Hyppää sisältöön
Vanha laveeraus, näkymä kohti merenlahden takana näkyvää kaupunkia ja valkoista kirkkoa. Etualalla kaksi miestä kalliolla ja rannassa vajoja.
Näkymä Tähtitorninmäeltä kohti Eteläsatamaa Johan Jakob Reinbergin maalauksessa vuodelta 1853. kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma

Joukko arkkitehtuuri- ja kulttuurivaikuttajia vetoaa Helsingin Eteläsataman kestävän rakentamisen puolesta

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle sekä Helsingin pormestaristolle osoitettu vetoomus esittää huolen Makasiinirannan kehittämisestä ilman alueen suojelutavoitteiden, ominaispiirteiden ja merellisen potentiaalin huomioimista.

Helsingin Eteläsataman Makasiinirannan kehittämiseksi on käynnissä laatu- ja konseptikilpailu, johon osallistujiksi hyväksytyt 11 kotimaista ja kansainvälistä rakennus- ja kiinteistöalan yhteenliittymää jättävät ensimmäisen vaiheen ehdotuksensa 10. joulukuuta. Kilpailun toisen vaiheen määräaika on ensi kesänä, ja voittaja julkistetaan syyskuun 2022 lopussa.

Lokakuun alussa jätetyn vetoomuksen ovat laatineet arkkitehtuurin historian professori emerita Aino Niskanen, kansainvälisen modernin arkkitehtuurin suojeluorganisaatio Docomomon palkitsema arkkitehti Mona Schalin ja Archinfon ensimmäinen toiminnanjohtaja Tiina Valpola. Allekirjoittajat pitävät tärkeänä, että uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo toteutetaan, ja satamatoiminnoilta vapautuva Eteläsataman länsiranta tarjoaa heidän mielestään ainutkertaisen tilaisuuden kehittää Helsingin merellistä sydäntä kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.

Allekirjoittajat ovat kuitenkin huolissaan museohankkeen ja koko alueen toteutustavasta ja sen tuottamasta ympäristön laadusta.

”Meneillään olevan laatu- ja konseptikilpailun lähtökohtana on luovuttaa alue yksityisen sijoitustahon toteutettavaksi ilman selkeitä ennakkopäätöksiä tulevista toiminnoista. Kilpailuasiakirjoissa esitetyn uudisrakentamisen määrä ja sijoittelu on ilmeisessä ristiriidassa annettujen maisemallisten ja toiminnallisten tavoitteiden kanssa sekä jättää huomiotta alueen kulttuuriympäristön merkittävyyden ja sitä koskevat kansalliset ja kansainväliset tavoitteet, velvoitteet ja sopimukset”, sanotaan vetoomuksessa.

Allekirjoittajat esittävät, että Makasiinirannan alueen uudistaminen palautettaisiin valmisteltavaksi kaavoitushankkeena

Makasiiniranta on osa Suomenlinnan maailmanperintökohteen suoja-aluetta, ja allekirjoittajat vetoavat päättäjiin, jotta maailmanperintösopimuksen mukaisista velvoitteista huolehdittaisiin. Suomen valtio on sitoutunut lainsäädännöllisin keinoin turvaamaan maailmanperintökohteidensa arvon, minkä toteutumisesta Unescon maailmanperintökeskus onkin Suomelle osoittanut huolensa.

Vetoomuksen perusteluissa tarkennetaan: ” Kun kaavoitusta tai rakentamista suunnitellaan maailmanperintökohteeseen tai sen läheisyyteen, suunnitelmien pohjaksi vaaditaan riippumattoman asiantuntijatahon – mieluiten kansainvälisen asiantuntijaryhmän – laatima HIA-analyysi, jota tulee jatkaa koko prosessin ajan. Makasiinirannan osalta tällaista vaikutusanalyysiä ei ole tekeillä, vaikka alueen laatu- ja konseptikilpailu on julistettu jo 12.5.2021.” HIA-analyysi on lyhenne sanoista Heritage Impact Assessment.

Allekirjoittajat esittävät, että Makasiinirannan alueen uudistaminen palautettaisiin valmisteltavaksi kaavoitushankkeena, joka perustuu alueen suojelutavoitteiden, ominaispiirteiden ja merellisen potentiaalin tunnistamiseen.

”Tämä palvelisi asukkaiden lisäksi myös Helsingin tunnettuutta pohjoismaisen demokratian ja arkkitehtuurin mallikaupunkina. Käynnissä olevan laatu- ja konseptikilpailun tulokset tulisi nähdä ainoastaan ideoina alueen kehittämiselle. Tarvitaan myös selkeä päätös uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon yleisen arkkitehtuurikilpailun järjestämisestä. Siten luodaan museolle parhaat mahdolliset toteutusedellytykset.”

Tukijoina vetoomuksella on yksitoista arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun, maisema-arkkitehtuurin ja taidehistorian professoria sekä elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.

Lue vetoomus (pdf) kokonaisuudessaan tästä linkistä.