Arkkitehtuuri osana kulttuuri- ja ympäristöpolitiikkaa

Ajatus aktiivisesta, yhteiskuntavetoisesta arkkitehtuuripolitiikasta alkoi itää kansainvälisillä arkkitehtifoorumeilla 1970-luvun lopulla. Ensimmäinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma tehtiin 1992 Hollantiin, jossa nopea kaupungistuminen vauhditti uusien ympäristön laadunvarmistuskeinojen etsintää.

Suomi ehti saada valmiiksi ohjelmansa kolmantena Euroopassa, joskin hanketta edeltänyt keskustelu kesti melkein vuosikymmenen. Arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa valmisteltiin kahdessa opetusministeriön asettamassa työryhmässä 1996-1998, joiden jäseniksi kutsuttiin rakennetun ympäristön keskeisiä viranomais- ja asiantuntijatahoja. Ensimmäisen työryhmän raportista käytiin laaja lausuntokierros. Lopullinen tiivistetty ohjelmaversio hyväksyttiin valtioneuvostossa 17.12.1998. Valtioneuvoston arkkitehtuuripoliittinen ohjelma julkaistiin kuvitettuna laitoksena useilla kielillä ja sitä esiteltiin laajasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Useimmissa maissa vastuutahona kulttuuriministeriö tai ympäristöministeriö

Joao Ferreira Benton vuonna 2012 Euroopan arkkitehtuuripoliittiselle foorumille (EFAP) tekemässä selvityksessä Survey on Architectural Policies in Europe, tutkittiin arkkitehtuuripolitiikan levinneisyyttä ja asemaa Euroopan maissa. Tutkimuksessa haastateltiin valtioiden sekä eräiden itsehallintoalueiden rakennetun ympäristön kehityksestä vastaavia ministeriöitä.

Puolet 37 vastanneesta ilmoitti tuottaneensa ohjelma-asiakirjan, jossa annetaan linjaukset valtion harjoittamalle arkkitehtuuripolitiikalle. Toinen puoli, kaikkiaan 14 vastaajaa, ilmoitti suunnittelevansa vastaavan asiakirjan tuottamista. Vain viisi vastaajaa totesi, ettei arkkitehtuuripolitiikkaa koskevia asiakirjoja ole suunnitteilla.

Tutkimus jakaa Euroopan maat kolmeen pääluokkaan riippuen siitä, onko arkkitehtuuripolitiikkaa edistetty: a. lainsäädännön kautta (Ranska ja Ruotsi); b. kansallisella arkkitehtuuripoliittisella ohjelmalla (Belgia /Flanderi; Tanska; Eesti; Suomi; Irlanti; Latvia; Liettua; Luxemburg; Alankomaat; UK/ Skotlanti; UK/ Pohjois-Irlanti; Islanti; Norja); c. sektoripolitiikan osana (Kypros, UK/ Englanti ja UK/ Wales).

Vastuu arkkitehtuuripolitiikasta jakautuu tutkimuksen mukaan suurimmassa osassa Euroopan maita kahdelle tai useammalle ministeriölle. Alle puolessa tapauksista arkkitehtuuripolitiikasta vastaa vain yksi hallintosektori, joka yleensä on kulttuuriministeriö, mutta toisinaan myös ympäristöministeriö. Jaetuissa tapauksissa vastuun jakavat yleisimmin kulttuuriministeriö ja ympäristöministeriö.

Tärkeitä eurooppalaisen arkkitehtuuripolitiikan syntyä ja kehitystä linjanneita EU-asiakirjoja ovat vuosina 2001, 2007 ja 2008 julkaistut:

• Euroopan neuvoston päätöslauselma kaupunki- ja maaseutuympäristön arkkitehtuurin laadusta
• EU-maiden kaupunkikehityksestä ja aluesuunnittelusta vastaavien ministerien hyväksymä EU:n kestävää kaupunkikehitystä käsittelevä Leipzigin peruskirja (Leipzig Charter)
• Euroopan unionin neuvoston päätelmät arkkitehtuurista ja kulttuurin vaikutuksesta kestävään kehitykseen