Ainoastaan puuta – Suomalaisen puurakentamisen historiaa

”Onko siellä Etelä-maissa honkia, petäjiä, kuusia ja näreitä, niin kuin meillä Suomessa on? Että siellä löytyy hedelmäpuita, sen tiedämme, mutta meidän kauniita kuusia ja mäntyjä, tokko sieltä löytyneekään? Niistä rakennetaan huoneita, kirkkoja, polttopuita.” Yksi koulupoika sanoi: ”Mitä te hulluja kysytte! Pitäisihän teidän ymmärtää, että Etelä-maissa on niin lämmin, ettei siellä asuinhuoneita eikä polttopuita tarvita.” – Varpunen-lehti 1.6.1860

Koulupoikien keskustelu vuodelta 1860 kertoo osuvasti pitkään säilyneestä oletuksesta, että niin kodit kuin merkkirakennukset kuten kirkot rakennetaan puusta. Perinteinen suomalainen rakennus salvotaan massiivisesta hirrestä ja varustetaan isolla uunilla. Se on selviytymiskysymys: talossa, jossa on lämpöä varaavat rakenteet, selviää pitkän ja kylmän talven yli.

1500-luvulta alkaen valtiovalta kannusti suomalaisia edustavuuden ja paloturvallisuuden nimissä rakentamaan kivestä, laihoin tuloksin. Kotimainen puu oli pitkään käytännössä ilmainen rakennusaine ja melko pehmeänä helppotyöstöinen. Perinteisessä suomalaisessa talonpoikaistalossa puusta tehtiin jopa vesikatto.

Hirrestä rakentaminen on kuitenkin raskasta, aikaa ja puuta vievää käsityötä, jossa seinähirren järkevä maksimipituus on 10–12 metriä ja paino satoja kiloja. Lisäksi rakennuspuu pitäisi kaataa vasta pitkälti yli satavuotiaana, jos halutaan lahonkestäviä hirsiä. Silti aina 1900-luvun alkuun saakka suomalaiset rakensivat puusta kaikkea kartanoista kouluihin ja ladoista paloasemiin asti. Teknisesti hirsirakentaminen vietiin huippuunsa 1800-luvun valtavissa kirkoissa.

Toisaalta hirttä on pidetty arkisena materiaalina ja se on mielellään laudoitettu tai maalattu ja tapetoitu piiloon. Vasta 1800–1900-lukujen vaihteen kansallishengen elähdyttämät taiteilijat löysivät hirren rehellisen talonpoikaisen suomalaisuuden ja rakennuttivat kodeikseen erämaahuviloita paljaasta hirrestä.

Vähemmällä enemmän

1900-luvun kaupungistuvassa Suomessa asuntopula ja asumisen ahtaus nousivat ajankohtaiseksi kysymykseksi. Jo edellisellä vuosisadalla kunnon hirsistä oli alkanut olla pulaa, ja nyt kaivattiin tehokkaampia, nopeampia ja taloudellisempia puurakentamisen tapoja. Rakennustuotannon tehostamiseksi turvauduttiin ennen kaikkea kolmeen keinoon: teolliseen rakentamiseen, standardisointiin ja kevyempiin rakenteisiin.

Suomalaiset arkkitehdit seurasivat kiinnostuneina kansainvälistä kehitystä, erityisesti muissa pohjoismaissa ja Amerikassa. Eräs innoituksen lähde oli Chicagossa kehitetty rankarakenne, josta Suomessa kehitettiin oma versio. Hirsien sijasta talot rakennettiin määrämittaan katkotusta, kevyestä sahatavarasta naulaamalla ja jäykistettiin vinolaudoituksella. Tällaisen rakennustavan teki mahdolliseksi teollisen sahatavaran sekä standardisoitujen tuotteiden kuten naulojen tuotanto. Puuta kului huomattavasti vähemmän, ja rakentamisesta tuli nopeampaa ja halvempaa.

Suomen kylmässä ilmastossa rankarakenteesta tuli kuitenkin kilpailukykyinen vasta 1930-luvulla, kun markkinoille ilmestyi uusia eristemateriaaleja. Samoihin aikoihin modernismin myötä tyyli-ihanteet muuttuivat pelkistetympään suuntaan.

Tyyppitalot tarjosivat merkittävän keinon tehostaa rakentamista ja arvioida ennakkoon tarvittavia materiaaleja. 1920-luvulla erityisesti valtion ja yleishyödyllisten organisaatioiden tilauksesta laadittiin tyyppipiirustuksia pientaloja varten maalle ja kaupunkiin. Tavoitteena oli vaikuttaa asumisen laatuun ja opastaa rakentajia luomaan esteettisesti miellyttäviä, keskenään samankaltaisia rakennuksia.

Tyyppipiirustusten yleistymisen lisäksi 1930-luvulla useammat yritykset alkoivat myös valmistaa tyyppitaloja. Pyrkimys oli hyödyntää teollista esivalmistusta sekä standardisointia rakentamisen nopeuttamiseksi. Varhainen esimerkki ovat Alvar Aallon vuonna 1936 A. Ahlström Osakeyhtiölle suunnittelemat A-talot. Tunnetusta arkkitehdista huolimatta niitä toteutettiin varsin pieniä määriä, lähinnä metsäteollisuusalueille työntekijöiden asunnoiksi.

Puuta on hyödynnetty historiallisesti moniin tarkoituksiin, mutta teollistuminen tarjosi siihen yhä uusia mahdollisuuksia. Samana vuonna Alvar Aalto kutsuttiin Lontooseen järjestämään näyttely nimeltä Wood only. Kalusteiden lisäksi esillä oli vaneriesineitä, tapetteja, lasten puisia rakennuspalikoita – ja huipennuksena ”tekosilkkivalmisteinen” jätteistä kudottu matto, joka oli alkuperältään selluloosaa eli puuta!

Kevyen puurakentamisen läpimurto

Toinen maailmansota aiheutti ennennäkemättömän tarpeen tuottaa nopeasti asuntoja niin maalle kuin kaupunkeihin. Suomessa asuntokysymyksestä tuli polttavan akuutti vuonna 1940, jolloin Suomi menetti Neuvostoliitolle noin kymmenen prosenttia maa-alueistaan ja joutui pikaisesti asuttamaan yli 420 000 evakkoa.

Vaikka esivalmistettuja rakennuksia oli tuotettu pieniä määriä jo aiemmin, vuonna 1940 perustettu Puutalo Oy oli ensimmäinen yritys, joka aloitti tuotannon suuressa mittakaavassa. Puutalo Oy muodostui 21:stä Suomen suurimmasta puuteollisuuden yrityksestä, joilla oli valmiina tarpeelliset teollisuuslaitokset, metsävarat sekä verkostot raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljettamista varten. Niinpä yhteistyö käynnistyi tehokkaasti. Yritys oli myös saanut Ruotsin valtion lahjoittamien 2 000 esivalmistetun puisen talon pystyttämisestä tärkeää kokemusta, jota osakasyritykset hyödynsivät kehittäessään yhteistyössä standardisoituja talomalleja. Talot rakennettiin puisista elementeistä, joista rakennuksen saattoi pystyttää muutamassa päivässä.

Puutalo Oy:n rakennuksia ei kuitenkaan riittänyt moneen vuoteen oman maan jälleenrakennukseen, sillä jo sodan aikana taloista muodostui tärkeä vientituote. Jatkosodan päätyttyä vuonna 1944 Suomi oli häviäjien puolella, ja maa joutui maksamaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia. Niihin kuului suuri määrä esivalmistettuja rakennuksia, joita Neuvostoliitto myös hankki vaihtokauppana, yhteensä noin satatuhatta. Rakennuksia vietiin tuhansittain yli 30 muuhunkin maahan, ja näitä ”Suomi-taloja” löytyy edelleen kaikilta asutuilta mantereilta.*

Vaikka teollinen rakentaminen kehittyi, tuhannet omatoimirakentajat pystyttivät edelleen rankarakenteisia taloja lankuista ja laudoista. Sodan päätyttyä heille oli tarjolla monien yleishyödyllisten toimijoiden tyyppipiirustuksia. Piirustusten hyödyntäminen oli välttämätöntä puun ja muiden rakennusmateriaalien hankkimiseksi aikana, jolloin kaikesta oli puutetta. Niiden pohjalta syntyi puolitoistakerroksisia rankarakenteisia pientaloja, joita kutsutaan Suomessa rintamamiestaloiksi. Nimitys juontuu siitä, että toisen maailmansodan päätyttyä Suomessa säädettiin laki, jonka perusteella sotamiehille ja heidän perheilleen luovutettiin tontteja oman talon rakentamiseksi.

Toinen maailmansota vaikuttikin merkittävästi suomalaiseen puurakentamiseen ja rakentamisen organisointiin ja ohjaukseen sekä siihen, millaisia puurakennuksia Suomesta löytyy edelleen nykypäivänä.

Puulogi

Samoin kuin massiivirakenteinen hirsitalo, myös 1940­–1950-lukujen ranka- tai levyrakenteinen puutalo on käytännössä yksiaineinen, sillä myös lämmöneristeinä on käytetty puupohjaisia materiaaleja, kuten sahanpurua ja rakennuspahvia. Yksiaineisuuden ansiosta rakenne on helposti ymmärrettävä, huollettava ja korjattava.

Ei hirsirakentaminenkaan ole Suomesta hävinnyt. Se vain ensin pakeni paikkoihin, joissa suomalaiset ovat lähellä luontoa – metsiin ja Lappiin. Perinnetietoisimmat rakentajat kaatavat puutkin vanhaan tapaan ja käyttävät rakentamiseen perinteisiä työkaluja. Vuosituhannen vaihteessa sama tapahtui jopa kirkon mittakaavassa, kun Kärsämäelle pystytettiin moderni kirkko pelkästään perinteisen puurakentamisen tekniikkoja käyttäen (Anssi Lassila, Kärsämäen paanukirkko, 2004).

Nyttemmin massiivipuu on tulossa takaisin kaupunkeihinkin, ei enää siksi, että se olisi ainoa saatavilla oleva materiaali vaan siksi, että hyvin rakennettu massiivipuutalo on pitkäikäinen ja terveellinen. Arvona pidetään nyt myös sitä, että rakennus toimii hiilivarastona koko käyttönsä ajan. Ja kun käyttö loppuu, rakennuksen voi purkaa ja puun kierrättää taikka palauttaa luonnon kiertokulkuun. Mutta mikä on tuhatvuotisen hirsirakentamisen perinnettä ytimekkäimmillään? Tietenkin suomalainen savusauna!

* Vuonna 2021 Laura Berger, Philip Tidwell ja Kristo Vesikansa kuratoivat näyttelyn New Standards, joka kertoo Puutalo Oy:n tarinan. Archinfon tuottama näyttely esitettiin Suomen paviljongissa vuoden 2021 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa, ja sen jälkeen näyttely on kiertänyt suomalaisissa museoissa. Tekijät julkaisivat myös näyttelyä täydentäneen kirjan New Standards – Timber Houses Ltd. 1940–1955 (Garrett Publications 2021). Lisätietoja löytyy verkkosivuilta newstandards.info.

Kansikuva: Kurkistus suomenniemeläisen talonpoikaistalon Lyytikkälän pihaan, jonka päärakennus valmistui 1867 ja korkeat aitat 1840–1850-luvuilla. kuva: Arkkitehtitoimisto Livady