50 000 askelta Venetsian kauneudessa
Palazzo Contarinista avautui upea näkymä yli aurinkoisen kaupungin kattojen. kuva: Leena Rossi
Marraskuussa kahdeksantoista arkkitehtuurientusiastia matkasi Venetsiaan tutustumaan kanaalien kaupungin ihmeisiin. Archinfon organisoiman matkan oppaana toimi arkkitehti, tekniikan tohtori Miia Perkkiö. Leena Rossi kertoo matkakokemuksistaan.
Näistä aineksista oli Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen järjestämä marraskuinen Venetsian-matka tehty.
Venetsia on kaupunki, jossa ei ole ollut saatavilla omia rakennusmateriaaleja. Laguunin oloissa rakenteiden on pitänyt olla mahdollisimman keveitä, eikä tämä ole vuosisatojen saatossa muuttunut. Puu ja tiili olivat sopivampia kuin raskas kivi. Puuta saatiin Venetsian tasavallan omista metsistä Dolomiittien rinteiltä, valkoinen kivi tuotiin Istriasta ja marmori Veronan tuntumasta.
Matkan oppaaksi oli saatu varsinainen Venetsia-guru. Miia Perkkiö vei meidät ensimmäisenä päivänä kautta kujien ja aukioiden tutustumaan Ospedaletton Santa Maria dei Derelittin restauroituun kirkkoon ja Palazzo Contarini del Bovolon epätavalliseen julkisivuun kierreportaineen. Saimme kuulla erityyppisten tilojen ja rakenteiden dokumentoinnista ja restaurointimenetelmistä sekä nähdä mieleenpainuvia lopputulemia taiteen ja arkkitehtuurin rajapinnoilta.
[caption id="attachment_17781" align="alignnone" width="1200"]
Venetsia-guru Miia Perkkiö ja matkalaisia ensi askelillaan Ospedaletton kirkon edessä ja sisällä kauniisti restauroidussa musiikkisalissa. kuvat: Leena Rossi[/caption]
Keveysvaatimukset loivat omintakeista arkkitehtuuria. Materiaalimaailma toi elävästi mieleen viime vuonna televisiossa esitetyn dokumentin Venetsian juutalaisista, jotka gettoon pakotettuina rakensivat vaatimusten mukaiset ja kokonaiskorkeudeltaan rajoitettujen talojensa kerrokset mahdollisimman mataliksi. Näin oli mahdollista saavuttaa maksimitehokkuus minimialalla ja -keveydellä.
Kaupungin rakennusjärjestystä vastaava säännöstö sisältää vedennousua varten laaditut aluekohtaiset suojauskorot sekä esimerkiksi ikkunaluukkujen värityksen. Vierailimme rakennustyömaalla, jossa Venetsialle tyypillisten tarpeiden mukaisesti oltiin muuttamassa asuintaloa hotelliksi. Arkkitehdin työ on pääasiassa restaurointeja, kertoivat kaupunkiin asettuneet nuoret arkkitehdit, joiden pikkuruisessa toimistossa saimme vierailla. Italiassa arkkitehdin työsarkaan kuuluvat myös sisustukset, vakiintuneemmin kuin esimerkiksi suomalaisen kollegan.
[caption id="attachment_17795" align="alignnone" width="1200"]
Palazzo Contarinin epätyypilliset kierreportaat sijaitsevat julkisivussa. Carlo Scarpan suunnittelema Olivettin showroom Piazza San Marcon tuntumassa on materiaaleineen ja detaljeineen mitä parhainta modernismia venetsialaisittain. kuvat: Leena Rossi[/caption]
San Marcon aukiolta kannatti ehdottomasti poiketa sisätilaan, Carlo Scarpan kirjoituskonejätti Olivettille suunnittelemaan ”showroomiin”. Kääntyvä laatta -sisäänkäynnin takana avautui ylellinen moderni tila, jossa Scarpan oma detaljitajuinen kädenjälki yhdistyi venetsialaisille sisätiloille tyypillisiin materiaaleihin ja taitavaan puun käyttöön. Lokakuussa poikkeuksellisen korkealle nousseen acqua alta -vuoroveden aiheuttamat vauriot olivat näkyvissä (me sen sijaan selvisimme koko matkasta kuivin jaloin).
Kirjastoelämyksiä biennaalissa ja vähän muuallakin
Suomen paviljongin Mind-Building-näyttelyn meille esitteli näyttelyn kuraattori Anni Vartola. 17 suomalaista eri aikakauden kirjastoa heräsi henkiin näyttelyjulkaisun (graafinen suunnittelija Johannes Nieminen) aukeamia hyödyntävässä, kirjastoaiheisilla esineillä täydennetyssä näyttelyarkkitehtuurissa (arkkitehti Tuomas Siitonen). Näyttelykatalogi on luettavissa osoitteessa mind-building.fi. Näyttely istui Alvar Aallon suunnittelemaan paviljonkiin paitsi arkkitehtonisesti myös aiheensa puolesta valoisasti, kauniisti ja kutsuvasti. Kulttuurihistoriallisine sävyineen Suomen paviljongin anti ilahdutti ja erottautui edukseen lehtiä jo pudottelevien puiden keskelle sirottuvien, sanomaltaan erilaisten paviljonkien joukossa.
[caption id="attachment_17783" align="alignnone" width="1200"]
Näyttelyn kuraattori Anni Vartola toivotti matkalaiset tervetulleeksi Giardinin biennaalialueelle ja Suomen paviljonkiin. kuva: Leena Rossi[/caption]
Ensikertalaiselle Arsenalen pitkiin halleihin asettautuvat isommat ja pienemmät näyttelymaistiaiset avautuivat tarjolle kuin keskenään kilpailevien myyntipaikkojen kirjo basaareissa. Hiljaisuus ja rauhallinen tunnelma toki tarjosivat eväitä huolellisellekin perehtymiselle. Aika ajoin saattoi kuitenkin huomata tutkivansa suuremmalla mielenkiinnolla Arsenalen historiallisten seinien tiilimuurausta, kattokonstruktioita ja pyöreiden pylväiden uurteita kuin niiden väliin aseteltua käsitteellistä rekvisiittaa. Päivä päättyi ”Freespace of Libraries” -seminaariin, ja sen jälkeen Hotel la Residenzan kattokruunujen alla pidettyyn Sirkkaliisa ja Jari Jetsosen Alvar Aallon kirjastoarkkitehtuuria käsittelevän kirjan julkistamistilaisuuteen.
[caption id="attachment_17785" align="alignnone" width="1200"]
Fondazione Cinin kirjasto sisäpihoineen oli osa laajempaa, entisen luostarin alueelle levittäytyvää kulttuurikeskusta. kuva: Leena Rossi[/caption]
Hauska mielleyhtymä syntyi, kun Antti Nousjoen kirjastoseminaarissa pitämän Oodin esittelyn jälkeisenä päivänä vuorossa oli tutustuminen San Giorgion saarella, Palladion Chiesa di San Giorgio Maggiore -kirkon vierellä Fondazione Cinin ylläpitämään kirjastoon. Muutama metri kirjoja pelkästään Tintorettosta, muutama Tizianista ja niin edelleen. Taidehistorioitsijan pää oli pyörällä: kirjahyllyjä, kirjoja, avaraa lukutilaa, näkymiä ulos ja kirjojen tutkimiseen keskittyneitä ihmisiä simppelissä, silmänkantamattomiin jatkuvassa pitkänomaisessa, kauniissa, selkeässä tilassa. Viimeistään Palladion oppikirjaa lehteillessä kirjastojen merkitys ei vain tiedon vaan myös objektien ikuisena säilyttäjänä konkretisoitui ikimuistettavalla tavalla.
[caption id="attachment_17796" align="alignnone" width="1200"]
Palladion Chiesa di San Giorgio Maggiore. kuva: Leena Rossi[/caption]
Viidensadan vuoden aikana eivät arkkitehtuurin toimivuuden perusasiat ole muuttuneet, mutta jokin muu on. Harmonisten pylväshallien ja pittoreskien sisäpihojen lomassa saattoi samalla tuntea mielihyvää siitä, että ennen kirjat ja niiden myötä avautuvat maailmat olivat vain jesuiittojen ulottuvilla, tänä päivänä sekä entinen luostarikirjasto että Oodi toivottavat tervetulleeksi kenet tahansa.
Mystinen Murano
Marco Polon lentokentältä vesibussit kulkevat Venetsiaan, mikä lyhemmän ja mikä pidemmän reitin mukaan, Muranon saaren kautta. Muranon kaupunkikuva on Venetsiaa pienimittakaavaisempi mutta ronskimpi. Värit ovat omanlaisensa. Päivien myötä tutuksi tullut vuosisatainen käsityön tuntu arkkitehtuurissa ja taiteessa sai huipennuksensa: Tunnettua on myös pitkien perinteiden lasitaide, jonka puhaltamista pääsimme Aristide Nejeanin ateljeen kunnostettujen uunien äärelle seuraamaan.
[caption id="attachment_17787" align="alignnone" width="1200"]
Muranon kuuluisat kattokruunut puhalletaan yhä perinteisin menetelmin. Arkkitehtuurin historian klassikon, Basilica dei Santi Maria e Donaton juuret ulottuvat 600-luvulle asti. kuvat: Leena Rossi[/caption]
Lasiteosten voimakkaat muodot ja värit verkkokalvoilla saimme vielä kokea yhden vahvan muranolaiselämyksen. Arkkitehtuurin historiasta tunnetun Basilica dei Santi Maria e Donaton rakentaminen alkoi jo 600-luvulla. Muranon pimenevä, sadetta tihkuva ilta mystifioi entisestään arkaaisen basilikan edessä aukiolla ja sisällä leijuvaa epätodellista tunnelmaa.
Viimeinen päivä sujui sekin Palladion ja Scarpan merkeissä, kiireisimmät suuntasivat tosin jo kolmen päivän jälkeen kohti koti-Suomea. Kaikkein innokkaimmat lähtivät vielä sunnuntaiksi maaseudulle tutustumaan Palladion huviloihin ja Scarpan kappeliin.
Matka muistutti mieleen oivallisesti taas sen, että ammattitietäjien mukana kulkiessa kaikki avautuu eteen helposti mutta kuitenkin syvällisesti taustoitettuina ja kuitenkin kaikkien omia pohdintoja herättävästi. Ryhmässä kulkien, kuunnellen ja kommentoiden sisällöistä ja omistakin ajatuksista saa aina irti enemmän.
Kiitos vielä kerran Arkkitehtuurin tiedotuskeskukselle, matkanjohtaja Sini Parikalle ja oppaina toimineille Miia Perkkiölle ja Anni Vartolalle. Arkkitehtuurimatkailu on nousussa, eikä ihme: kohteiden ohella on aina yhtä suuri ilo tutustua myös uusiin ihmisiin. Marraskuun väljyys ei ole hullumpi ajankohta vierailla Venetsiassa.
Toivottavasti matkoille tulee jatkoa. Onhan biennaali kaupunkeineen kuitenkin aina ainutkertainen ja uusien kokemusten arvoinen.
