Hyppää sisältöön
Kuusi mustavalkoista potrettia.
Voittaneen ehdotuksen teki työryhmä Arja Renell (ylh. vas.), Emmi Keskisarja, Janne Teräsvirta, Barbara Motta, Eero Renell ja Antero Jokinen.

Suomen paviljongin näyttelykonsepti Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 2023 etsii ratkaisua globaaliin ongelmaan

Näyttelykonsepti valittiin avoimella haulla, joka huipentui juhannuksen alla finalistitöiden esittelyihin ja työryhmien haastatteluihin. Valitun ehdotuksen tekijät työskentelevät arkkitehtuurin ja taiteen välimaastossa.

Maaliskuussa 2022 käynnistynyt avoin näyttelyhaku tuotti 23 ehdotusta, joista valintapaneeli valitsi kuusi jatkokehitettäväksi haun toisessa vaiheessa. Toteutettavaksi valittu näyttelyehdotus käsittelee veden ja ravinteiden kiertokulkua ja arkkitehtien roolia tulevaisuuden ratkaisujen visioinnissa. Näyttelyn tematiikka on globaalisti merkityksellinen, mutta konseptin lähtökohdat ovat suomalaisessa kulttuuriperinnössä. 

Voittajaehdotuksen tekijät ovat arkkitehti ja taiteilija Arja Renell, graafinen suunnittelija Antero Jokinen ja arkkitehdit Eero Renell, Barbara Motta, Emmi Keskisarja ja Janne Teräsvirta.

Arja Renell on valmistunut kaupunkisuunnittelijaksi Bartlettista (UCL), arkkitehdiksi Oulun yliopistosta ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto). Taiteellisessa työssään hän keskittyy erityisesti ekologisiin aiheisiin ja ympäristöön. Antero Jokinen on erikoistunut luoviin viestinnän muotoihin ja visuaalisiin identiteeteihin, joista yksi viimeisimmistä on Finnish Design Infon graafinen ilme. 

Paikallistuntemusta projektiin tuo italialainen Barbara Motta, joka pitää omaa arkkitehtitoimistoa Udinessa lähellä Venetsiaa. Eero Renell työskentelee osakkaana ja pääsuunnittelijana Arkkitehdit von Boehm – Renell -toimistossa Helsingissä keskittyen vaativiin julkisiin hankkeisiin. 

Emmi Keskisarja on erikoistunut kokeellisiin rakenteisiin ja tutkivaan suunnitteluun, mistä esimerkkeinä puuinstallaatiot Hong Kong & Shenzhen Bi-City Biennaleen ja Seurasaaren ulkomuseoon. Janne Teräsvirta oli yksi ALA-arkkitehtien perustajaosakkaista ja esimerkiksi Norjan Kilden-konserttitalon ja Helsingin Oodin suunnittelijoista. Nykyään Keskisarjalla ja Teräsvirralla on yhteinen arkkitehtitoimisto &’.

Archinfo on nimittänyt voittaneen ehdotuksen työryhmän toteuttamaan näyttelyn toukokuussa 2023 avautuvaan kahdeksanteentoista Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin. Työryhmä jatkaa näyttelysuunnitelman kehittämistä syksyn aikana, ja näyttelyn tarkempi sisältö julkistetaan myöhemmin.

Valintapaneelin lausunto

Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa tavoitteena on herättää kansainvälisen yleisön kiinnostus ja mielikuvitus projektilla, joka avaa tuoreen näkökulman kaikille yhteiseen ajankohtaiseen aiheeseen. Parhaimmillaan paviljonkinäyttelyt voivat tarjota alustan kansallisuudet ylittävälle, monialaiselle keskustelulle, joka käsittelee polttavia planetaarisia kysymyksiä ja tunnistaa samalla eroavaisuuksiamme ja välttää yleistyksiä.

Suomen paviljongin näyttelyehdotusten joukossa oli useita projekteja, joilla oli paljon annettavaa tähän keskusteluun. Monet ehdotukset käsittelivät syvällisesti erityisesti ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Yksinkertaisten ratkaisujen sijaan ehdotukset esittivät kunnianhimoisia tavoitteita tutkia ja avata keskustelua useista perustavanlaatuisista kysymyksistä, jotka ovat keskeisiä muutoksessa kohti ekologisesti kestävää ja yhteiskunnallisesti oikeudenmukaista tulevaisuutta. Useat ehdotukset onnistuivat myös vastaamaan kuraattori Lesley Lokkon vuoden 2023 biennaalille asettamaan teemaan, “The Laboratory of the Future”, vaikka teema julkistettiinkin vasta näyttelyhakuprosessin loppuvaiheessa.

Välitöntä reagointia vaativat maailmanlaajuiset, nykyarkkitehtuuria haastavat ongelmat, kuten energian- ja vedenkulutuksen nopea vähentäminen rakentamisessa ja rakennusten käytössä, edellyttävät arkkitehdeilta paneutumista ratkaisujen löytämiseen. Suomalaisten esimerkkien, tutkimuksen ja perinteiden esitteleminen tarjoaa mahdollisuuden laajemmalle ajatustenvaihdolle ja keskustelunavauksille.

Valintapaneeli oli yksimielinen Suomen paviljonkiin vuoden 2023 Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa toteutettavan näyttelykonseptin valinnasta. Paneeliin kuuluivat kuraattori ja Contemporary Art Archipelagon johtaja Taru Elfving, Münchenin teknisen yliopiston arkkitehtuurimuseon johtaja ja professori Andres Lepik sekä helsinkiläinen, kansainvälisesti toimiva ja Venetsian arkkitehtuuribiennaaliin useasti kutsuttu arkkitehti Helena Sandman

“Olin iloinen siitä, että monet ehdotuksista pohtivat, ottivat kantaa tai vastasivat aikamme suuriin globaaleihin haasteisiin. Valitsemamme ehdotus tutkii vedenkulutuksen ongelmatiikkaa ja sitä, miten me arkkitehdit voimme osallistua ongelman ratkaisemiseen. Venetsian arkkitehtuuribiennaali on juuri oikea foorumi kansainväliselle arkkitehtuuriyhteisölle löytää yhdessä ratkaisuja globaaleihin ongelmiin”, sanoo Helena Sandman.

Valintapaneelin puheenjohtajana toimi Archinfon toiminnanjohtaja Katarina Siltavuori, joka on näyttelyn komissaari.

Finalistiehdotukset käsittelivät tärkeitä aiheita

Valintapaneeli valitsi avoimen näyttelyhaun toiseen vaiheeseen kuusi keskenään erilaista näyttelyehdotusta.

“Näyttelyhaku tuotti suuren määrän erittäin kiinnostavia ehdotuksia, osa oli jopa hyvin innostavia. Vaikuttaa siltä, että arkkitehtuurikeskustelu Suomessa on hyvin edistynyttä ja sillä on hyvät mahdollisuudet saavuttaa maailmanlaajuinen yleisö”, sanoo Andres Lepik.

Arkkitehtien Olli-Paavo Koponen, Mimmi Koponen, Heikki Vuorinen, Sirkka Köykkä, Iida Kalakoski, Riina Sirén ja Filip Neagu muodostaman työryhmän ehdotus käsitteli arkkitehtuuria ja ihmisoikeuksia.

Anna Hakula, Tytti Arola, Jonna Heikkinen, Teemu Mastovaara, Mari Paikkari ja Antti Tolvi muodostivat arkkitehdeista ja kuva-, media- ja äänitaiteilijoista koostuvan työryhmän, jonka ehdotus tutki moniaistista arkkitehtuurikokemusta.

Taiteilijaryhmä IC-98:n Patrik Söderlund ja Visa Suonpää tekivät työryhmän Asta Kihlman, Maiju Suomi, Kaisla Rahkola, Kathleen Diémé, Kim Yrjälä, Jyrki Lehtinen, Jussi Kinnunen, Sakari Murtoniemi ja Pauliina Haasjoki kanssa monialaisen näyttelyehdotuksen.

Latvialais-suomalais-saksalaisen arkkitehti-, kuraattori-, taiteilija- ja opettajaryhmän ehdotus käsitteli metsää kulttuurisena maisemana. Työryhmässä olivat edustettuina Neringa Forest Architecture, Mustarinda-seura, New Academy, School of Creativity ja Centre for Documentary Architecture.

Vapaa-kollektiivin arkkitehtien – Iines Karkulahti, Charlotte Nyholm ja Meri Wiikinkoski – ja ympäristöfilosofi Sanna Lehtisen ehdotus pureutui arkkitehtuurin ja planetaarisen hyvinvoinnin suhteeseen.

“Monissa ehdotetuista projekteista oli valtava potentiaali, mutta vain yksi niistä tullaan esittämään Suomen paviljongissa Venetsiassa. Uskon kuitenkin, että tulemme vielä näkemään monia muitakin näyttelyitä, tapahtumia ja julkaisuja, jotka ovat kehittyneet näistä näyttelyehdotuksista. Odotan sitä innolla”, sanoo Taru Elfving

Ensi vuoden venetsian arkkitehtuuribiennaali on avoinna yleisölle 20.5.–26.11.2023. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo vastaa Suomen paviljongin näyttelystä nyt kolmatta kertaa.


Lisätietoja valitusta työryhmästä (Linkit aukeavat uusiin välilehtiin)

Arja Renell
Antero Jokinen
Arkkitehdit Von Boehm – Renell
&’