Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta samassa tilassa

Kun Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki otti vuonna 1994 ensiaskeliaan, oltiin jonkin uuden äärellä. Siinä missä ympäristökasvatus laajemmin oli tuonut onnistuneesti kysymykset lähiluonnon merkityksestä oppimisille, kasvatukselle ja luovuudelle, ei rakennettua ympäristöä vielä katsottu samalla tavalla.

30 vuotta myöhemmin tilanne on täysin toisenlainen. Arkkitehtuuri ja muotoilu ovat läsnä kaikilla koulutusasteilla sekä vapaan sivistystyön kentässä. Keskeisestä roolista kertonee myös se, että arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatukselle asettaan tällä hetkellä myös valtavasti erilaisia yhteiskunnallisia tavoitteita: sen kautta haetaan ratkaisuja elämiseen ekologisen kriisin keskellä. Se toimii materiaalisuuksien ja käsityön merkityksen vahvistajana digitalisoituneessa yhteiskunnassa. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen kautta edistetään yrittäjyyskasvatuksen teemoja ja niin edelleen.

Suurten tavoitteiden ohella on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään myös  oppimisen prosessia itsessään. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen tuloksilla on toki valtavasti yhteiskunnallista potentiaalia, mutta ensisijaisesti ja kaiken lähtökohtana on oltava oppimisen prosessi itsessään. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus on yhteinen tutkimusmatka, vertaisoppimisen paikka ja löytöretki. Se on toimintaa, leikkiä ja tulevaisuuden tekemistä yhdessä. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus on ennen kaikkea kivaa, muistutti Jyväskylässä järjestetty Samassa tilassa -seminaari.

Oppiminen on arkkitehtuurin ja muotoilun ytimessä

Suomalainen arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus on käynyt vuoropuhelua erityisesti muiden pohjoismaiden kanssa. Jyväskylään oli saapunut myös Ruotsin arkkitehtuuri- ja designkeskus ArkDesin oppimisesta vastaava kuraattori Madelene Beckman. Syksyllä uudistettuna avautunut ArkDes on huomioinut myös kasvatuksen toiminnassaan uudella tavalla. Everything is connected. Kaikki liittyy toisiinsa. Beckman painotti, että kasvatukseen ja oppimiseen liittyviä teemoja ei kannata katsoa irrallisena saarekkeena muusta museo- ja näyttelytoiminnasta. Museotyössä kaikki tekevät tavalla tai toisella kasvatukseen liittyvää työtä ja jokainen oppii kohtaamisistaan myös itse uutta.

Oppimisen ja kasvatuksen laaja-alaista huomiointia painottaa myös Ruotsin valtakunnallinen arkkitehtuuri- ja muotoiluohjelma Politik för gestaltad livsmiljö. Suomen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tavoin se tunnistaa elämänmittaisen muotoilukasvatuksen merkityksen ekologisesti kestävän ja sosiaalisesti inklusiivisen yhteiskunnan rakentamisessa. 

ArkDes on vienyt Politik för gestaltad livsmiljö -ohjelmaa kouluihin. Beckman kertoi muun muassa ArkDesin Street Moves -hankkeesta, jossa tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille välineitä, joiden avulla he voivat vaikuttaa yhteisen elinympäristön ylläpitämiseen.

Street Moves vie Ruotsin arkkitehtuuri- ja muotoiluohjelman tavoitteet kaupunkitilaan. Katu onkin monella tavalla paikka, jossa arkkitehtuuriin, muotoiluun ja kaupunkisuunitteluun liittyvät kysymykset kohdataan kaikista konkreettisemmin. Kenellä on oikeus käyttää julkista tilaa? onko katutila kaikkien saavutettavissa? Miten lähiluonto näkyy kaupunkitilassa? Miten sovittaa autoilijat, pyöräilijät, lastenvaunut ja kävelijät kadulle turvallisesti? Street Moves antaa välineitä pohtia, suunnitella toisin ja unelmoida paremmasta kaupunkitilasta osana luovaa oppimisprosessia.

Luovaa oppimisprosessia korosti myös Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen professori Pauline von Bonsdorff. Esityksessään von Bonsdorff muistutti, että muotoilukasvatus prossina ei ole vain esteettisten kysymysten soveltamista ja mukauttamista lasten ja nuorten kielelle. Pikemminkin yhdessä oppiminen, arkinen havainnointi ja lähiympäristön kohtaaminen ilman ennakkoluuloja tai olettamuksia on kaiken luovan toiminnan ytimessä. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus ei ole estetiikasta irrallinen soveltava alue, vaan paikka, jossa voimme uudistaa myös laajemmin käsityksiämme elinympäristöstämme.

Elinympäristömme ovat inhimillisen toiminnan näyttämöitä, joiden kautta kysymme kysymyksiä suhteessa toisiimme, inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden rajapintaan, materiaan, arvoihin, historiaan ja tulevaan. Nimenomaisesti lapsilla on kyky käyttää tilaa ja materiaalisuuksia mitä moninaisimmilla luovilla ja leikkivillä tavoilla.

Kohti vertaisoppimista

Muotoilukasvatus on tulevaisuuteen kohdistuvaa toimintaa, kyky nähdä uusia mahdollisuuksia ja kyky uudistaa vallitsevia toimintatapoja.

Arabian peruskoulun rehtori Mari-Suokas Laaksonen kertoi koulunsa muotoilupainotteisuudesta. Arabian peruskoulussa on vuodesta 2016 alkaen keskitytty muotoiluoppimiseen, joka on integroitu osaksi koulun opetusta eri aineissa. Muotoiluoppimista sovelletaan kuvataiteen ja käsityön lisäksi laajasti myös muilla oppitunneilla. Oppilaat hyödyntävät luovaa ongelmanratkaisua esimerkiksi kehittämällä uusia liikuntaleikkejä, ratkaisemalla välituntien ristiriitatilanteita ja pohtimalla ympäristökriisejä. Koko koulun käyttöön kehitetty ARMU-muotoiluprosessi on vapaasti saatavilla myös verkossa.

Laaksosen esityksessä nousi esiin, miten muotoilukasvatus on kokonaisvaltainen taito, joka ei rajaudu ainoastaan arkkitehtuurin ja muotoilun pariin. Muotoiluoppiminen edistää tulevaisuustaitoja ja opettaa oppilaita lähestymään haasteita ratkaisukeskeisesti. Riippumatta siitä, mille alalle oppilaat aikanaan suuntaavat, muotoiluajattelu antaa heille vahvan työkalun kohdata haastavia tilanteita.

Muotoilu on prosessi, jossa yhdessä toimien ongelmiin voi löytää ratkaisuja ja positiivista muutosta on mahdollista saada aikaan. Maailmassa on paljon isoja ongelmia, mutta muotoilu auttaa ymmärtämään miten niitä voi ainakin yrittää auttaa ratkaista.

Oppimisen prosessuaalisuutta korosti myös Taideyliopiston vararehtori sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uuden median suunnittelun ja oppimisen professori Teemu Leinonen. Esityksessään Leino painotti oppimisen tilojen dynaamista ja vuorovaikutuksellista luonnetta. Oppimisen sosiaaliset, fyysiset ja mentaaliset tilat eivät ole ainostaan paikkoja välittää ajatuksia ja sisältöjä. Kun sisältöjä katsotaan prosessina, opimme samalla tärkeitä taitoja itsestämme, toisista sekä elämämme materiaalisista edellytyksistä. Oppimisen tilojen tuottaminen on tapa toimia uudella tavalla: olettamusten sijaan kysytään, tutkitaan ja kokeillaan.

Laaksosen ja Leinosen näkökulmia täydensi arkkitehti Matti Jänkälä. Projektityöntekijänä Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella -hankkeessa Arkkitehtuuri- ja Designmuseossa työskentelevä Jänkälä jakoi kokemuksia vertaisoppimisesta hankkeen puitteissa.

Yhteisölähtöisessä Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella -hankkeessa museotyötä viedään museon seinien ulkopuolelle. Museot työskentelevät yhdessä kaupunkilaisten kanssa ja etsivät uusia tapoja, joilla paikalliset yhteisöt pääsevät vaikuttamaan omaan lähiympäristöönsä ja osallistumaan museotyöhön.

Muotoilun vertaisoppiminen hankkeessa avaa kysymyksiä myös siitä, kenelle esimerkiksi julkinen tila kuuluu. Samalla tavalla kuten myös ArkDesin Street Moves osoittaa, ovat yleistötyön ja muotoilukasvatuksen rajapinnat tällä hetkellä tärkeitä alueita museoiden yhteiskunnallisen roolin pohtimisessa. Museo tulee saavutettavammaksi vertaisoppimisen ja kollektiivisen toiminnan kautta.

Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus ilmastokriisin aikakaudella

Päivän lopuksi pohdittiin suomalaisen arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen kehittymistä Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin 30-vuoden kautta. Arkin nykyinen rehtori ja arkkitehtuurikasvatuksen todellinen pioneeri Jaana Räsänen pohti arkkitehtuurikasvatuksen eri vaiheita nykynäkökulmista käsin. Pitkänä jatkumona on toiminut viihtyisän ympäristön ja hyvän arkkitehtuurin merkitys ihmiselle.

Toiminnan tavoitteena on ollut tuoda arkkitehtuurin ja muotoilun ilo mahdollisimman monen löydettäväksi ja tämä on paikoin vaatinut sinnikästä edistämistyötä.

Samaa pohdittiin myös seminaarin päättäneessä paneelissa. Kuvataiteen pedagogiikan yliopistonopettaja Maria Mäkivirta Jyväskylän yliopistosta, Arkkitehtuuri- ja Designmuseon johtava tutkija Leena Svinhufvud, Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulun opettaja Ilpo Vuorela sekä Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin johtava opettaja Niina Hummelin jakoivat kokemuksiaan siitä, miten arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen tärkeyden perustelu osana opetussuunnitelmia ja museotyötä on vaatinut ponnisteluja kuluneiden vuosikymmenien aikana.

Nykyisin arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus määrittää itseään erityisesti suhteessa pahenevaan ilmastokriisiin, josta on tullut erityisesti nuorempia sukupolvia perustavalla tavalla määrittävä kokemus.

Arkkitehtuuri ja muotoilu eivät ole irrallisia planetaarisista rajoista. Yksistään rakentaminen on yksi merkittävimmistä hiilidioksidipäästöjen aiheuttamisesta. Myös muotoilun lähihistorialla on ollut iso rooli kertakäyttökulttuurin ja uusien tavaroiden tuottamisessa. Tarvitsemmekin perustavalaatuista muutosta ympäristösuhteeseemme ja tapaamme käyttää resursseja.

Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksella on siten kenties tänään suurempi yhteiskunnallinen rooli kuin koskaan aikaisemmin. Kuten todettu, arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatukselle annetaan tällä hetkellä valtavasti yhteiskunnallisia ja globaaleja haasteita ratkaistavaksi.

Mutta arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen tavoitteena ei kuitenkaan ole ensisijaisesti olemassa oleviin kysymyksiin vastaaminen vaan ennen kaikkea uuden toimintakentän luominen. Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus ei operoi ainoastaan nykyhetkessä vaan ennen kaikkea tulevaisuudessa. Kestävän ympäristösuhteen vahvistamisen lähtökohtana voikin olla myös se, että emme välttämättä edes vielä tiedä, minkälaisen ympäristösuhteen todella tulevaisuudessa tarvitsemme.

Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatus on leikkiä

Samassa tilassa -seminaarin puheenvuorojen pohjalta voisi ajatella, että olennaisempaa kuin välittömiin kysymyksiin vastaaminen, on vertaisoppimisen prosessi itsessään. Lähtökohdaksi voi ottaa vaikka sen, että periaatteessa mikä tahansa on mahdollista. Kaikkeen on löydettävissä ratkaisu, jos vain osaamme kuvitella.

Jaana Räsäsen kiteyttämä ajatus siitä, että pohjimmiltaan arkkitehtuurin on oltava hauskaa, toimiikin hyvänä ohjenuorana uudenlaisen materiaalisuhteen etsimiseen muotoilun vertaisoppimisen keinoin. Samalla tavalla voidaan muistella myös Alvar Aallon usein toistamaa ajatusta siitä, että arkkitehtuurin on oltava leikkiä.

Italialaisfilosofi Giorgio Agamben on niin ikään nähnyt leikin kaikista tärkeimpänä työkaluna suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa. Leikissä esineet, luonto ja rakennettu ympäristö ovat ikään kuin vapaassa käytössä, vailla ennalta annettuja merkityksiä. Siksi leikissä on aina valtava potentiaali yhteiskunnallisten kysymysten uudelleen muotoilulle.

Seminaarin pohjalta ajatus leikistä arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen ytimenä vahvistuu: arkkitehtuuri ja muotoilukasvatus on ennen kaikkea uusien kysymysten ennakkoluulotonta asettamista, samassa tilassa yhdessä toisten kanssa.

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa 15.11. asti tästä linkistä.