Takaisin artikkeleihin

Leena Arvela-Hellén: Uusikaupunki rakentaa Onnellisuuden kaavaa

Leena Arvela Hellen scaled

Uudenkaupungin arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyö käynnistyi vuonna 2018. Alusta saakka oli selvää, että ohjelma halutaan kytkeä osaksi arjen työtä, suunnittelua ja päätöksiä. Ohjelman tavoitteeksi kirkastui laadukkaan arjen arkkitehtuurin kestävä kauneus.

Teksti: Leena Arvela-Hellén, Sonja Stenman

Uudenkaupungin arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyö oli osallistava. Prosessin aikana järjestettiin seminaari, useita tilaisuuksia, kohtaamisia ja kokeiluja, kyselytutkimuksia ja työpajoja. Halusimme selvittää mitä uusikaupunkilaiset arvostavat ympäristössään ja toisaalta mitä he haluavat kehitettävän.

Onnellisuuden kaava -nimeä kantava Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma julkistettiin joulukuussa 2020. Ohjelma jakautuu neljään osaan. Perusosassa käydään läpi Uudenkaupungin ominaispiirteet, ja suunnittelua ja kehittämistä tukeva Uusikaupunki-malli. Uusikaupunki-malli on tiivistys niistä periaatteista, joilla ympäristöä ja kaupunkikuvaa rakennetaan kestävästi. Malli korostaa mm. tiedolla johtamisen tärkeyttä sekä systemaattisuuden ja vuorovaikutuksen lisäämistä. Apolin haluttiin olevan muutakin kuin kokoelma kauniita kuvia ja yleviä päämääriä. Malleihin ja työkaluihin keskittymällä Apoli saatiin nivoutumaan kehittämistyöhön vuosikausiksi eteenpäin.

Ohjelma on rakennettu päivittymään

Perusosan lisäksi laadittiin Tulevaisuus ja tiekartta -nimeä kantava lisäosa, joka sisältää laajempia kehittämisteemoja, kärkihankkeita ja niihin kohdistuvia toimenpiteitä. Tulevaisuusosion päivittäminen on sisäänrakennettu ohjelmaan – sitä on tarkoitus tarkistaa ja täsmentää valtuustokausittain vuoropuhelussa kaupungin strategian kanssa.

Suomen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman linjaukset on myös peilattavissa Uudekaupungin tavoitteisiin, kun täsmennystä tiekarttaan laaditaan. Neljäs ja viimeinen osa on ns. työkirja, joka sisältää materiaalia kaupunkisuunnittelun omaan käyttöön. Työkirja kokoaa yhteen työkaluja ja malleja, taaten linjakkaan ja pitkäjänteisen kehittämisen. Systemaattinen ja arvopohjainen työ takaa tavoitteiden toteutumisen alati muuttuvassa maailmassa.

Arvokompassi tukee arviointia, ohjausta ja keskustelua

Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman ytimessä on arvokompassi: kestävä, toimiva, omanlainen ja yhteisöllinen
Uusikaupunki. Halusimme määrittää sen, millaista ympäristöä olemme luomassa näiden arvojen avulla. Arvokompassin ja sen sisältöjä täsmentävien tutkien avulla on helppo arvioida eri hankkeita suhteessa Apolin tavoitteisiin. Skaalautuva arvokompassi ohjaa niin yksittäisiä rakennushankkeita kuin laajemminkin kaupungin kehittämistä. Se avaa päättäjille ja kuntalaisille niitä monia näkökulmia, joita suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huomioon. Tutkien ympärillä on mahdollista käydä keskustelua hankkeiden eri vaikutuksista.

Uusikaupunki on ainutlaatuinen kaupunki, elinvoimainen ja toimelias. Apoli-ohjelmamme korostaa sitä, miten suuri merkitys elinympäristöllä ja sen toimivuudella ja kauneudella on ihmisten hyvinvointiin. Sote-uudistuksen myötä kuntien toiminnan painopiste siirtyy entistä vankemmin kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen.

Uusikaupunki rakentaa Onnellisuuden kaavaa - se on tehtävä, joka ei pääty koskaan. Kysymykseen siitä, millaisella kaavalla muiden kuntien tulisi tavoitella onnellisuutta ja kestävää ympäristöä, vastaamme ilman epäröintiä: omanlaisellaan kaavalla. On hyvä lähteä liikkeelle alueen erityispiirteistä, miettiä millä tavoin niitä suojellaan, korostetaan ja kehitetään, ja aloittaa oman kunnan apolityö vaikka jo tänään.


Leena Arvela-Hellén on Uudenkaupungin pitkäaikainen kaupunginarkkitehti. Sonja Stenman on Uudenkaupungin apolin koostamisesta vastannut projektityöntekijä.