Takaisin artikkeleihin

Architecture Speaks! -luentosarja alkaa taas

Kuva vanhemmasta naishenkilöstä, joka katsoo ulos ikkunasta

Laura Pannack

Aalto-yliopiston ja Arkkitehtuurimuseon kansainvälinen luentosarja kiinnittää tänä vuonna huomiota arkkitehdin rooliin yhteiskunnassa. Luentosarjan 9. kausi kuullaan verkkoluentoina marraskuusta tammikuuhun.

Architecture Speaks! -luennoilla pohditaan arkkitehdin yhteiskunnallista roolia ja sitä, millaisia taitoja tarvitaan, kun unelmaa paremmasta maailmasta luodaan todeksi. Luennoilla tarkastellaan muun muassa arkkitehdin työtä osana verkostojen solmukohtaa sekä luottamuksen rakentamista niin työryhmän sisällä kuin myös sen ulkopuolella. Suunnittelutyön rinnalla esiin nousevat esimerkiksi aktivismin ja opetustyön näkökulmat. Alkavalla kaudella kuullaan kuuden arkkitehdin tai arkkitehtiryhmän luennot.

Ensimmäisen luennon pitää 8. marraskuuta meksikolainen Rozana Montiel, jonka nimeä kantava toimisto työskentelee eri mittakaavoissa aina julkisen tilan suunnittelusta taideinstallaatiohin. 22. marraskuuta ruotsalaiset Moa Andrén ja Tove Fogelström kertovat uudesta manifestistaan ja arkkitehtuurin roolista unelmien herättäjänä.

Luentosarja jatkuu 10. tammikuuta 2024 bangladeshilaisen Marina Tabassumin luennolla. Hänen toimistonsa on erikoistunut paikkasidonnaiseen arkkitehtuuriin ja kiinnittää erityistä huomiota ilmastoon, kontekstiin ja historiaan. Viikkoa myöhemmin luennoi ranskalainen osuuskunta Grand Huit, joka kokoaa aktivistisia arkkitehteja, maisema-arkkitehteja ja kaupunkitutkijoita yhteen toteuttamaan solidaarisuuteen ja kiertotalouteen keskittyviä projekteja.

Viidennen luennon pitää itävaltalainen Markus Innauer, joka kertoo Innauer Matt -toimiston pyrkimyksistä keskittyä pienimuotoisissa projekteissaan puumateriaalin detaljointiin, pelkistettyyn koristeellisuuteen ja vahvaan materiaalisuuteen. Luentosarjan päättää Pakistanin ensimmäisenä naispuolisena arkkitehtina tunnettu, humanitäärisen arkkitehtuurin pariin siirtynyt Yasmeen Lari, joka on herättänyt maailmanlaajuista huomiota sosiaalisella aktivismillaan.

Aalto-yliopiston ja Arkkitehtuurimuseon yhteinen Architecture Speaks! -luentosarja on esitellyt arkkitehtuurin ajankohtaisia ilmiöitä jo yhdeksän vuoden ajan. Luentosarjaa kuratoi professori Jenni Reuter.


Architecture Speaks 2023

Kaikki luennot järjestetään verkossa, ja tapahtumaan ilmoittautuneet saavat linkin verkkoluentoon.

Rozana Montiel
8.11.2023 klo 13:15–14:30  

Moa Andrén ja Tove Fogelström
22.11.2023 klo 13:15–14:30     

Marina Tabassum
10.1.2024 klo 13:15–14:30

Grand Huit
17.1.2024 klo 13:15–14:30   

Markus Innauer
24.1.2024 klo 13:15–14:30    

Yasmeen Lari
31.1.2024 klo 13.15–14.00