Hyppää sisältöön
Suuri ryhmä ihmisiä poseeraa tilassa, jossa puinen kaareva katto ja ohuita teräspilareita
PES-Arkkitehdit Länsiterminaalissa. kuva: PES-Arkkitehdit

Valokeilassa: PES-Arkkitehdit

Elokuun alussa PES-Arkkitehdit sai taas mukavia uutisia Kiinasta. Tuoreinta arkkitehtuurikilpailuvoittoa, Shanghain sukellusvenemuseota, ovat edeltäneet muun muassa valtavat kulttuurirakennushankkeet Wuxiin ja Fuzhouhun.

PES-Arkkitehdit tunnetaan nykyisin erityisesti suurista kulttuurirakennuksista Kiinassa ja matkustajaterminaalirakennuksista Suomessa. Alun perin perustajansa Pekka Salmisen nimeä kantanut arkkitehtitoimisto on kuitenkin toteuttanut suuria hankkeita kotimaahan jo 1970-luvulla – muun muassa Lahden urheilukeskus ja hiihtostadion (1977) sekä Lahden kaupunginteatteri 1980-luvun alussa. Ensimmäinen merkittävä ulkomainen kohde, Marienkirchen konserttisali, valmistui Saksaan vuonna 2001. PES-Arkkitehdit onkin yksi kansainvälisimmistä arkkitehtitoimistoistamme.

Arkkitehti, professori Pekka Salminen osallistuu edelleen, 84-vuotiaana, toimiston kansainväliseen toimintaan. Nykyisin 70 henkeä Helsingissä ja Shanghaissa työllistävän toimiston johtavana suunnittelijana on arkkitehti Tuomas Silvennoinen. Muut osakkaat ovat arkkitehti Arttu Suomalainen ja diplomi-insinööri Jarkko Salminen, joka on yrityksen toimitusjohtaja.

Helsinki-Vantaan lentoasemalaajennusten ja Kiinan kohteiden kaltaisten suurten julkisten hankkeiden lisäksi PES-Arkkitehdit työskentelee kaikenkokoisten ja -tyyppisten kohteiden, myös peruskorjausten ja käyttötarkoitusten muutosten, parissa. Toimiston sisustustiimi on mukana arkkitehtuurihankkeissa ja toteuttaa lisäksi itsenäisiä sisustusprojekteja, muun muassa toimitiloja.

PES-Arkkitehtien lähestymistapa kestävään rakentamiseen on kokonaisvaltainen. Suunnittelun tavoitteena on aina tuottaa pitkäikäistä ja käyttötarkoitukseensa sopivaa, tarvittaessa myös muunneltavaa arkkitehtuuria.

Yhteistyössä esimerkiksi VTT:n kanssa PES-Arkkitehdit tekee aktiivista kehitystyötä uusien ekologisten materiaalien ja teknologioiden kehittämiseksi. Suunnittelun keinoja energiankulutuksen optimoimiseen toimisto tutkii yhdessä rakennushankkeen tilaajan kanssa. Esimerkkejä tästä ovat Wuxin oopperatalon auringolta suojaavat kattosiivet, Fuzhoun kulttuurikeskuksen keramiikkasäleet ja jäähdytysenergiaratkaisut, Länsiterminaalin aurinkopaneelit ja automaattisesti säätyvä valaistus sekä rakennusvaiheessa olevan Nanjing New Town Centre -projektin suomalaiset kestävän kehityksen ratkaisut.

Kaksi havainnekuvaa päällekkäin, ylemmässä katsotaan kohti laatikkomaista, peilipintaista rakennusta, joka seisoo laivan köliä muistuttavalla puujalalla; alemmassa ulkotilassa betoniseinäinen allas, jonka pohjalla vettä ja sukellusvene, ihmisiä
Shanghain sukellusvenemuseon arkkitehtuurikilpailu ratkesi elokuussa 2021. kuvat: PES-Arkkitehdit

Archinfo kutsui PES-Arkkitehdit syyskuun toimistoksi Valokeilassa-sarjaansa, jossa nostetaan esiin ajankohtaisia suomalaisen arkkitehtuurin tekijöitä. Toimisto on ajankohtainen erityisesti Shanghain sukellusvenemuseon kilpailuvoiton ja Fuzhoun kulttuuri- ja taidekeskuksen saaman International Architecture Award -palkinnon vuoksi.

Instagramissa tunnisteella #FinArchSpotlight toteutettavassa sarjassa toimistoja pyydetään kertomaan kuvilla ja lyhyillä teksteillä toimintaansa ohjaavista arvoista ja arkkitehtuurinsa erityispiirteistä.

PES-Arkkitehtien kolme kuvasarjaa kertovat kohtaamisista: ”Haluamme luoda arkkitehtuuria, joka kannustaa ihmisten ja kulttuurien välisiin kohtaamisiin ja yhteyksiin”, sanotaan kuvasarjojen selostuksessa. Kuvasarjat kertovat matkustamisen ja liikenteen kohtaamisista, kulttuurien kohtaamisista ja arjen kohtaamisista.

Kaksi valokuvaa: suuri aulatila, jossa koko seinän kokoinen ikkuna ja penkkejä; odotusaula, jossa kaareva puukatto ja ikkunaseinä
Helsinki-Vantaan lentoaseman länsisiiven porttialue ja Länsiterminaalin odotushalli ovat tiloja, joista matkat alkavat. kuvat: Kari Palsila

Matkustustajaliikenteen rakennuksia suunnitteleva toimisto on korona-aikana omaksunut virtuaalisia työkaluja ja käytäntöjä, joilla on voitu vähentää matkustamista niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, mikä on ympäristönkin etu.

”Uskomme kuitenkin, että kasvokkaiset kohtaamiset ovat myös tulevaisuudessa välttämättömiä ihmisten väliselle vuorovaikutukselle ja keskinäiselle ymmärrykselle. Tämän edistämiseksi pyrimme suunnittelemaan terminaaleja, jotka luovat sujuvan ja miellyttävän matkustajakokemuksen, oli kohteena sitten kaukomaa tai lähikaupunki.”

Kaksi kuvaa: yökuva rakennuksen valaistusta ikkunajulkisivusta, katolla pilvimäisiä muotoja; havainnekuva korkeasta aulasta, jossa lasikatto ja kaksi puupintaista volyymiä, välissä ja edessä ihmisiä
Fuzhoun kulttuuri- ja taidekeskus valmistui vuonna 2018 ja Nanchang Poly Grand Theatre on suunnitteilla. kuvat: Virgile Simon Bertrand ja PES-Arkkitehdit

PES-Arkkitehdit toimii kulttuurien kohtauttajana itsekin, sillä kolmannes toimiston työntekijöistä on muuta kuin suomalaista syntyperää.

”Olemme aina katsoneet Suomen rajojen ulkopuolelle ja pyrkineet vastavuoroiseen kulttuurivaihtoon viemällä suomalaisen arkkitehtuurin parhaita käytäntöjä ja periaatteita maailmalle ja toisaalta hyödyntämällä oman monikansallisen työyhteisömme osaamista. Kiinassa keskitymme kulttuurirakentamiseen, jolla haluamme edistää parempaa kaupunkiympäristöä – ei vain luomalla komeita maamerkkejä vaan suunnittelemalla korkeatasoisia kulttuuritiloja ja niitä täydentämään julkisia ja avoimia tiloja monenlaiseen toimintaan ympäri vuorokauden.”

Kaksi havainnekuvaa: vasemmalla sisäkuva korkeasta tilasta, jossa puupintoja ja portaita; oikealla iltakuva vanhojen tiilirakennusten rajaamasta aukiosta, jossa siltamainen rakennelma, taustalla suuri rakennusmassa
Koralli-hybridirakennukseen Vantaan Kielotielle tulee toimisto- ja liiketiloja sekä asuntoja. Turun ratapihan kehittämishanke sisältää asuntoja, työpaikkoja, palveluita, urheilutiloja, kappelin ja tapahtumatiloja. kuvat: PES-Arkkitehdit

Yhä useammin toimiston työt ovat laajoja hybridihankkeita.

”Hybridirakennukset ja uudet kaupunkikehityskohteet muodostavat eläviä ekosysteemejä, joissa yhdistyy erilaisia julkisia, kaupallisia ja vapaa-ajan toimintoja sekä asumista. Yhteiset sisä- ja ulkotilat kannustavat käyttäjäryhmien välisiin kohtaamisiin ja vuorovaikutukseen. Samalla tilojen joustavuus ja muunneltavuus luovat aikaa kestävää kaupunkiympäristöä.”

Katso kaikki PES-Arkkitehtien Valokeilassa-kuvat Archinfon Instagram-tilillä tästä linkistä.
Tutustu PES-Arkkitehtien töihin ja toimintaan tästä linkistä.