynyt erilaista yrittäjyyttä ja esimerkiksi ruuan jakamista koordinoidaan WhatsApp-ryhmässä.

Esityksensä lopuksi Kahrl kertoi ikävän uutisen: Paikallisen väestön ja Ex Moin uudisasukkaiden väliset jännitteet ovat pikku hiljaa voimistuneet, ja viime marraskuussa alueella räjähti pommi. Nyt asukkaita ollaan häätämässä talo kerrallaan ja siirtämässä muualle entisiin sotilasparakkeihin. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Koti ja työ

Maunula-talossa keskustelu siirtyi takaisin Suomeen. From Border to Home -arkkitehtuurikilpailun tuomaristossa mukana ollut Sirkku Päivärinne sisäministeriöstä kertoi ankaraa statistiikkaa turvapaikanhakijoiden tilanteesta ja nykyhallituksen aikaisesta säädösten tiukkenemisesta. 17 000 turvapaikanhakijaa odottaa vielä päätöstä, ja turvapaikan saaneistakin 3 200 asuu yhä vastaanottokeskuksissa, koska sijoituspaikkoja ei ole. Positiivista on se, että jo 5 000 päätöksen saanutta on päässyt kuntiin asumaan ja kotoutumisen alkuun.

Demos Helsingin tutkija Kaisa Schmidt-Thomé kertoi Refugees for Co-creative Cities -tutkimushankkeesta, joka kartoittaa parhaita eurooppalaisia turvapaikanhakijoiden majoitus- ja kotouttamiskäytäntöjä. Pienet toimenpiteet, jotka toteutetaan yhdessä käyttäjien kanssa ajatuksella ”pakolaiset tekevät pakolaisille”, ovat olleet onnistuneita. Kansalaisryhmien käynnistämät hankkeet ovat tehokkaita ja edullisia, esimerkkinä pakolaisten kotimajoitusverkosto.

Irakin Mosulista reilu vuosi sitten saapunut Samer Rashid kertoi kokemuksistaan Suomessa. Hän on koulutukseltaan arkkitehti ja toimii nyt vapaaehtoistyöntekijänä Startup Refugees -kansalaisjärjestössä. Hän on hiljattain saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen ja työpaikan kirjastossa. Samer muisteli ensimmäisiä Suomen-kuukausiaan, jotka hän vietti Lappeenrannan lähellä pakolaiskeskuksessa: ”Olosuhteet olivat kuin vankilassa, olimme keskellä metsää eikä meillä ei ollut mitään tekemistä. Kaikkein vaikeinta oli vain maata, olla tekemättä mitään. Olisimme halunneet opiskella tai tehdä töitä vaikka ilmaiseksi, tavata ihmisiä ja olla hyödyksi.”

Kaikki viisi keskustelijaa olivat samaa mieltä siitä, että turvapaikanhakijat tarvitsevat sekä asuntoja että sosiaalista verkostoitumista, mutta kotoutumisen kannalta tärkeintä on osallistaminen. ”Maahanmuuttajien suurin tarve on päästä osaksi yhteiskuntaa”, kiteytti Marguerite Kahrl.

[caption id="attachment_10984" align="alignnone" width="618"]

Maunula-talon paneeli, vasemmalta: Sabine Dreher, Samer Rashid, Marguerite Kahrl, Kaisa Schmidt-Thomé ja Sirkku Päivärinne sekä moderaattori Marco Steinberg. kuva: Lena Kingelin / MFA[/caption] 

Maunula-talossa osallistamista ja integroitumista pääsee näkemään käytännössä. Arkkitehti Mikko Summanen Arkkitehtitoimisto K2S:stä esitteli seminaariväelle vuodenvaihteessa avatun talon arkkitehtuuria ja kertoi suunnittelun taustoista: ”Maunula-talo on Helsingin kaupungin pilottihanke, jossa tulevat käyttäjät osallistuivat suunnitteluun alusta saakka. Talo on myös kokeilu eri toimintojen yhdistämisestä samaan rakennukseen.”

Aulan kahvilapöydissä äidit seurustelivat vauvat sylissään ja eläkeläiset lukivat lehtiä. Myyntitiskin takana romaninuoret viipaloivat leipomaansa pullaa ja käväisivät välillä monitoimisalin puolella laulamassa hengellistä karaokea. Nuorisotalon siivessä kirjava joukko koululaisia eri etnisistä ryhmistä katseli elokuvaa, ja yläkerran työväenopistossa oli käynnissä kielenopetusta ja sormikkaankutomiskurssi. Veistoksellisen kirjastotilan leikkihuoneessa raikui kärrynpyöriä tekevien muslimityttöjen nauru ja lasioven takana ihmiset tekivät ruokaostoksiaan. Kaikki toiminnot ja ihmiset ovat saman katon alla sulassa sovussa. 

Lisää From Border to Home -hankkeesta ja sen yhteydessä käydyistä keskusteluista: www.frombordertohome.fi

Artikkeli on julkaistu myös Arkkitehtiuutisten numerossa 4/2017.