Arkkitehtuurin monet tarinat -hanke laajentaa kertomuksia suomalaisesta arkkitehtuurista

”Arkkitehtuurin monet tarinat” -hankkeen tavoitteena on laajentaa suomalaiseen arkkitehtuuriin liitettyjä näkökulmia ja tarinoita, lisätä eri sosiaaliryhmien osallisuutta rakennettuun ympäristöön ja rakennettuun kulttuuriperintöön sekä tuoda museon toiminta tutuksi ja saavutettavaksi mahdollisimman monelle. Näyttelyyn lisättyjen kommenttien ja uusien näkökulmien ohella hankkeen puitteissa julkaistiin ”Arkkitehtuuri kuulu kaikille” -podcastsarja sekä kahdeksasta tekstistä koostuva verkkojulkaisu Arkkitehtuurimuseon verkkosivuilla.

Minkälainen rooli museoille on yhteiskunnallisen keskustelun aloittajana? Miten museot, arkistot ja näyttelyt voivat laajentaa käsitystä siitä, kenen ääni kuuluu kaanoniin? Miten tämä näkyy arkkitehtuurin osalta? Miltä suomalaisen arkkitehtuurin historia näyttää uusista näkökulmista?

Hankkeen parissa työskennelleet yhteistyöpäällikkö Arja-Liisa Kaasinen, yleisötyövastaava Jemina Lindholm, kokoelma-amanuenssi Joona Rantasalo sekä näyttelyamanuenssi Jutta Tynkkynen museolta kertovat hankkeen taustoista.

Arkkitehtuurin monet tarinat -hanke ilmentää uudenlaista roolia museoille yhteiskunnallisen keskustelun aloittajana ja jatkajana. Taustalla on esimerkiksi Suomen uusi museolaki, joka asettaa museoiden tehtäväksi yhteiskunnallisen vuoropuhelun, kulttuurisen moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisen. Nämä ovat myös kysymyksiä, joiden parissa Suomen uusi arkkitehtuuripoliittinen ohjelma ”Kohti kestävää arkkitehtuuria” toimii: museoiden ja näyttelytoiminnan kautta pyritään rakentamaan moniäänistä arkkitehtuurikeskustelua sekä tuomaan uusia näkökulmia ja kohdeyleisöjä rakennetun ympäristön piiriin.

Kaasisen mukaan juuri arkkitehtuurimuseo voi olla eturintamassa museoille annetuissa yhteiskunnallisissa tavoitteissa. Arkkitehtuurin kautta pääsee aina kiinni vallitsevan yhteiskunnan arvoihin: kysymykset siitä kenelle suunnitellaan ja miten esimerkiksi esteettömyys toteutuu ovat vahvasti sidottuja laajempaan kysymykseen siitä, kenellä on osallisuus yhteiskuntaa. Myös Arkkitehtuurimuseon monivaiheinen arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen perinne antaa välineitä sille, miten museot voivat toimia uuden oppimisen paikkana.

Asiantuntijuus murroksessa

Arkkitehtuurin monet tarinat -hanke tunnistaa myös tarpeen tuoda erilaisia asiantuntijuuksia ja näkökulmia osaksi museotyötä. Hankkeen puitteissa julkaistu Arkkitehtuuri kuuluu kaikille -podcastsarja tuo eri taustoista tulevia yhteen keskustelemaan siitä, miten ja kenelle rakennettu ympäristö on rakennettu ja miten voisimme tunnistaa tähän myös uusia näkökulmia.

Arkkitehtuuriin liittyvän osaamisen lisäksi hankkeessa näkyy esimerkiksi etnografiset, sosiologiset ja sukupuolentutkimuksen näkökulmat. Samalla hanke huomioi myös asiantuntijatiedon ohella erilaisten yhteiskunnallisten ryhmien kokemustiedon, käyttäjäkokemuksen ja omasta lähtökohdasta syntyvän asiantuntijuuden. Tältä osin näyttelytiimi mainitsee erityisesti hankkeen projektityöntekijä Orlan Ohtosen panoksen hankkeelle. Arkkitehtuurimuseon sivuilta löytyy myös teksti, jossa Ohtonen pohtii asiantuntijuutta osana museoiden yhteiskunnallisen merkityksen murrosta.

Uudet tavat ymmärtää asiantuntijuus eivät ainoastaan tuota monipuolisempaa tietoa. Asiantuntijuuden laajentaminen hankkeessa on auttanut myös kehittämään museotyötä konkreettisesti. Yleisötyön parissa työskentelevä Lindholm pitääkin prosessia opettavaisena myös jatkoa ajatellen, kun museot suuntaavat kohti moniammatillisempaa ja epähierarkkisempaa toimintaa. Hankkeen oppeja voi hyödyntää myös uuden Arkkitehtuuri- ja designmuseon valmistelutyössä, pohtii Lindholm.

Historialliset kerrostumat

Podcastien ja verkkojulkaisun ohella hankkeen näkyvin osio itse museorakennuksessa on kommenttilaput museon perusnäyttelyssä. Lappujen kautta näyttelyyn avautuu eräänlainen metakommentaari Elina Standertskjöldin kuratoimaan suomalaisen arkkitehtuurin vaiheita läpikäyvään monelle tuttuun näyttelyyn. Samanlaisia toteutuksia on tehty viime vuosina myös muissa museoissa, esimerkiksi Wienin MAK-museossa. Uuden kerrostuman avulla näyttelyn narratiiviin avautuu katkoksia, uusia tulkintahorisontteja sekä mahdollisuuksia kuvata suomalaisen arkkitehtuurin historiaa uusilla tavalla.

Hankkeen toteutuksessa kyse ei ole kuitenkaan kritiikistä aiempia kuratoriaalisia valintoja kohtaan vaan ennen kaikkea kokonaiskuvan monipuolistamisesta. Tynkkysen mukaa uusi kommenttikerros on myös osoitus pysyvän näyttelyn ajankohtaisuudesta ja kyvystä toimia edelleen alustana suomalaisen arkkitehtuurin monien eri tarinoiden esittämiselle.

Perusnäyttelyjä ei välttämättä tarvitsisikaan vakiintuneen tavan mukaan uudistaa tasaisin väliajoin. Se, että näyttely täydentyy, elää ajassa ja muokkautuu ajan mukana voi olla myös ekologisesti kestävämpi lähtökohta museotoiminnalle ja toisaalta se mahdollistaa myös kiinnostavien kerrostumien, historiatietoisuuden sekä jatkuvuuksien ja katkosten muodostumisen jota ei syntyisi kokonaisvaltaisen uudistuksen kautta.

Toinen kiinnostava esimerkki tällaisen jatkuvuuden luomisesta on arkkitehtuurimuseossa vajaa vuosi sitten nähty metakommentaari Juhani Pallasmaan 1990-luvulla kuratoimaan ja valtavan suosion saaneeseen näyttelyyn eläinten arkkitehtuurista, johon tuore posthumanismi-keskustelu toi hyvin kiinnostavan lisätason.

Tällaisten uusintakontekstualisointien mahdollisuudet ovat periaatteessa rajattomat. Kokoelma-amanuenssina toimiva Rantasalo muistuttaakin, miten valtava määrä aineistoa Arkkitehtuurimuseon arkistossa on odottamassa perusteellista läpikäyntiä. Aineiston suhteuttaminen meidän aikamme kysymyksiin saattaakin avata vielä kokonaan uudenlaisia tulkintahorisontteja suomalaisen arkkitehtuurin kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Näyttelytiimi toivookin, että näiden kysymysten pohtimiseen, keskusteluun ja uusien näkökulmien etsimiseen olisi myös riittävästi aikaa kaikessa toiminnassa. Hankkeet avaavat tärkeitä näkökulmia ja lisäkysymyksiä, mutta niiden vakiinnuttaminen toimintaan vaatii resursseja ja aikaa myös perustyössä.

Yhteiskunnallinen keskustelu kuuluu arkkitehtuuriin

Toukokuussa avautuva 1970-lukua käsittelevä Betoniunelmia – ja muita näkymiä 1970-luvun arkkitehtuuriin -näyttely jää viimeiseksi Arkkitehtuurimuseon omaksi isoksi näyttelyksi ennen Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistymistä. 1970-luvun arkkitehtuuri oli myös aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelun ja debatoinnin kulta-aikaa: arkkitehtuuriin liittyneet näyttelyt, keskustelutapahtumat ja julkaisut olivat täynnä aktiivista ja myös kriittistä keskustelua siitä, kenelle rakennettua ympäristöä tehdään ja kenen ääni arkkitehtuurissa kuuluu. Arkkitehtuurin monet tarinat -hanketta onkin kiinnostavaa lähestyä myös suhteessa tähän 70-luvun arkkitehtuurikulttuurin perintöön.

Arkkitehtuurin monet tarinat hankkeen työryhmä toivoo, että moniääninen ja aktiivinen keskustelu arkkitehtuurin yhteiskunnallisesta roolista jatkuu myös tulevaisuudessa, ja että museot, näyttelyt ja julkaisut olisivat myös tulevaisuudessa aktiivisia alustoja, joiden kautta mahdollisimman moni kokisi suomalaisesta arkkitehtuurista kerrotut tarinat omakseen.

Tutustu hankkeen sisältöihin tarkemmin Arkkitehtuurimuseon sivuilla.