Hyppää sisältöön
Aukio, jossa loivat portaat kohti merta, taustalla silta.
Kuva: Maanlumo

Vuoden ympäristörakenne 2021 & suosituin Green Flag Award -puisto julkistettu

Vuoden ympäristörakenteeksi 2021 on valittu Tampereen Ranta-Tampellan julkiset ulkotilat. Suosituimman Green Flag Award -puiston tittelin sai yleisöäänestyksellä Kotkassa sijaitseva Katariinan meripuisto.

Vuoden 2021 ympäristörakenteeksi on valittu Ranta-Tampellan julkiset ulkotilat. Kilpailua luotsaavat Betoniteollisuus ry, KIVI ry ja Puutarhaliitto ry ovat myöntäneet 8. helmikuuta kunniakirjat palkitun kohteen tilaajalle sekä suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisesti mukana olleille tahoille. 

Ranta-Tampella on poikkeuksellinen kohde, joka edustaa korkealuokkaista suomalaista ympäristörakentamista parhaimmillaan. Hankkeen suunnittelu on ollut kunnianhimoista ja toteutus on laadukas. Hankkeessa on käytetty uutta tutkimustietoa ja tehty innovatiivisia ratkaisuja vastaamaan ympäristörakentamisen tavoitteita hiilineutraalin, resurssiviisaan ja monimuotoisen kaupungin rakentamiseksi. Aukio- ja rantarakentamisessa on toteutettu uniikkeja ja korkealaatuisia rakenteita, jotka antavat luonteen koko alueelle.

Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi tasokkaita ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö. Palkinto jaettiin nyt 31. kerran.

Kunniakirjat saivat: Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo Oy, Insinööritoimisto Pontek Oy, Ylitys Oy ja Tampereen kaupunki/Viiden tähden keskusta-kehitysohjelma.

Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina Betoniteollisuus ry:n, KIVI ry:n, Puutarhaliiton, Viherympäristöliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, Maisemasuunnittelijoiden, Suomen Arkkitehtiliiton sekä ympäristöministeriön edustajat.


Katariinan Meripuisto. Kuva: Korppi Films Oy

Katariinan Meripuisto on voittanut yleisöäänestyksen suosituimmasta suomalaisesta Green Flag Award -tunnuksen saaneesta puistosta. Puisto sai yhteensä 154 ääntä, mikä oli jopa 70 ääntä enemmän kuin toiseksi tulleella puistoalueella.

Katariinan Meripuisto on tunnettu upeista kallioalueista, merimaisemasta sekä aktiviteeteista, joita puistoympäristö tarjoaa. Puistossa on laaja nurmialue, runsaasti välineitä leikkiin ja kuntoiluun sekä skeittiramppi ja pooli, jonka suunnittelussa käyttäjät ovat olleet aktiivisesti mukana. 

Lisätietoa puistosta tästä linkistä (aukeaa uuteen välilehteen).

Lisätietoa Green Flag Award -hankkeesta Suomessa tästä linkistä (aukeaa uuteen välilehteen).