Takaisin artikkeleihin

3A-työyhteisömme on saanut Ekokompassi-sertifikaatin – haastamme kaikki alan toimijat mukaan kantamaan yhdessä vastuuta ympäristöstämme

Etualalla violetteja pallomaisia kukkia, taustalla sumeana näkyvä valkoinen punakattoinen talo.

kuva: Sini Parikka

Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Arkkitehtioimistojen liitto ATL:n muodostama 3A-työyhteisö on rakentanut ympäristöohjelman, jonka tavoitteena on pienentää toiminnan ympäristövaikutuksia.

Archinfo, SAFA ja ATL muuttivat joulukuussa 2017 yhteisiin toimitiloihin Helsingin Malminkadulle, ja samalla käynnistyi entistä tiiviimpi yhteistyö organisaatioidemme kesken. 3A-työyhteisössämme olemme halunneet tarkastella toimintaamme ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Apua tarkasteluun ja muutosten toteuttamiseen löytyi Ekokompassi-ympäristöjärjestelmästä.

Ympäristöjärjestelmä on organisaation johtamistyökalu, jonka tavoitteena on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia konkreettisten tekojen avulla. Erilaisia ympäristöjärjestelmiä ja -sertifikaatteja on tarjolla lukuisia. 

Ekokompassi-ympäristöjärjestelmässä organisaation ympäristövaikutukset arvioidaan kymmenen osa-alueen kautta: jätehuolto, energiankäyttö, hankinnat, materiaalinkäyttö, kemikaalit, melu, logistiikka ja liikkuminen, viestintä, vaikuttaminen ja luonnon monimuotoisuus. Järjestelmä räätälöidään kunkin organisaation tarpeisiin niin, että ympäristöohjelmassa keskitytään niihin osa-alueisiin, joissa ympäristövaikutuksia syntyy.

Ympäristöohjelman toteuttaminen vaatii sitoutumista tavoitteisiin

3A-toimijoiden oli järkevää rakentaa yhteinen ympäristöohjelma, koska monet tavoitteista ja toimenpiteistä koskevat toimintaa työtilassa. Tällaisia ovat esimerkiksi jätteiden tehokkaampi kierrättäminen, sähkönkulutuksen vähentäminen ja kasvispainotteiset kokoustarjoilut.

Kaikki organisaatiot sitoutuvat lisäksi kehittämään omaa toimintaansa sellaiseksi, että kuormitus ympäristölle olisi mahdollisimman vähäistä. Esimerkiksi sitoudumme valitsemaan yhteistyökumppaneiksi vastuullisia palveluntarjoajia, kehittämään hanke- ja tapahtumatuotantoa kestäväksi sekä vähentämään matkustamista ja matkustamisen ympäristövaikutuksia.

Ekokompassi-sertifikaatin saaminen edellytti huolellista alkukartoitusta, selkeää tavoitteiden asettelua ja koko henkilöstöä sitouttavien toimenpiteiden laatimista sekä ulkopuolista auditointia. Toimenpiteiden toteutumista seuraavat nimetyt ympäristövastaavat, jotka raportoivat vuosittain ympäristöohjelman toteutumisesta. Kolmen vuoden välein ulkopuolinen asiantuntija auditoi 3A:n ympäristöohjelman.

3A:n ympäristöpolitiikka:

Olemme mukana tukemassa rakennetun ympäristön kestävää kehittämistä tuleville sukupolville, jatkuvasti lisää oppien ja aktiivisesti uusia ratkaisuja etsien.

Haluamme näyttää esimerkkiä, nostaa ympäristövastuun teemoja keskusteluun ja haastaa muita arkkitehtuurin alan toimijoita mukaan systemaattiseen ympäristötyöhön.

Yksikään yritys ei voi enää sivuuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen vaatimaa muutosta. Toimenpiteitä tarvitaan kaikilla tasoilla; lainsäädännössä, ohjeistuksissa, kansainvälisissä sopimuksissa ja markkinoiden toimintamalleissa, mutta myös omaa toimintaa ja arkipäiväisiä valintoja on tarkasteltava kriittisesti. Kestävän toimintaperiaatteen täytyy syntyä organisaation sisältä, ja usein se vaatii johtotason asennemuutosta.

Jos haluat lisätietoja 3A:n ympäristöohjelmasta tai tehdä kanssamme yhteistyötä kestävän tulevaisuuden edistämiseksi, ole yhteydessä ympäristövastaaviimme:

Sini Parikka, Archinfo
sini.parikka@archinfo.fi

Katri Laakso, SAFA
katri.laakso@safa.fi

Heli Vilmi, ATL
heli.vilmi@atl.fi

Jaa tämä artikkeli