Hyppää sisältöön
Kuva, jonka värit vaihtelevat violetista oranssiin. Kuva päällä valkoinen teksti Oulu European Capital of Culture 2026.
lähde: oulu2026.eu

Oulusta vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki

Valinnan teki eurooppalainen raati, joka koostuu yhdeksästä taiteen ja kulttuurin riippumattomasta asiantuntijasta. Suomesta kulttuuripääkaupunkeja ovat aiemmin olleet Helsinki vuonna 2000 ja Turku vuonna 2011.

Oulun kaupungin ja 32 pohjoisen Suomen kunnan yhteisen kulttuuripääkaupunkihankeen teemana on ”kulttuuri-ilmastonmuutos”, Cultural Climate Change. Keskeinen tavoite on luoda kulttuurin ja taiteen keinoin elinvoimaa alueelle ja vastata valtioiden rajat ylittäviin vaatimuksiin yhteistyöllä.

Ohjelmassa on kolme teemaa, jotka ovat Villisti kaupunki, Vastakohtien voima ja Rohkeasti reunalla. Kulttuuriohjelmassa korostuvat sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen kestävyys. Oulu2026 haluaa tuoda kulttuurin osaksi jokaisen elämää ja luoda mahdollisuuksia osallistua.

Käsin piirretty kartta Oulun seudusta
lähde: oulu2026.eu

Hankkeessa ovat Oulun lisäksi mukana Ii, Pudasjärvi, Hailuoto, Kempele, Lumijoki, Liminka, Tyrnävä, Muhos, Siikajoki, Raahe, Kalajoki, Oulainen, Ylivieska, Sievi, Pyhäntä, Haapajärvi, Nivala, Haapavesi, Kärsämäki, Siikalatva, Vaala, Utajärvi, Paltamo, Suomussalmi, Kemi, Tornio, Kuusamo, Taivalkoski, Kajaani, Sotkamo, Kuhmo ja Pielavesi.

Tutustu Oulun seudun arkkitehtuuriin Finnish Architecture Navigatorissa tästä linkistä.

Kaksi kuvaa, vasemmalla sisäkuva hirsikirkosta, oikealla ulkokuva vaaleasta pyöreänurkkaisesta tiilikoulusta
Kärsämäen paanukirkko (Anssi Lassila, 1999) ja Kajaanin Lehtikankaan koulu (Alt-arkkitehdit 2017) sijaitsevat Oulu2026-hankkeen alueella. kuvat: Jussi Tiainen ja Alt-arkkitehdit / finnisharchitecture.fi

Euroopan kulttuuripääkaupungin nimitystä Suomessa vuodelle 2026 hakivat Oulun lisäksi Savonlinna ja Tampere. Kaikki kolme kaupunkia läpäisivät esivallinnan viime kesänä ja pääsivät loppukilpailuun.

Vuoden 2026 toinen Euroopan kulttuuripääkaupunki valitaan Slovakiasta. Kulttuuripääkaupunkeja on nimetty vuodesta 1985 lähtien. Suomesta kulttuuripääkaupunkeja ovat aiemmin olleet Helsinki (2000) ja Turku (2011).

Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuma on EU:n tunnetumpia ja menestyneimpiä kulttuurialan toimia. Tapahtumalla halutaan korostaa Euroopan kulttuurien moninaisuutta, lisätä kulttuurivaihtoa ja vahvistaa tunnetta kuulumisesta yhteen kulttuurialueeseen. Lisäksi tapahtuma vahvistaa kulttuurin merkitystä kaupunkien kehittämisessä.

Komissio rahoittaa tapahtumaa myöntämällä kaupungille Melina Mercourin nimeä kantavan palkinnon vuonna 2026. Tapahtuman päärahoittajia ovat valtio, kunnat ja kaupungin lukuisat yhteistyökumppanit.

Kulttuurista vastaava komissaari Mariya Gabriel onnitteli Oulun kaupunkia, kulttuurialan toimijoita ja asukkaita Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -kilpailun voitosta.

”Kulttuuripääkaupungin rooli on kaupungille ja alueelle loistava tilaisuus vahvistaa tavoitteita kulttuurin alalla ja tuoda kulttuuri lähelle yhteiskuntaa. Olen vakuuttunut siitä, että Oulu käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen tämän tilaisuuden ja saa tittelistä pitkäaikaista kulttuurista, taloudellista ja sosiaalista hyötyä. Unioni on juuri käynnistänyt laajan julkisen keskustelun tulevaisuudestaan, ja siksi on nyt myös tärkeää, että titteliä kantavat kaupungit osoittavat kulttuurin olevan olennainen osa koko maanosan elpymistä. Tämä on Euroopan komission viime vuonna käynnistämän Uusi eurooppalainen Bauhaus -aloitteen sanoma”, komissaari Gabriel painotti.

Lisätietoja Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeesta Oulu2026-sivustolta tästä linkistä.