Arkkitehtuurin Finlandia 2014: Sixten Korkman laadukkaan rakennetun ympäristön asialla

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on palkinnut Varsovaan vuonna 2013 valmistuneen Puolan juutalaisen historian museon maamme ensimmäisellä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla. Museon pääarkkitehti on professori Rainer Mahlamäki Lahdelma & Mahlamäki Arkkitehdit -toimistosta. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus keskusteli palkintotuomarina toimineen taloustieteilijä, professori Sixten Korkmanin kanssa arkkitehtuurista ja sen merkityksestä Suomessa.

Taloustieteilijä arkkitehtuurituomarina

Millaiseksi koitte pyynnön ryhtyä Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon valitsijaksi?  Olin hölmistynyt ja ensimmäinen ajatukseni oli kieltäytyä, koska minulla ei ole erityisiä edellytyksiä arvioida arkkitehtuuria. Mutta niinhän se on muidenkin Finlandia-palkintojen kohdalla, että asiantuntijaraati valitsee ehdokkaat ja joku ′maallikko′ tekee valinnan. Häneltä ei edellytetä alan asiantuntijuutta, vaan luotettavan, tervejärkisen kansalaisen maine riittää. Tehtävä oli siis imarteleva.Minulla on sama intressi kuin palkinnon taustaorganisaatiolla, mikä liittyy vähän taloustieteeseenkin. Pidän arkkitehtuurin ja laadukkaan rakennetun ympäristön merkitystä erittäin tärkeänä. Olen mielelläni mukana edistämässä tätä asiaa ja olen myös aina ollut kiinnostunut arkkitehtuurista. Toimin koulupoikana turistioppaana Vaasassa ja osaisin luultavasti vieläkin kertoa aika paljon nykyisen Vaasan luoneesta kaupunginarkkitehti Karl Axel Zetterbergistä ja Vaasan rakennuksista. Olin Vaasassa asuessani myös hyvin innostunut Aarno Ruusuvuoren suunnittelemasta Huutoniemen kirkosta. Kiinnostuin arkkitehtuurista jopa niin paljon, että haaveilin arkkitehdin ammatista, kunnes totesin, ettei minulla ole minkäänlaista taiteellista lahjakkuutta – arkkitehtuuri on minusta ennen kaikkea taidetta. Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoprosessi on siten ollut hyvin innostava ja kiinnostava.Palkinnon taustalla oleva ajatus resoneeraa kohdallani ilman muuta. Taloustieteissä puhutaan julkishyödykkeistä ja ulkoisvaikutuksista, ja rakennettu ympäristö on juuri tätä. Olivatpa rakennukset yksityisessä tai julkisessa omistuksessa, sillä ei ole merkitystä. Kaikki me näemme arkkitehtuurin, koemme arkkitehtuurin, arkkitehtuuri vaikuttaa meihin kaikkiin. Arkkitehtuuri vaikuttaa ilman muuta meidän hyvinvointiimme ja viihtyvyyteen: rakennettu ympäristömme on laajennettu olohuoneemme. Arkkitehtuurissa on myös tasa-arvoistava elementti. Aurinko paistaa onneksi vielä niin köyhille kuin rikkaillekin. Rakennettua ympäristöämme on olemassa meille kaikille.[caption id="attachment_2555" align="aligncenter" width="618"] Sisääntuloaula, Puolan juutalaisen historian museo, Varsova 2013. Rainer Mahlamäki / Lahdelma & Mahlamäki Arkkitehdit. Valokuva: Photoroom.pl.[/caption]Tilastojen mukaan yli 60 % kansallisvarallisuudestamme on rakennuksissa. Haluaisitteko nostaa muita taloustieteen näkökulmia arkkitehtuuriin? Olen lukenut, että vietämme 99 % ajastamme rakennetussa ympäristössämme. Rakennetussa ympäristössä on varallisuutemme, ja rakennettu ympäristö on se, jonka jätämme perinnöksi tuleville sukupolville. Arkkitehtuurin vaikutukset ovat toisin sanoen hyvin kauaskantoisia. Rakennetun ympäristön kautta toteutamme – tai olemme toteuttamatta – myös muun muassa energia- ja ympäristöpolitiikkaa.Toisaalta on syytä muistaa, että kun puhumme arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä, emme suinkaan puhu vain kulttuurirakennuksista. Tällä kertaa kaikki palkintoehdokkaat edustivat tätä rakennustyyppiä. Näkisin mielelläni, että tämäntyyppisissä palkinnoissa olisi mukana myös asuinrakennuksia, liikerakennuksia, tehtaita. Voi olla, että asuntotuotannon puolella on niin paljon rajoituksia tai kustannusraamit ovat niin paljon tiukempia, että asuntoarkkitehtuurissa on vaikeampaa luoda kiinnostavaa, hohdokasta uutta.Arkkitehtuuria ei kuitenkaan yhteiskunnallisessa keskustelussa käsitellä osana hyvinvointia, saatikka kansantalouden kasvutekijänä. Arkkitehtuuria tuskin mainitaan esimerkiksi luovan talouden tai innovaatiopolitiikan kasvuohjelmissa. Miksi näin? Ammattikunnan tulisi varmaankin hieman katsoa peiliin. Jokaisen ammattikunnan, myös arkkitehtien, tulisi pyrkiä tuomaan esille omia näkökulmiaan. Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto palvelee nyt osaltaan tätä päämäärää.Meillä on joitakin yksittäisiä poliitikkoja, joiden tiedetään olevan kiinnostuneita arkkitehtuurista; hakemattakin tulee mieleen entinen pääministeri Paavo Lipponen. Kenties suurin syy on kuitenkin arkkitehtuurin itsestäänselvyydessä: me liikumme rakennetussa ympäristössä, emmekä tule kiinnittäneeksi huomiota ympäristön laadun merkitykseen. Arkkitehtuurista tulisi käydä paljon enemmän keskustelua. Esimerkiksi viihtyisästä kaupungista puhuttaessa arkkitehtuurista keskustellaan vaikkapa matkailuelinkeinon kannalta, vaikka verrattomasti tärkeämpää on meidän oma arkinen viihtyvyytemme.

Kuinka loistavia arkkitehteja meillä onkaan

Muuttiko tehtävänne Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon valitsijana suhtautumistanne arkkitehtuuriin? Kyllä. Tehtävän myötä korostui se, kuinka tärkeää rakennettu ympäristö on ja kuinka kiinnostavaa on katsella rakennuksia ja ympäristöä ja pohtia sitä, mitä näkee. Ja jos tietää rakennuksista vähän enemmän, arkkitehtuuriin tutustuminen on sitäkin kiinnostavampaa. Minulle valkeni myös, kuinka korkealaatuista suomalainen arkkitehtuuri on.Yhä harvemmin näkee sellaista, jonka kohdalla ajattelee, ettei tuon pytingin oikeastaan tarvitsisi olla tuossa. Tässä saattaa toki olla tiettyä Helsinki-keskeisyyttä: Helsinki on kaunis kaupunki. Keskustan ulkopuolella ja maaseudun kuntien keskuksissa tilanne on usein toinen. Otetaan esimerkiksi auton ikkunasta näkyvät marketit. En ymmärrä, miten ihmeessä ihmiset, joilla yleensä on joitakin esteettisiä vaatimuksia, jotka eivät päästä kotiinsa ihan mitä tahansa, sallivat rakennettuun ympäristöönsä ihan mitä vain krääsää! Tässä suhteessa emme ole sivistyneitä.[caption id="attachment_2552" align="aligncenter" width="618"] Puolan juutalaisen historian museo, Varsova 2013. Rainer Mahlamäki / Lahdelma & Mahlamäki Arkkitehdit. Valokuva: Wojciech Krynski.[/caption]Miten valintaprosessinne sujui käytännössä? Kun palkintoehdokkaat julkistettiin, minulta pyydettiin jo silloin lausuntoa omista kriteereistäni. Näistä en päässyt keskustelemaan kenenkään kanssa. Myöhemmin kävin yleisluonteisen keskustelun esiraadin kanssa. He vaikuttivat tavattoman varovaisilta ja välttivät kaikin tavoin ohjailemasta minua. Sitten vierailin jokaisessa ehdolla olleessa rakennuksessa paikan päällä, esiraadin jäseniä oli mukanani kaikilla muilla vierailuilla paitsi Varsovassa.Lisäksi tutustuin kaikkeen siihen materiaaliin, jota kohteista oli julkaistu. Esimerkiksi Finnish Architecture. Biennial Review 2014 -näyttelyjulkaisu oli erinomainen kirja. Totesin kuitenkin, että vaikka kohteista on julkaistu paljon hyviä kuvia, niiden perusteella en voinut muodostaa kantaani. Oli tärkeää käydä paikan päällä, kävellä, katsella ympäriinsä.Puolan juutalaisen historian museossa vierailu osoittautui erityisen tärkeäksi. Se on päällisin puolin laatikko, jonka ulkomuoto ei ole mitenkään kiehtova. Mutta rakennus on jollain tavalla eteerinen, se on kuin projektio. Rakennuksen lasiverhoilu on hyvin erityislaatuinen: syntyy ilmiö, jota valokuva ei mielestäni täysin vangitse. Koko rakennus voi myös näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, onko aamu vai ilta. Museon sisääntuloaula tekee vaikutuksen, se on valtavan suuri ja monella tapaa mutkikas. Sellaista kameraa ei olekaan, joka voisi sen vangita.

Mikä tahansa sellainen, joka saa meidät kiinnostumaan rakennustaiteesta ja kulttuurista, on vain hyvästä.

Kiinnostutaan rakennustaiteesta

Kuinka tämäntyyppinen, kirjallisuuden Finlandiaan rinnastuva palkinto mielestänne sopii arkkitehtuuriin? Koko konseptin voisi kyseenalaistaa kysymällä, onko kulttuurin kohdalla järkevää antaa palkintoja? Pitääkö kaikessa olla kilpailua? Toisaalta palkinnot kiinnostavat ihmisiä. Onneksi Arkkitehtuurin Finlandian kohdalla ei sentään jaeta ensimmäistä, toista, kolmatta ja neljättä palkintoa, vaan valitaan vain yksi.Pragmaatikkona koen, että palkinto korostaa rakennetun ympäristön merkitystä ja pidän tätä hyvänä asiana. Voi toki kysyä, onko se järkevä menettelytapa, että asiantuntijoista muodostuva esiraati valitsee kohteet ja joku tällainen tolvana valitsee suosikkinsa? Asiantuntijat toisaalta varmistavat, että kaikki ehdokkaat ovat kelvollisia. Se, että valintaan kytketään joku ulkopuolinen, osoittaa puolestaan, että arkkitehtuuri koskee meitä kaikkia. Valitsija siis edustaa kaikkia kadunkulkijoita. Mikä tahansa sellainen, joka saa meidät kiinnostumaan rakennustaiteesta ja kulttuurista, on vain hyvästä.Millaisessa ympäristössä itse viihdytte parhaiten? Olen aika urbaani. Asun Helsingin Katajanokalla, ja olen paikkaan hyvin tyytyväinen. Aiemmin asuin hyvin toisenlaisessa, mutta yhtä kauniissa ympäristössä Helsingin Toukolassa 1920-luvulla rakennetulla puutaloalueella. Liikun toki mielelläni myös luonnossa, pääosin saaristossa. Asuessani 10 vuotta Brysselissä havaitsin usein, kuinka luonto ja luonnonläheisyys on osa suomalaista identiteettiä. Pariisissa asuessani en aina jaksanut suurkaupungin ihmismäärää.Olen myös arkkitehtuurin suhteen melko kaikkiruokainen. On sääli, että Suomessa on rakennettu pääosin puusta, koska vanhaa puuarkkitehtuuria on niin vähän jäljellä. Arvostan vanhaa ja pidän erittäin paljon esimerkiksi viehättävästä Tammisaaresta, upeasta vanhasta Raumasta ja Kokkolan vanhasta kaupunginosasta.Pidän kuitenkin myös modernista arkkitehtuurista, se on minusta hyvin kiinnostavaa. Kysyn kuitenkin, kuinka hyvin sellainen arkkitehtuuri kuten vaikkapa Frank Gehryn uusin Pariisin Bois de Bolognessa kestää aikaa. Rakennukset ovat pitkäkestoisia investointeja, ja mielipiteemme siitä, mikä on kaunista, muuttuu yllättävän paljon ajan kuluessa. Ajattelen, että suomalaiselle arkkitehtuurille ominainen hillitty, niukkailmeinen klassisuus kestää ajan kulun hyvin. Odotan suurella mielenkiinnolla etenkin Helsingin uutta Keskuskirjastoa.Palkintoehdokkaiden kohdalla kiinnitin huomiota Alvar Aallon jälkikaikuihin. Ne olivat luonnollisestikin erityisen selviä Seinäjoen Apila-kirjastossa. Kirjasto kävi vahvaa dialogia Aallon rakennusten kanssa, mutta dialogin lisäksi esimerkiksi sisätilojen kuparinkäyttö ja joskus Finlandia-talon kaltainen tunnelma kiinnittivät huomioni.

Ei kunnianosoitus, ei vienninedistämispalkinto, vaan arkkitehtuuripalkinto

Onko joitakin muita asioita, joiden avulla arkkitehtuurin näkyvyyttä ja tunnettuutta voisi edistää Suomessa? En ole pohtinut asiaa paljoakaan. En tiedä, mikä tilanne on kouluissa, mutta sieltähän se alkaa. Toinen asia, mikä tulee mieleen, on julkisissa rakennushankkeissa noudatettava prosenttitaideperiaate. Tämä ei ole eduksi vain taiteelle, vaan myös arkkitehtuurille, sillä taide saa katsomaan arkkitehtuuria heti vähän toisella tavalla.Tietenkin voisi myös toivoa, että media kiinnittäisi arkkitehtuuriin nykyistä enemmän huomiota, aihehan on monella tavalla hyvin kiitollinen. Hyvänä esimerkkinä on mieleeni jäänyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu juttusarja Puretut talot.

Avaruuslaiva, vähän niin kuin Nooan arkki.

Mikä oli ratkaiseva tekijä, jonka perusteella päädyitte valintaanne? Sanon ensin kaksi asiaa, jotka eivät olleet ratkaisevia. Toiset kohteet herättivät voimakkaampia tunnereaktioita kuin toiset. Erityisesti Puolan juutalaisen historian museo on tällainen, juutalaisten historiaan liittyy tunnekuohuja. Tätä vastaan koetin määrätietoisesti taistella. Tunteet eivät saa vaikuttaa muuten kuin siinä mielessä, että arkkitehti pystyy käsittelemään vaikeita asioita, kuten Rainer Mahlamäki on loistavasti kyennytkin. Arkkitehtuurin Finlandia kun ei ole kunnianosoitus Puolan juutalaisten muistolle tai historialle, vaan arkkitehtuuripalkinto. Toinen asia oli se, että vaikka on toki ilahduttavaa, että suomalainen arkkitehti voittaa kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun, tämä ei ole mikään vienninedistämispalkinto.Valintani perustui eri aspektien summaan. Kun ottaa huomioon rakennuksen käyttötarkoituksen, museon hyvin niukka, hillitty ulkomuoto on suomalaiselta oikea ratkaisu. Vaikkapa Gehryn Bilbao-tyyppinen muotokieli olisi tässä yhteydessä ollut todella irvokasta. Rakennuksen niukka laatikkomuoto, lähes ikkunaton verhoilu ja muutama selkeä yksityiskohta kuten ulko-ovi ja toisen puolen valtava ikkuna tekevät ulkomuodosta kiinnostavan. Hillityssä ulkomuodossa on ristiriita tai jännite suhteessa vaikuttavaan, emotionaalisen purkauksen ilmaisevaan sisääntuloaulaan.Aulan voi tulkita monella tavalla. Itse en ajatellut arkkitehtien lailla kahtia jakautuvaa Punaista merta, enkä nähnyt aulaa rotkona, joka erottaa elämän ja kuoleman. Minä olin näkevinäni tilassa avaruuslaivan. Tämä voi kuulostaa hieman kummalliselta, mutta selittyy sillä, että olin koulupoikana hyvin innostunut Harry Martinsonin runomuotoisesta tieteiskertomuksesta Aniara. Teos kertoo raketista, joka pelastaa ihmiset ja vie heidät kohti uutta kotia avaruudessa, vähän niin kuin Nooan arkki.Ratkaisuni avain oli jännite museorakennuksen ulkomuodon ja sisääntuloaulan välillä. Myös konserttisali on minusta hyvin onnistunut, se että saliin tulla sisään keskelle tilaa. Pidin myös siitä, että talossa on monenlaista toimintaa ja elämää, se on erilainen kuin holokaustimuseot. Puolan juutalaisten historian museo on todella kaunis rakennus Varsovan kaupungissa, joka ei ole mikään erityisen kaunis kaupunki.

Arkkitehdit muistuttavat meitä siitä, mikä perintö meistä jää ja mikä merkitys ympäristöllä kokonaisuudessaan on.

Mitä suomalaiset arkkitehdit voisivat tehdä paremmin? Nyt kun olen perehtynyt Arkkitehtuurin Finlandia-palkintoehdokkaisiin, päällimmäinen tunteeni on se, että suomalainen arkkitehtuuri on hyvin korkealuokkaista. Palkintoehdokkaat ovat toki arkkitehtuurimme uusimmat helmet.Pidän tärkeänä, että arkkitehtien ääni kuuluisi yhteiskunnallisessa keskustelussamme, jotteivät kaupalliset intressit pääsisi dominoimaan liikaa. Arkkitehdit muistuttavat meitä siitä, mikä perintö meistä jää ja mikä merkitys ympäristöllä kokonaisuudessaan on. Arkkitehdit kantavat myös huolta siitä, ettemme katsoisi vain yksittäisiä rakennuksia, vaan että näkisimme kokonaisuudet. Tästä on Suomessa paljon hyviä esimerkkejä, otetaan vaikka esimerkiksi Helsingin Katajanokka. Soisin arkkitehdeille aktiivisemman yhteiskunnallisen keskustelijan roolin. Etenkään kaupunkisuunnittelussa arkkitehteja ei saisi jyrätä.[caption id="attachment_2554" align="aligncenter" width="618"] Sisääntuloaula, Puolan juutalaisen historian museo, Varsova 2013. Rainer Mahlamäki / Lahdelma & Mahlamäki Arkkitehdit. Valokuva: Photoroom.pl.[/caption]Teksti: Anni Vartola / Arkkitehtuurin tiedotuskeskus.